Pekka Hiltusen esikoisteos Vilpittömästi sinun sai Vuoden johtolanka palkinnon 2012. Kirjan jatko-osa Sysipimeä on ollut paljon esillä viime viikkoina. Tässä kaksi syytä miksi poimin Hiltusen esikoiskirjan luettavakseni.
Hiltunen sijoittaa tarinansa Lontooseen ja tekee sen uskottavasti. Päähenkilönä on Lontoolaisessa lehdessä graafikkona toimiva suomalainen nainen Lia Pajala. Kirjan ytimessä on Lian ja salaperäisen Marin välinen uusi ystävyys. Mari pyörittää Studiota, eräänlaista "tehdään maailmasta parempi paikka" yritystä, joka puuttuu havaitsemiinsa epäkohtiin Marin suuren omaisuuden ja Studion työntekijöiden eri alojen erikoisosaamisen avulla. Vilpittömästi sinun käsittelee Mia, Marin ja Studion toimintaa liittyen kahteen erillisen juoneen; tuntemattoman naisen raakaan murhaan ja äärioikeistolaisen puolueen johtajan ajojahtiin.
Kirja on yhtäaikaa poliittinen trilleri, ihmissuhdedraama, rikosromaani ja eräänlainen "mission impossible tyylinen iskuryhmän kuvaus". Kuulostaa mielenkiintoiselta vai mitä? Valitettavasti vain ainakin omalta osaltani lukukokemus jäi kovin vaisuksi, kirja oli yksinkertaisesti tylsä.
Jännitys ei oikein missään vaiheessa kirjaa pääse tiivistymään kunnolla. Reilut sata ensimmäistä sivua kirja esittelee päähenkilöitä ja itse (rikos)juoni on täysin taustalla. Senkin jälkeen tarina saa ilmaa siipiensä alle vain paikoitellen ja kerronassa on turhan usein liiallisen selittelyn ja maalailun makua. En myöskään lämmennyt Lian ja Marin menneisyyden haamuille ja viinilasin ääressä käydyille keskusteluille, ne tuntuivat kiiltokuvamaisilta ja teennäisiltä.
Kirjan lähtökohta on (etenkin suomalaiseksi dekkariksi) virkistävän uusi ja antaisi paljon mahdollisuuksia. Harmi että ainakaan tämä ensimmäinen osa ei noita lähtökohtia mielestäni kovin hyvin hyödynnä.
Kirjasta tuli mieleeni Leena Lehtolaisen Henkivartija. Voisinkin siis kuvitella, että jos Lehtolaisen Ilveskero-sarjasta tykkää, niin silloin myös Hiltusen kirjat kannattaa tsekata.
* *
Suhtaudun hyvin kaksijakoisesti Hiltusen sarjaan. Haluaisin kovasti pitää siitä. Hiltunen on valtavan sympaattinen kirjailija, ja häntä pariin otteeseen kuultuani haluaisin yhä enemmän pitää hänen kirjoistaan. Tämän aloituksen suhteen olin kahden vaiheilla, kakkososan jätin kesken.
VastaaPoistaKirsi: Olen myös joitain Hiltusen haastatteluja nähnyt ja niiden(kin) takia halusin kirjan lukea. Samanlainen tunne tuli mulla tätä lukiessa että kovasti olisin kirjasta halunnut pitää ja oikein yritin psyykata itsenäni semmoiseen mielentilaan. Mutta valitettavasti ei vaan mulla tämä kirja toiminut.
VastaaPoistaOlipas mielenkiintoista löytää näin dekkaripitoinen blogi! Itsekin luen paljon jännitystä.
VastaaPoista