Suomessa tehdään nykyään erinomaisia dokumenttielokuvia. Dokumentti on mielestäni aivan liian aliarvostettu elokuvan laji. Siinä jos missä käsiteltävät asiat saavat aikaan suuria tunteita kun tietää että päähenkilöt ovat oikeasti olemassa, asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Tuleeko kuitenkin monelle edelleen dokumentista mieleen tylsä stereotypia monotonisesti-puhuva-pää-on-poliittisesti-korrekti--ja-näyttää-kalvoilta-tilastoja? Ainakin nyt elokuvateatterin sali oli lähes tyhjä.
Mutta Kovasikajuttu dokumentti ei todellakaan ole tylsä! Eikä poliittisesti korrekti.
Kovasikajuttu kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät nimisestä punk-bändistä. Bändin jäsenet ovat kaikki kehitysvammaisia suomalaisia miehiä. Dokumentti on ennen kaikkea musiikkidokumentti bändistä (jonka jäsenet nyt sattuvat olemaan kehitysvammaisia) eikä elokuva kehitysvammaisista (jotka sattuvat soittamaan bändissä). Tämä lähestymistapa tuntuukin ainoalta oikealta ja dokumentti esittää asiansa suoraan, mutta alleviivaamatta. Pääosassa on bändi ja sen musiikki ja bändin jäsenten tarinoita kerrotaan sen lomassa.
Elokuva on aina hyvä kun sen aikana saa nauraa, itkeä ja välillä kylmät väreet menevät pitkin selkää. Kovasikajuttu on tällainen elokuva. Lisäksi sen herättämät ajatukset jäivät mieleen pyörimään. Suosittelen kaikille. Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti