Globalia on lähitulevaisuuteen sijoittuva sci-fi tarina. Se yrittää kovasti olla yhtäaikaa jännityskertomus, ihmissuhderomaani ja ennenkaikkea kantaaottava tulevaisuudenkuvaus orwellimaiseen tyyliin. Osittain Rufin onnistuu tässä haastavassa tavoitteessaan, mutta yritys jää valitettavasti puolitiehen.
Kirjassa eletään lähitulevaisuudessa. Ihmiskunnan parempiosaiset ovat muuttaneet asumaan Globaliaan, jättimäiseen uuteen valtioon jonka maa-alueet on suojattu lasikuvuilla ympäröivästä maailmasta. Asukkaat on alistettu näennäinen demokratian avulla tiukkaan kontrolliin, jonka suurin osa kuitenkin kokee valheellisesti vapautena. Kauneusleikkaukset, yltiökaupallisuus, tv-ohjelmat ja lukuisat teemapäivät täyttävät ihmisten elämän, töitä tarvitsee tehdä vain halutessaan ja kaikenlainen yhteisöllisyys on pannassa. Elinikien pidentymisen takia nuoria ja lapsia on hyvin vähän ja Globaliassa vallitsee eräänlainen "ikuinen Floridalaisen eläkeläisen arki" - jopa sää on aina poutainen ja lämmin.
Kaikki eivät tätä kuitenkaan koe vapautena vaan pyrkivät haastamaan valtaapitävät tahot. Yksi kapinallisista on romaanin päähenkilö Baikal joka yhdessä tyttöystävänsä Katen kanssa karkaa Globalian lasikupujen ulkopuolelle ja päätyy lopulta yhden sortin vapaustaistelijaksi.
Rufin maalaa maailmastaan elävän ja yksityiskohtaisen kuvan. Välillä yhteiskunnan kuvailu menee kuitenkin lähes komedian puolelle kun kirjailija sortuu ylilyönteihin Globaliaa kuvaillessaan.Ihmiskuvauksiinsa Rufin ei saa syvyyttä ja hän tuntuukin kuvailevan enemmän mitä ihmisillä on päällään kuin mitä heillä on mielessään. Myöskään jännite ei missään välissä oikein kiristy - en jaksanut millään olla kovin huolissaan Baikalin ja Katen kohtalosta.
Globalia jääkin hyvästä yrityksestä huolimatta mieleen lähinnä hyvästä perusideastaan eli tulevaisuuden uudesta "kontrolli-demokratiasta". Itse tarina jäi liian pliisuksi puitteisiin nähden.
Rufin kertoo kirjan loppusanoissa kirjan idean synnystä ja kirjoittamisprosessista. Ihan kiva idea jonka näkisi mielellään muissakin kirjoissa.
* *
tiistai 16. elokuuta 2011
maanantai 1. elokuuta 2011
Johanna Tuomola: Petoksen anatomia (Myllylahti)
Petoksen anatomia on kolmas osa Johanna Tuomolan Noora Nurkka sarjaa. Nurkka on nuorehko naispoliisi joka kirjasarjan ensimmäisessä osassa muuttaa Helsingistä KRP:n palveluksesta pikkukaupunkiin paikallispoliisin rikoskonstaapeliksi. Nurkka on poliisin työnsä ohella yksinhuoltaja ja asuu lastensa kanssa isänsä ja tämän elämänkumppanin kanssa vanhalla maatilalla.
Petoksen anatomiassa tarina saa alkunsa kun Jukka Peura - aviomies, tuleva isä ja paikallinen liikemies - katoaa Ruotsin laivalta. Noora Nurkka kollegoineen alkaa selvittää katoamista ja pian selviää että tapaus ei ole niin yksinkertainen kuin aluksi näyttää. Kirjan kuluessa tapausta selvitellään samalla kun seurataan Nooran ja hänen kollegansa Mario Turusen romanssin syventymistä sekä ihmetellään rikoskomisario Pentti Litjan ja hänen vaimonsa suhteen ongelmia.
Petoksen anatomiassa tarina saa alkunsa kun Jukka Peura - aviomies, tuleva isä ja paikallinen liikemies - katoaa Ruotsin laivalta. Noora Nurkka kollegoineen alkaa selvittää katoamista ja pian selviää että tapaus ei ole niin yksinkertainen kuin aluksi näyttää. Kirjan kuluessa tapausta selvitellään samalla kun seurataan Nooran ja hänen kollegansa Mario Turusen romanssin syventymistä sekä ihmetellään rikoskomisario Pentti Litjan ja hänen vaimonsa suhteen ongelmia.
Tuomolan kirjoissa väkivaltaa on hyvin vähän, rikokset ovat pienimuotoisia ja kerronta muutenkin leppoisaa. Suurimman osan kirjaa tämän toimii hyvin, mutta välillä tulee vähän sellainen harlekiini-fiilis kun ihmissuhdeasioita vatvotaan turhan pitkään ja etenkin Nooran ja Marion suhteen kehittyminen on välillä jo ällöttävän imelää luettavaa. Tuomola myös venyttää kirjan loppuratkaisua mielestäni turhaan, jännite särkyy kun tuntuu että kirjailija ei millään haluaisi lopettaa tarinaansa.
Petoksen anatomia on helppolukuinen, "harmiton" dekkari joka pääosin on sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu. Pientä hiomattomuuden makua kerronnassa edelleen on, mutta potentiaalia hyviin seuraaviin kirjoihin löytyy paljon kunhan tarinaa vähän tiivistää ja ihmissuhdekerrontaan lisää vähän särmää. Lisäpisteitä ilman muuta tulee siitä että joku vielä kirjoittaa dekkareita missä ei millään lailla mässäillä väkivallalla. Tuli mieleen että Petoksen anatomiasta ei millään saisi hyvää kokoillan elokuvaa, mutta se toimisi mainiosti alkuillan tv-sarjan käsikirjoituksena.
Loppuun vielä täytyy mainita tämä: Itseäni vaivasi kirjan alussa Toyota Prius henkilöauton ylenpalttinen mainostaminen ja kehuminen. Jos kyseessä olisi elokuva olisin ollut varma että kyseessä on product placement.
* * *
* * *