Olen jo aikaisemmissa Connelly arvioissani todennut, että aikaisemman suosikkidekkaristini kirjojen laatu on mennyt valitettavan huonoon suuntaan. Joskus aikaisemmin odotin Connellyn uuden kirjan julkaisua ensimmäisenä kirjaston varausjonossa, nyt poimin uusimman Connellyn mukaan vasta pienen harkinnan jälkeen, sen verran laimean maun edellinen kirja jätti.
Yksi syy siihen, että päätin uuden Connellyn lukea, oli Harry Boschin palaminen päärooliin. Bosch on eläkkeelle pääsyä odottava ja pelkäävä kokenut poliisi. Hän on eronnut ja asuu kahdestaan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Olen aina tykännyt Boschin karheasta luonteesta, vaikkei hän mikään harryholemainen anti-poliisi olekaan.
Tällä kertaa seurataan kahden eri rikoksen selvittelyä. Toisessa tapauksessa Harry saa parinsa David Chun kanssa tutkittavakseen kauan sitten tapahtuneen seksuaalimurhan, johon on nyt DNA tekniikan kehittyessä saatu uusia todisteita. Tuoreempana tapauksena Bosch ja Chu selvittävät kaupunginvaltuutetun pojan äkilliseen kuolemaan liittyviä tapahtumia.
Mukana on aikaisemmista kirjoista tuttuja aineksia - poliittista peliä, todisteiden keräämistä, poliisin oikeuksien ylittämistä ja Harryn uusi naisystävä. Uutta kulmaa kerrontaan tuo työpari Chun kanssa kohdattavat erimielisyydet.
Luottamuksen hinnan ongelma on sama kuin muutamassa aikaisemmassa Connellyn kirjassa. Kirja on yksinkertaisesti tylsä ja tapahtumaköyhä eikä jännitys pääse rakentumaan. Lisäksi ihmissuhdekiemurat ja poliittinen valtapeli jäävät myös pinnallisen oloisiksi eivätkä henkilöt tule kovinkaan tutuiksi.
Connelly kirjoittaa pääosin sujuvasti ja hyvin, mutta jännite todellakin puuttuu lähes täysin. Lisäksi etenkin kirjan loppupuolella kerronta on jotenkin luettelomaista, vähän kuin ala-asteen aineet tyyliin "sitten mentiin syömään ja sen jälkeen pidätettiin murhaaja ja sitten menin nukkumaan".
Connellyn kirjoja on myyty jo yli 50 miljoonaa kappaletta. Olisiko kirjoittamisesta tullut Connellylle liukuhihnatyötä vai olenko minä vain kyllästynyt tähän kirjailijaan. Kirjan etuliepeeseen valitut ammattikriitikoiden kommentit ovat nimittäin taas ylistäviä - "...Connellyn viimeinen teos on yhä ällistyttävä kuin edellisetkin" ja "...ei malta laske käsistään". Oma mielipiteeni on että ällistys on tästä kirjasta kaukana ja turhan monta kertaa sen maltoin laskea käsistäni, pitkäksikin aikaa. Jos tämä olisi uuden kirjailijan esikoisteos niin kehuisin varmaan kovasti ja pitäisin tätä lupaavana alkuna. Connellyn suhteen nyt vaan rima on korkealla ja tällainen tasapaksu perusdekkari on selkeä pettymys.
* *
maanantai 30. joulukuuta 2013
tiistai 17. joulukuuta 2013
Marko Leino: Saasta (Teos)
Saasta on kolmas lukemistani Marko Leinon kirjoista. Sekä Ansa että Kotirauha olivat selvästi keskitasoa parempia jännäreitä ja mielestäni tämän hetken kotimaisen jännityskirjallisuuden kovin nimi onkin Leino yhdessä Antti Tuomaisen kanssa.
Saastan aihepiire on synkkä ja pimeä, se kertoo lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tarinaa kerrotaan useasta eri näkökulmasta. Pääosassa on yhden uhrin isä, Mikko. Mutta yhtä lailla sivuja käytetään tapahtumien kertomiseen ihmiskaupan uhrin ja ihmiskauppiaiden näkökulmasta. Myös lapsia sairaisiin seksualiisiin tarpeisiinsa ostavien ihmisten - tarinan pahimpien saastojen - näkökulma tulee vahvasti esille. Itse tykkäsin eniten Anzalikan, 14-vuotiaan tytön, näkökulmasta.
