Leipuri on neljäs ja viimeinen osa Tuomisen Labyrintti-sarjassa. Olen lukenut kaikki aikaisemmat osat ja blogissani arvioinut sarjan ensimmäisen ja toisen kirjan.
Tuominen kertoo tarinaa kahdessa eri ajassa. Leipuriksi nimetty sarjamurhaaja kauhistuttaa Porissa vuonna 2002. Kolmentoista vuoden tauon jälkeen samankaltaiset murhat yllättäen jatkuvat. Labyrintti-sarjan päähenkilö Janne Rautakorpi toimi alkuperäisten murhien tutkinnanjohtajana ja avustaa nyt vuodessa 2015 poliisia konsultin roolissa.
Leipuri sitoo tyylikkäästi yhteen Rautakorven ja hänen kollegoidensa kohtalot. Jo aikaisemmissa kirjoissa viitatuille Leipuri-murhille tulee selitys ja Rautakorven mielen rikki repineitä tapahtumia avataan. Kirjan loppu on elegantti ja poikkeaa edukseen valtavirrasta.
Vaikka päähenkilöt ja kirjoitustyyli ovat neljän kirjan aikana paljolti pysyneet samana, on Tuominen onnistunut mukavasti tekemään jokaisesta kirjasta omanlaisensa. Muistilabyntti oli kotoisan oloinen pikkukaupungin murhamysteeri, Murtumispisten toi mukaan räjähtävää toimintaa ja Silmitön merisuolan makuista ympäristönäkökulmaa. Leipurissa mukaan tuotu sarjamurhateema toimii hyvin sarjan uudistajana ja on yllättävän harvinainen aihe suomalaisessa jännityskirjallisuudessa.
Sarjan neljää osaa muistellessani huomasin yhdistäväni eri osat toisiin kirjailijoihin. Muistilabyrintti toi mieleen Seppo Jokisen, Murtumispiste Taavi Soininvaaran ja Silmitön Risto Isomäen. Leipurin maailmasta tuli vahvat Jo Nesbö fiilikset: Verisen sadistiset murhat, päihteiden kanssa kamppailevat ihmiset, synkkä perusvire, sairaat ihmissuhteet. Holen Harry ja Rautakorven Janne tulisivat varmasti hyvin toimeen keskenään, niin pahasti kumpaakin on maailman murjonut.
Leipuri oli mainio lukukokemus, mutta pientä toivomisen varaakin jäi:
Vuosien 2002 ja 2015 tapahtumat olivat välillä niin samankaltaisia, että etenkin lyhyen lukutauon jälkeen onnistuin lukemaan useamman sivun ennen kuin muistin kummassa ajassa liikutaan. Näiden kahden eri ajanjakson selkeämpi erottaminen toisistaan olisi voinut olla paikallaan.
Leipuri on perusvireeltään sarjan synkin kirja. Olisin kaivannut pientä ripausta (mustaa ja kuivaa) huumoria johonkin väliin.
Kirja piti otteessaan alusta loppuun ja oli erittäin viihdyttävä. Tarina tempaisi mukaansa - luin Leipurin loppuun myöhään illalla ja seuraavana yönä unissani valesin muistilabyrintin käytäviä.
Vaikka Leipuri toimii myös itsenäisenä kirjana, kannattaa Labyrintti-sarja mielestäni ilman muuta lukea julkakaisujärjestyksessä.
Sain kirjan arvostelukappaleena Myllylahdelta.
* * * *
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
tiistai 27. maaliskuuta 2018
Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia (Bazar)
Lainasin Sapiensin kirjastosta muutama kuukausi sitten. Jo ihan kirjan alkupuolella tiesin, että tämä kirja on pakko-ostos kirjahyllyyn. Niinpä palautin kirjaston kirjan, vierailin kirjakaupassa ja nautin tämän ihmisen historiasta kertovan teoksen pienissä annoksissa parin kuukauden aikana ilman lainan palautusajan painetta.
Sapiens on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea. Se nimittäin sisältää meidän jokaisen historian, kertoo kuinka ihmisestä on tullut sellainen, minkälaisia nykyään olemme.
Itse oletin tietäväni ihmisen historiasta jo aika paljon enkä uskonut tämän kirjan tuovan paljon uusia asioita. Mutta niin vain huomasin vähän väliä ottavani kirjasta lukemani tiedot puheeksi lounaspöydässä tai automatkalla. Tyypillinen tuollaisen puheenvuoron aloitus oli "oletko muuten tiennyt...". Lause jatkui muun muassa seuraavilla tavoilla:
Harari ei kirjoita puhtaan objektiivista tietokirjatekstiä, vaan tuo - vähintäänkin rivien välissä - oman mielipiteensä esiin. Hänen näkemyksensä ihmiskunnasta on kohtuullisen negatiivinen, nykyinen hyvinvointi on hankittu pääosin muun eläinkunnan kärsimyksen ja luonnon tuhoamisen kautta. Hänen tekstistään välittyy myös pessimistisyys tulevaisuuden suhteen. Harari ei usko, että ihmiskunnasta löytyy tarpeeksi vastuullisuutta käyttämään nykyteknologian myötä meille tulleita jumalvoimia.
