Vesa Vanhanen: Seitsemän oikein (Myllylahti)

Dekkari Seitsemän oikein on Vesa Vanhasen esikoisteos. Kirja kertoo perinteisen murhamysteerin, joka sijoittuu ei-niin-perinteisesti vanhainkotiin. Kirjan päähenkilönä häärää rikosylikonstaapeli Konttinen yhdessä parinsa konstaapeli Mujusen kanssa.  Murhatutkinnan lisäksi käydään läpi konstaapeleiden perhe-elämää ja poliisilaitoksen työntekijöiden välisiä jännitteitä.

Tarina etenee pääsääntöisesti helppolukuisesti ja suoraviivaisesti, mutta jännitys ei missään vaiheessa pääse rakentumaan kovin tiheäksi. Välillä Vanhanen sortuu turhaan maalailuun, esimerkiksi poliisien ensimmäistä ajomatkaa vanhainkotiin kuvatessaan (s 21-22). Kirja olisi myös kaivannut tiivistämistä, muun muassa hautajaiskuvaus ja poliisien saunaillan vietosta kertova luku eivät vieneet tarinaa mitenkään eteenpäin vaan tuntuivat turhalta täytteeltä. Kuvaavaa on, että itseäni jännitti enemmän Konttisen hometalon kohtalo kuin itse murhan tutkiminen.

Kerronta kirjassa vaihtelee - välillä tarinaa on mukava lukea, välillä taas tulee tunne, että kirjailija aliarvioi lukijaa ja selittää kaiken puhki. Koko ajan mukana on myös jonkinlainen opettava sävy, joka pahimmillaan tekee kirjasta lastenkirjamaisen. (tuli mieleen ärsyttävä Miina ja Manu sarja, en tiedä miksi) Henkilöt ovat hieman liian samanlaisia - nimiään myöten. Heihin olisin kaivannut lisää särmää.

En yleensä ole kovin hanakka puuttumaan kielioppiasioihin, enkä ole niissä minkään sortin asiantuntija. Tässä kirjassa oli kuitenkin niin paljon virheitä, tai ainakin omasta mielestäni kömpelöitä lauserakenteita, että niitä tuli kirjoitettua ihan muistiin lukemisen aikana. Tässä niistä poimintoja.

• Sivu 12: Oli Terttu lopulta tullut raskaaksikin, mutta vasta täytettyään jo neljäkymmentä vuotta. Nuo vasta ja jo ei vain tuossa toimi samassa lauseessa.
• Kirjassa käytettiin välillä passiivia liikaa ja paikoissa joissa passiivin käyttäminen ei ole perusteltua.
• Välillä virkkeet olivat todella pitkiä ja sisälsivät puolenkymmentä lausetta. Tämänkaltainen teksti on raskasta lukea.
• Muutamassa kohdassa oli lyhenteet jätetty avaamatta. Mielestäni kaunokirjalliseen tekstiin ei missään tapauksessa kuulu "ns"ja "mm" vaan ne pitäisi kirjoittaa auki, ellei ole hyvää syytä jättää niitä avaamatta.
• Mutta ja että sekä joka ja mikä sanojen käyttäminen oli välillä kömpelöä. Hän näytti työn rasittamalta, mutta älykkäältä.
• Se on Pizzeria (tai Pitseria), mutta ei Pitzzeria!

Kirjailijan puolustukseksi täytyy todeta, että olin ennen tätä ahminut pari Murakamia, eli vertailukohta oli aika armoton. Mutta silti nuo kömpelyydet ja virheet välillä todella haittasivat lukemista.

Kirja parani selvästi loppua kohti ja virheet ja kömpelyydetkin bongasin enimmäkseen kirjan alkupuolelta. Tuli tunne, että loppuosa kirjasta on kirjoitettu pariin kertaan, mutta alkupuolelle samaa ei ole jaksettu tehdä.

Kaikesta kritiikistä (huh, tulipas sitä paljon...) huolimatta luin kirjan loppuun asti parissa illassa. Juoni on ihan hyvin rakennettu ja tarpeeksi omaperäinen. Seitsemän oikein on turvallinen supisuomalainen rikostarina, ja toimii varmaan monella hyvin leppoisana viihdedekkarina, etenkin jos ei ala takertua noihin kielioppiasioihin.

Sain kirjan kustantajalta arvostelukappaleeksi.

