Tuominen kertoo tarinaa kahdessa eri ajassa. Leipuriksi nimetty sarjamurhaaja kauhistuttaa Porissa vuonna 2002. Kolmentoista vuoden tauon jälkeen samankaltaiset murhat yllättäen jatkuvat. Labyrintti-sarjan päähenkilö Janne Rautakorpi toimi alkuperäisten murhien tutkinnanjohtajana ja avustaa nyt vuodessa 2015 poliisia konsultin roolissa.
Leipuri sitoo tyylikkäästi yhteen Rautakorven ja hänen kollegoidensa kohtalot. Jo aikaisemmissa kirjoissa viitatuille Leipuri-murhille tulee selitys ja Rautakorven mielen rikki repineitä tapahtumia avataan. Kirjan loppu on elegantti ja poikkeaa edukseen valtavirrasta.
Vaikka päähenkilöt ja kirjoitustyyli ovat neljän kirjan aikana paljolti pysyneet samana, on Tuominen onnistunut mukavasti tekemään jokaisesta kirjasta omanlaisensa. Muistilabyntti oli kotoisan oloinen pikkukaupungin murhamysteeri, Murtumispisten toi mukaan räjähtävää toimintaa ja Silmitön merisuolan makuista ympäristönäkökulmaa. Leipurissa mukaan tuotu sarjamurhateema toimii hyvin sarjan uudistajana ja on yllättävän harvinainen aihe suomalaisessa jännityskirjallisuudessa.
Sarjan neljää osaa muistellessani huomasin yhdistäväni eri osat toisiin kirjailijoihin. Muistilabyrintti toi mieleen Seppo Jokisen, Murtumispiste Taavi Soininvaaran ja Silmitön Risto Isomäen. Leipurin maailmasta tuli vahvat Jo Nesbö fiilikset: Verisen sadistiset murhat, päihteiden kanssa kamppailevat ihmiset, synkkä perusvire, sairaat ihmissuhteet. Holen Harry ja Rautakorven Janne tulisivat varmasti hyvin toimeen keskenään, niin pahasti kumpaakin on maailman murjonut.
Leipuri oli mainio lukukokemus, mutta pientä toivomisen varaakin jäi:
Vuosien 2002 ja 2015 tapahtumat olivat välillä niin samankaltaisia, että etenkin lyhyen lukutauon jälkeen onnistuin lukemaan useamman sivun ennen kuin muistin kummassa ajassa liikutaan. Näiden kahden eri ajanjakson selkeämpi erottaminen toisistaan olisi voinut olla paikallaan.
Leipuri on perusvireeltään sarjan synkin kirja. Olisin kaivannut pientä ripausta (mustaa ja kuivaa) huumoria johonkin väliin.
Kirja piti otteessaan alusta loppuun ja oli erittäin viihdyttävä. Tarina tempaisi mukaansa - luin Leipurin loppuun myöhään illalla ja seuraavana yönä unissani valesin muistilabyrintin käytäviä.
Vaikka Leipuri toimii myös itsenäisenä kirjana, kannattaa Labyrintti-sarja mielestäni ilman muuta lukea julkakaisujärjestyksessä.
Sain kirjan arvostelukappaleena Myllylahdelta.
* * * *