Ilkka Remes: Shokkiaalto (WSOY)

Kymmenisen vuotta sitten olin täysin koukussa Remeksen kirjoihin. Pääkallokehrääjä ja Karjalan Lunnaat olivat - tai ainakin tuntuivat silloin olevan - mainioita jännitystarinoita jonkalaisia ei suomalaisilta kirjailijoilta oltu ennen nähty. Erityisesti mieleeni jäi Pedon Syleily joka edelleen on mielestäni paras Remeksen kirja. Lisäpisteitä Remes sai tuolloin vielä siitä että Pedon Syleilyn luettuani lähetin Remekselle sähköpostia kysyen muutamasta kirjaan liittyvästä asiasta - ja sain henkilökohtaisen vastauksen heti seuraavana päivänä.

Viime vuosien kirjat Ilkka Remekseltä ovat kuitenkin olleet minulle enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Hän tuntuu juuttuneen "liukuhihnakirjoittamiseen" eivätkä uudet kirjat tuo oikein mitään uutta juonen, ympäristön tai henkilögallerian osalta.

Shokkiaallossa KRP:n huumepoliisi Riku Tanner sekaantuu monimutkaiseen tapahtumasarjaan johon linkittyvät vahvasti vanhat Stasi- ja KGB-salaisuudet. Ja nuo salaisuudet liittyvät taas nykyajassa Olkiluodon uuden ydinvoimalan käyttöönottoon. Ja tästä saadaan aikaiseksi monimutkainen vyyhti jota Riku Tanner setvii samalla kun on huolissaan ex-vaimostaan, pojastaan, kollegoistaan ja kirjan aloittavan murhatutkimuksen kautta tutuksi tulleista ihmisistä.

Shokkiaalto on mielestäni Remeksen kirjoista huonoin. Henkilökuvaus on aina ollut Remeksen heikko kohta ja sitä se on myös tässä kirjassa. Päähenkilö Riku Tanner on hajuton ja mauton tyyppi. Tällä kertaa myös juoni oli ennalta arvattava ja tylsähkö. Jotenkin Remes ei saanut viidettä vaihdetta päälle kerronnassa vaan jännittävätkin kohtaukset pääosin latistuivat liiallisen selittämisen alle. Remes taitaa "tikittävän jännityksen" rakentamisen hyvin, mutta tässä kirjassa tikitys jäi kovin vähäiseksi.

Toivomus Remekselle: Kirjoita välillä jännitysromaani joka 1) ei sijoitu nykyaikaan tai ihan lähitulevaisuuteen 2) ei sisällä mitään ydinvoimaan tai biologisiin aseisiin liittyvää ja 3) sisältää päähenkilön joka ei ole niin siloposkinen ja virheetön kuin Riku Tanner ja useat muut edellisten kirjojen sankarit. Nykymalli missä uusi kirja on ikäänkuin kuin muuteltu kopio edellisestä ei enää vain toimi.

*

Risto Isomäki: Kosminen rakkaus vai suuri saatana - 20 päätöstä ydinvoimasta (Like)

Olen kiinnostuneena seurannut eduskuntavaalikeskusteluja ja innostunut jopa etsimään joistain alueista lisätietoa kun poliitikkojen keskusteluista on tuntunut puuttuvan jotain oleellista. Yksi näistä alueista on ydinvoima, josta keskustelu on mennyt aika yksipuoliseksi kyllä/ei väittelyksi siitä pitäisikö seuraavalla vaalikaudella antaa lupa vielä yhden uuden ydinvoimalan rakentamiselle. Jotenkin tuntui että ydinvoimakysymys on paljon isompi asia kuin pelkkä rakentamispäätös ja niinpä päädyin lukemaan tämän Risto Isomäen pamfletin jossa käsitellään ydinvoimapäätöksiä laajemmassa mittakaavassa.

Kyseessä on enemmän pamfletti kuin tietokirja. Isomäki esittelee reilun sadan sivun aikana kaksikymmentä kysymystä joista hänen mielestään pitäisi keskustella (ja päättää) kun keskustellaan ydinvoimasta. Noihin kysymyksiin kuuluvat muunmuassa ydinvoimaloiden vartiointiin,rakennuspaikkoihin ja uraanin louhimiseen liityvät haasteet. Isomäki pohjustaa jokaista aihetta faktoilla ja esimerkeillä ja esittää sitten omat ehdotuksensa siitä kuinka pitäisi toimia.

Isomäki on itse jyrkästi ydinvoimaa vastaan ja tämä tietysti näkyy tekstissä. Kirjaa lukiessa tuli vähän outo olo kun se toisaalta on hyvin tietokirjamainen ja toisaalta taas kirjoittajan mielipiteet tuodaan todella vahvasti esille. Isomäki selvästi tasapainoilee tietokirjoittamisen ja saarnaamisen välillä, eikä malta aina pysyä tiukasti faktojen rajoissa spekuloidessaan ydinvoiman vaaroista.

Yhtä kaikki tämä pamfletti oli silmät aukaisevaa luettavaa. Etenkin nyt kun kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Isomäen ennustukset toteutuvat pelottavan tarkasti Japanin ydinkatastrofissa. Isomäki kirjoittaa kansantajuisesti ja jäin kirjaan koukkuun samalla lailla kuin hyvään dekkariin.

Toivon kovasti, että kirjassa on tiukkojen faktojen lisäksi myös Isomäen asenteesta johtuvaa asioiden kärjistämistä. Jos näin ei ole, niin sitten pelottaa miten hyvin oikeasti esimerkiksi Olkiluodon uuteen reaktoriin liittyvät riskit on otettu huomioon kun kyseessä on kuitenkin maailman ensimmäinen painevesireaktio jonka säteilymäärät ovat moninkertaiset vanhoihin reaktoreihin nähden. Tiedättehän te siellä Arevan ja STUK:n porukoissa varmasti mitä teette? Ihan varmasti?

* * *