* *

Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi)

Murakamin 1Q84 teki minuun niin suuren vaikutuksen, että välittömästi halusin kirjaston hyllystä etsiä lisää Murakamia luettavaksi. Mukaan tarttui Norwegian Wood, josta on myös tehty samanniminen elokuva, jota en kuitenkaan ole vielä nähnyt.

Norwegian Wood on kasvutarina, kertomus nuoruuden loppumisesta ja tosielämän jyräämistä nuoruuden unelmista. Pääosassa on parikymppinen opiskelija Toru Watanabe. Hän opiskelee yliopistossa ja fanittaa länsimaista kirjallisuutta. Watanabe tasapainoilee elämänsä rakkauden ja irtosuhteiden välillä ja yrittää olla kaikille rehellinen ja avoin - ja valitettavasti huomaa että se ei maailmassa ole varma tie onneen.

Watanaben lisäksi pääosassa ovat hänen elämänsä naiset, Naoko, Midori ja Reiko. Heidät, kuten myös Watanabe, on kuvattu todella intensiivisesti ja todentuntuisesti, tuntui että henkilöt tulivat iholle ja heidän tulevaisuudestaan tuli oikeasti kiinnostuneeksi.

Kirja sijoittuu 60-luvun Japaniin ja tämä ajan- ja paikankuva on erittäin kiinnostava. Elämänmenossa on paljon länsimaisia piirteitä, mutta tunnelma ja miljöö on silti aivan omanlaisensa. Kirja oli kiinnostava jo pelkästään siinä mielessä, että pääsi kurkistamaan tuon ajan Japanin opiskelijoiden elämään.


Kirjassa on suuri rooli myös seksuaalisuudella ja huumorilla. Seksi on Watanaben mielessä usein ja se myös on olennainen osa ihmissuhteita ja niiden haasteita. Seksuaalisuus tuodaan mukaan arkisena asiana ja ilman päälle liimaamisen makua, ja seksillä on olennainen osa päähenkilöiden kuvauksessa. Lisäksi kirjan hauskimmat kohdat olivat niitä, joissa seksi ja huumori yhdistettiin puhumalla asioista suoraan ja kiertelemättä.

Murakami kirjoittaa tarkasti, viipyillen ja fiilistellen. Joistakin kirjan tempo voi varmaan tuntua välillä hitaalta, etenkin kun mukana ei ole 1Q84:n tyylisiä jännityselementtejä.Traagisten tapahtumien määrä tuntui jossain vaiheessa myös hieman liioitellulta, tarina oli välillä kuin murheellisten laulujen maasta.

Kun sain kirjan loppuun pari viikkoa sitten, ajattelin että olipa hyvä kirja, annan neljä tähteä. Nyt parin viikon ajan kirja ja sen henkilöt ovat olleet edelleen paljon mielessäni ja olen lukenut paloja kirjasta uudelleen. Korotan siis arvostelun viiteen tähteen, niin suuren vaikutuksen tämä teki. Minusta on selvästi tullut Murakami fani!


* * * * *

Sari Kaarniranta: Miesmarras (Myllylahti)

Miesmarras on jo jonkin aikaa ollut listallani kirjoista, joista haluaisin ainakin pari ensimmäistä lukua lukea ja näin selvittää kannattaako lukemista jatkaa. Kirja päätyi nyt luettavakseni kun sain sen kustantajalta arvostelukappaleena.

En ihan tiennyt mitä kirjalta odottaa. Etukäteen tiesin että kyse on suomalaisen miehen tuntojen kuvauksesta ja tapahtumapaikkana on marraskuinen Lappi. Jotenkin olin saanut käsityksen, että tarinassa olisi kyse miesporukan pohjoisen reissusta, missä selvitellään patoumia ja parannetaan maailmaa. Miesmarras on tätäkin, mutta se olikin huomattavasti viihdyttävämpi ja hauskempi kirja kuin mitä ennakkoluuloni antoivat odottaa.

Miesmarras kertoo tarinaansa kolmen suomalaisen miehen, Vesan, Riston ja Jarin näkökulmista. Vesa on vähäpuheinen huonekalumyyjä. Risto on pedantti sosiologi ja Jari taas bodaava naistennaurattaja ja portsari. Yhteistä kaikille on parisuhteeseen liittyvät haasteet, yksi on väsynyt kaikkeen vaimoonsa liittyvään ja toinen taas elää kahden naisen loukussa. Naiset Maija, Meiju, Maya, Merja ja Kira ovat myös tarinassa vahvasti mukana, vaikka kerronta onkin sataprosenttisesti miesten (miehisestä) näkökulmasta. Henkilöitä on paljon, mutta ensisijaisesti Miesmarras on kuitenkin Vesan tarina, tarina siitä kuinka vuosikausia padotut ajatukset löytävät tiensä ulos Lapin hämärässä.