En siis ahminut Sapiensia yhdeltä istumalta vaan luin sitä pienissä pätkissä. Tämä toimi hyvin, lähes jokainen luku vaati asioiden makustelua ja pohtimista. Kirja on kuitenkin erittäin luettava, teksti etenee juuri sopivalla tahdilla ja Hararin kirjoitustyyli on tarpeeksi persoonallinen. Lukuisat esimerkit avaavat asioita hyvin.
En voinut olla vertaamatta Sapiensia Bill Brysonin mainioon Lyhyt historia lähes kaikesta teokseen. Luin Brysonin kirjan jo yli kymmenen vuotta sitten eli ihan tuoreita eivät muistikuvani siitä enää ole. Taisi kuitenkin olla niin, että Bryson kertoo koko maailmankaikkeuden historiasta ja varaa ihmiselle vain pienen osan tekstistään. Hänen kirjoitustyylinsä on Hararia neutraalimpi ja vähemmän saarnaava. Varmaa lienee kuitenkin on, että jos tykkäsit Sapienisista tykkäät Brysonin kirjasta - ja toisinpäin.
Sapiens ei ole koukuttavin kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Se ei myöskään erotu kielenkäytöltään muista hyvistä tietokirjoista. Sapiens on kuitenkin epäilemättä tärkein kirja minkä olen pitkään aikaan lukenut.
* * * * *
Sapiens on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea. Se nimittäin sisältää meidän jokaisen historian, kertoo kuinka ihmisestä on tullut sellainen, minkälaisia nykyään olemme.
Itse oletin tietäväni ihmisen historiasta jo aika paljon enkä uskonut tämän kirjan tuovan paljon uusia asioita. Mutta niin vain huomasin vähän väliä ottavani kirjasta lukemani tiedot puheeksi lounaspöydässä tai automatkalla. Tyypillinen tuollaisen puheenvuoron aloitus oli "oletko muuten tiennyt...". Lause jatkui muun muassa seuraavilla tavoilla:
- ...miksi ihmislapsi syntyy niin avuttomana?
- ...että raha on yhteinen kieli lähes kaikille, uskonnosta ja taustasta riippumatta?
- ...miten nopeasti ihminen tuhosi eläinlajeja kun muutti uusille alueille? Ja miksi suuretkaan eläimet eivät pärjänneet ihmiselle?
- ...että Peugeot niminen firma on olemassa vain kollektiivisessa mielikuvituksessamme?
- ...miten yli sadan hengen kokoisen ryhmän saa toimimaan yhdessä?
- ...että luoton saamisen helpottuminen oli avainasemassa kun ihmiskunnan nopea kehitys alkoi pitkän staattisen kauden jälkeen?
- ...miksi juuri Homo Sapiens selvisi jatkoon kaikista eri ihmislajeista?
- ...miksi ihminen siirtyi keräilytaloudesta maanviljelyyn?
- ...että älykäs suunnittelu on juuri alkanut?
Harari ei kirjoita puhtaan objektiivista tietokirjatekstiä, vaan tuo - vähintäänkin rivien välissä - oman mielipiteensä esiin. Hänen näkemyksensä ihmiskunnasta on kohtuullisen negatiivinen, nykyinen hyvinvointi on hankittu pääosin muun eläinkunnan kärsimyksen ja luonnon tuhoamisen kautta. Hänen tekstistään välittyy myös pessimistisyys tulevaisuuden suhteen. Harari ei usko, että ihmiskunnasta löytyy tarpeeksi vastuullisuutta käyttämään nykyteknologian myötä meille tulleita jumalvoimia.
En siis ahminut Sapiensia yhdeltä istumalta vaan luin sitä pienissä pätkissä. Tämä toimi hyvin, lähes jokainen luku vaati asioiden makustelua ja pohtimista. Kirja on kuitenkin erittäin luettava, teksti etenee juuri sopivalla tahdilla ja Hararin kirjoitustyyli on tarpeeksi persoonallinen. Lukuisat esimerkit avaavat asioita hyvin.
En voinut olla vertaamatta Sapiensia Bill Brysonin mainioon Lyhyt historia lähes kaikesta teokseen. Luin Brysonin kirjan jo yli kymmenen vuotta sitten eli ihan tuoreita eivät muistikuvani siitä enää ole. Taisi kuitenkin olla niin, että Bryson kertoo koko maailmankaikkeuden historiasta ja varaa ihmiselle vain pienen osan tekstistään. Hänen kirjoitustyylinsä on Hararia neutraalimpi ja vähemmän saarnaava. Varmaa lienee kuitenkin on, että jos tykkäsit Sapienisista tykkäät Brysonin kirjasta - ja toisinpäin.
Sapiens ei ole koukuttavin kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Se ei myöskään erotu kielenkäytöltään muista hyvistä tietokirjoista. Sapiens on kuitenkin epäilemättä tärkein kirja minkä olen pitkään aikaan lukenut.
* * * * *