Kirjan teemana on päällimmäisenä kosto, mutta se on myös selviytymistarina ja jännityskertomus. Saasta ei missään tapauksessa ole perinteinen dekkari, jossa keskiössä on rikoksen ratkaiseminen. Ennemminkin se on tutkielma ihmisen pahuudesta, siitä mitä tapahtuu kun toisen elämä ei ole enää minkään arvoinen tai sitä mitataan tuntihinnalla.
Kuten ylläolevasta voi päätellä, on aihe todella raskas ja vaativa, ja myös vastenmielinen. Leinon yksityiskohtainen kirjoitustapa ei auta asiaa yhtään, vaan kirjan lukeminen oli välillä hyvinkin ahdistava kokemus. Tuntuu, että vähemmälläkin olisi viesti mennyt perille. Onneksi kirjailija kuitenkin tuo esille, että ihmisyys ja inhimillisyys on kuitenkin kaiken ankeuden keskellä piilossa, jossain, tukahdettuna, mutta hengissä.
Leino kirjoittaa totutun sujuvasti. Kirjan rakenne on vähemmän suoraviivainen ja selkeä kuin aikaisemmissa teoksissa. Välillä tunnelma on melkein unenomainen, houreinen ja kerronta sen mukaista.
Saasta ei ole tosiaankaan ole dekkari, ei oikein jännärikään. Jännityselementit jäivät hirmutekojen kuvauksen alle eikä jännitys missään vaiheessa ollut se tunne, joka minulla oli päällimäisenä kirjaa lukiessani. Tunteita kirja kyllä herätti, eniten vihaa, surua, ahdistusta ja voimattomuutta.
Kirja on taattua Leinon laatua, mutta aiheen rankkuuden takia tätä ei voi kaikille suositella. Itsellänikin meinasi lukeminen jäädä kesken vaikka tarina ihan hyvin koukuttikin. Luin kuitenkin loppuun ja hyvä niin.
* * *
Saastan aihepiire on synkkä ja pimeä, se kertoo lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tarinaa kerrotaan useasta eri näkökulmasta. Pääosassa on yhden uhrin isä, Mikko. Mutta yhtä lailla sivuja käytetään tapahtumien kertomiseen ihmiskaupan uhrin ja ihmiskauppiaiden näkökulmasta. Myös lapsia sairaisiin seksualiisiin tarpeisiinsa ostavien ihmisten - tarinan pahimpien saastojen - näkökulma tulee vahvasti esille. Itse tykkäsin eniten Anzalikan, 14-vuotiaan tytön, näkökulmasta.
Kirjan teemana on päällimmäisenä kosto, mutta se on myös selviytymistarina ja jännityskertomus. Saasta ei missään tapauksessa ole perinteinen dekkari, jossa keskiössä on rikoksen ratkaiseminen. Ennemminkin se on tutkielma ihmisen pahuudesta, siitä mitä tapahtuu kun toisen elämä ei ole enää minkään arvoinen tai sitä mitataan tuntihinnalla.
Kuten ylläolevasta voi päätellä, on aihe todella raskas ja vaativa, ja myös vastenmielinen. Leinon yksityiskohtainen kirjoitustapa ei auta asiaa yhtään, vaan kirjan lukeminen oli välillä hyvinkin ahdistava kokemus. Tuntuu, että vähemmälläkin olisi viesti mennyt perille. Onneksi kirjailija kuitenkin tuo esille, että ihmisyys ja inhimillisyys on kuitenkin kaiken ankeuden keskellä piilossa, jossain, tukahdettuna, mutta hengissä.
Leino kirjoittaa totutun sujuvasti. Kirjan rakenne on vähemmän suoraviivainen ja selkeä kuin aikaisemmissa teoksissa. Välillä tunnelma on melkein unenomainen, houreinen ja kerronta sen mukaista.
Saasta ei ole tosiaankaan ole dekkari, ei oikein jännärikään. Jännityselementit jäivät hirmutekojen kuvauksen alle eikä jännitys missään vaiheessa ollut se tunne, joka minulla oli päällimäisenä kirjaa lukiessani. Tunteita kirja kyllä herätti, eniten vihaa, surua, ahdistusta ja voimattomuutta.
Kirja on taattua Leinon laatua, mutta aiheen rankkuuden takia tätä ei voi kaikille suositella. Itsellänikin meinasi lukeminen jäädä kesken vaikka tarina ihan hyvin koukuttikin. Luin kuitenkin loppuun ja hyvä niin.
* * *