Kirjassa tapahtuu hyvin vähän ja toisaalta erittäin paljon. Yhden marraskuisen päivän aikana padot murtuvat ja pitkään puhumatta jätettyjä asioita sanotaan. Hiki haisee, alkoholia kuluu ja hengitys huuruaa.

Miesmarrasta olisi helppo kritisoida. Henkilöt, etenkin naiset, ovat sterotyyppisiä ja jossain määrin epäuskottavia. Tarina jää välillä pohdiskelemaan paikoilleen. Välillä taas ollaan lähellä suomalaisen kesäteatterin puskafarssia. Joku voisi varmaan myös ärsyyntyä kirjan vahvasta miesnäkökulmasta, ainakin jos kirjailija ei olisi nainen. Naiset nimittäin kuvataan välillä yksinkertaisiksi hössöttäjiksi, joille talkkunapuurolautaseen viereen laitettavat servetit ovat parisuhdetta tärkeämpi asia.

Mutta silti: pidin kirjasta todella paljon! Kaarniranta luo tunnelmaa aivan mahtavasti ja henkilöistä tulee tuttuja jo heti alussa. Vesaa on helppo sympata, mutta myös arvostella. Parasta kirjassa on sen karun lämmin, alleviivaamaton huumori. Pitkään aikaan en ole niin usein ääneen nauranut kirjaa lukiessani - ja sitten taas pian vakavoitunut. Kirjoittaja hallitsee hyvin huumorin ja draaman balanssin ja kirjaa lukiessa oli usein hykerryttävä olo. Myös käytetty kieli on enimmäkseen tuoretta eikä toistele vanhoja klisheitä.

Pussilakanoiden valtavat unikot painavat rintalastaa ja salpaavat hengityksen. Maija ottaa aina omat pussilakanat ja täkit mukaansa. Maija ottaa aina koko kodin mukaansa.

* * * *

Niina With: Taisit narrata, Stella (Myllylahti)

Heti alkuun tiedoksi, että kirjan kirjoittaja on lähisukulaiseni, ja sain kirjan häneltä lahjaksi. Arviointi on siis pakostakin normaalia subjektiivisempi.

Taisit narrata, Stella on chick lit henkinen romaani. Wikipedia määrittelee chick litin näin: "Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti." ja "Lukijasta riippuen jotkut sisällyttävät chick litiin lähes kaikki teokset nuorehkon naisen itsensä etsimisestä arkipäiväisiin perhekuvauksiin. Joillekin chick lit taas merkitsee lähinnä miehen metsästyksestä kertovaa hömppää." En usko nelikymppisenä perheenisänä kuuluvani chick lit kirjojen ensisijaiseen kohdeyleisöön, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ja tartuin kirjaan avoimen mielin.

Kirja kertoo Stellasta, 28-vuotiaasta Helsingissä asuvasta sinkkunaisesta, joka työskentelee assistenttina IT-firmassa. Stella yrittää epätoivoisesti löytää itselleen suurta rakkautta ja onnistuu samalla saattamaan itsensä noloihin tilanteisiin sekä töissä että miesystäväkandidaattiensa keskuudessa.

Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Bridget Jones yhtäläisyyksiä. Stellalla ja Bridgetillä on paljon samoja piirteitä, etenkin taito saada näennäisen pienestä valkoisesta valheesta aikaan suuri soppa. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole mikään Bridget Jones kopio vaan mukavasti aidon suomalainen versio chick litistä. Chick lit:ä tämä kirja tosiaan on hyvin puhtaasti (ainakin mikäli olen tyylilajin oikein ymmärtänyt), merkkivaatteiden nimien luettelemisesta shoppailuun ja shamppanjan juomiseen.

Välillä kirja tuntui lähes nuortenkirjalta, se on hyvin kiltti ja tämän voisi hyvin antaa perheen teini-ikäisten luettavaksi. Esimerkiksi Stellan romanssikartat tuovat mieleen teinilehdet. Joissain kohdin, esimerkkinä Dubain reissu, tarina meni omaan makuuni vähän överiksi ja epäuskottavaksi. With kirjoittaa kuitenkin koko ajan sujuvasti ja eteenpäin vievästi eikä sorru turhaan maalailuun. Turhia hienouksia ei kirjan rakenteessa ole, vaan tarina etenee koko ajan Stellan näkökulmasta kronologisesti.

Tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja sutkauksia. En tainnut ihan ääneen nauraa kertaakaan, mutta suu vääntyi virneeseen usein. Itsellä kirjan hauskuutta varmaan verotti jonkin verran se, että kirjalijan hyvin tuntevana osa vitseistä oli minulle ennestään tuttuja. Toisaalta oli myös mukava lukea kirjaa "sisäpiiriläisenä" ja bongata viittauksia oikean elämän paikkoihin, ihmisiin ja tapahtumiin.

Taisit narrata, Stella on helppolukuinen, hyvän maun jättävä kirja. Se on aidosti  miehen metsätyksestä kertovaa hömppää (suora lainaus wikipediasta) eikä yritäkään olla syvällisempi, ja hyvä niin! Luin kirjan läpi lähes yhdeltä istumalta eli selvästikin tarina tempaisi mukaansa myös keski-ikää lähestyvän äijän. Voisin hyvin kuvitella että varsinaisessa kohderyhmässään kirja saa hyvän vastaanoton, etenkin kun suomalaista chick lit:ä ei juurikaan ole aikaisemmin kirjoitettu.

Hatunnosto myös siitä, että joku vielä uskaltaa kirjoittaa kevyttä, helppolukuista ja viihdyttävää kirjallisuutta. Rankkoja kasvukertomuksia ja raakoja murhien kuvauksia löytyy hyllyistä kyllä paljon. Kaikilla kirjoilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa vaan joskus tehtäväksi riittää hyvin, että kirja viihdyttää lukijaansa muutaman tunnin ajan. Tämän tehtävän Taisit narrata, Stella täyttää hienosti.

Ja loppuhuomautuksena kirjailijalle: ainakaan yksikään minun käyttämäni automaattikorjaus ei muuta sanaa speksit sanaksi seksiä. :)

* * *

Håkan Nesser: Herra Roosin tarina (Tammi)

Herra Roosin tarina on kolmas osa Nesserin Barbarotti sarjassa. Sarja alkoi keskinkertaisesti, paransi juoksuaan toisessa osassa ja tämä sarjan kolmas kirja on mielestäni Nesserin paras kirja yhdessä Tapaus G, murha menneisyydessä dekkarin kanssa.

Nesser kertoo tarinaansa lähinnä kolmen henkilön kautta. Ante Valdemar Roos on eläkeikää lähestyvä talouspäällikkö, joka on väsynyt elämäänsä ja perheeseensä. Anna Gambowska on parikymppinen narkkari, joka on passitettu syrjäiseen hoitokotiin. Ja tietenkin mukana on myös Gunnar Barbarotti, keski-ikäinen rikoskonstaapeli. Juoni sisältää vahvoja dekkarin piirteitä kuten katoamisia ja henkirikoksia, mutta ihan puhdasverinen jännäri kirja ei kuitenkaan ole, vaan ihmiskuvauksilla on perudekkareita selvästi suurempi rooli. 

Kirjan alku keskittyy Roosin ja Gambowskajan kuvaamiseen ja Barbarotti tuodaan ensimmäisen kerran mukaan vasta kirjan puolenvälin tienoilla. Tämä on mainio oivallus Nesseriltä, Barbarotti ei hahmona mielestäni millään ole niin kiinnostava, että kestäisi valokeilassa koko kirjan ajan. Herra Roosin keski-iän kriisi ja omaan elämään väsähtäminen on sen sijaan kuvattu erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti ja hänen elämänsä tempaisee mukaan heti ensimmäisestä luvusta alkaen. Juuri Roos henkilönä on se, mikä mielestäni tekee kirjasta loistavan.

Erikseen täytyy vielä mainita kirjan lopusta, joka toimi mielestäni todella hyvin. Useinhan jännäreiden loput ovat anti-kliimakseja kun monimutkaisille tapahtumille pyritään selittämään jollain lailla uskottava taustatarina. Nyt selittämistä ei tarvittu, vaan Nesser ohjaa hienosti tarinansa tyylikkääsen päätökseen lukijaansa aliarvioimatta.

* * * * *

Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2) (Tammi)

En ole Murakamia aikaisemmin lukenut, mutta merkitsin 1Q84:n "pakko lukea" listalleni heti muutaman arvioinnin siitä luettuani. En kirjaa aloittaessani oikein tiennyt mitä odottaa, lukemistani arvioinneista oli hankala sanoa mihin genreen kirja kuuluu, onko se kovaa sci-fiä vai jotain muuta.

Kirjan lukemisen jälkeen sen kategorisointi ei ole paljon helpompaa, niin omaperäisen teoksen Murakami on kirjoittanut. Pohjimmiltaan 1Q84 on mielestäni rakkaustarina. Mutta mukana on myös vahvoja spekulatiivisen fiktion aineksia, eikä kirjan jännäriksikään luokittelu ihan pieleen menisi.

Kirjan (tai kirjojen, Tammen opus sisältää teoksen kaksi ensimmäistä osaa) rakenne on selkeä - joka toinen luku kertoo Aomamesta, joka toinen Tengosta. Aomame on yksin elävä nainen, ammatiltaan fysioterapeutti. Vapaa-aikanaan hän rankaisee väkivaltaisia miehiä heidän teoistaan. Tengo taas on matematiikanopettaja ja aloitteleva kirjailija. Heidän tarinansa etenevät erillään, mutta tuskin on suuri juonenpaljastus kertoa, että yhtymäkohtia heidän välilleen alkaa löytymään kun tarina etenee pidemmälle.

Kirjan kolmanneksi päähenkilöksi voisi nimetä Ilmakotelon. Ilmakotelo on käsikirjoitus, jonka muokkaamisen Tengo saa työpöydälleen ja joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.

Kuulostaako juoni oudolta? No sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta puhtaan positiivisessa mielessä. Murakamin mielikuvitus kuljettaa tarinaa ihanan epäperinteisesti, mutta kuitenkin helppolukuisesti. Kerronta on välillä pohtivaa, joku voisi sanoa jopa hidasta, mutta silti vangitsevaa ja kiinnostavaa. Kirjan tunnelmasta tuli välillä mieleen takavuosien kulttimaineeseen noussut televisiosarja Twin Peaks. Sekä siinä että 1Q84:ssa tapahtumat ovat näennäisen realistisia ja normaaleja, mutta taustalla väijyy tumma varjo jostain reaalimaailmaan kuulumattomasta. Tunnelma on välillä unenomainen, vaikka tapahtumat ovat usein lähes arkipäiväisiä.

Kirjan nimi on Murakamin kunnianosoitus Orwellin 1984 teokselle. Tätä ei mitenkään peitellä, vaan Orwell ja hänen luomansa dystopia mainitaan useaan otteeseen.

1Q84:n on suomentanut Aleksi Milonoff. Suomennos on tehty teoksen englanninkielisestä käännöksestä, ei siis suoraan alkuperäisestä kirjasta. Suomennoksen hyvyyttä on hankala arvioida kun ei japania ymmärrä. Voin kuvitella että 1Q84 ei ole suomentajalle helppo työmaa ja mielestäni Milonoff on onnistunut työssään hyvin. Kirja onnistuu suomenkielisenä luomaan tunnelman, jonka voisi kuvitella olevan samankaltainen kuin alkuperäisessä kirjassa. Esimerkiksi omaperäisen teinitytön Fuka-Erinin repliikit toimivat mainiosti, vaikka tavuviivoja ensin vierastin. Kielten välisten erojen haasteet tulevat esiin esimerkiksi Ilmakotelon nimen pohdinnassa ihan kirjan alussa: "Jo kirjan nimi on väärin: tytöltä menevät sekaisin kotelo ja kotelokoppa." Itsellä piti ihan googlettaa että löytyykö suomen kielestä edes sanaa kotelokoppa. Ja löytyihän se.

1Q84 on mahtava kirja ainakin näiden kahden ensimmäisen osan perusteella! Se on ilman muuta yksi vahvimpia lukuelämyksiäni vähään aikaan ja omaperäisyydessään ihan huippu. Kolmannen osan suomennos ilmestyy 15. lokakuuta. Päivä on merkitty kalenteriini...

Niin, ja kun sain kirjan viimeisen sivun loppuun myöhään illalla, niin oli pakko vielä kurkata ulos ja laskea montako kuuta taivaalla näkyy. Lukekaa 1Q84 niin ymmärrätte miksi.

* * * * * 

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like)

Tuomaisen uusin kirja on yksi eniten odottamistani tämän vuoden julkaisuista. En ehtinyt sitä ihan itse ostamaan, kun yllätyksekseni sain arvostelukappaleen kustantajalta postissa.

Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).

Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.

Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.

Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.

Huomasin, että kahvini oli koskematon. En tiennyt miksi olin ottanut kahvia, tässä pätsissä. Rasvaläikkä nesteen pinnassa näytti onnettomuudelta.

Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.

Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi  Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.

Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!


* * * *