Sakari Kiuru: Kuoleman sukua (Myllylahti)

Minulla oli ilo ja kunnia toimia Oulun kaupunginkirjaston dekkarilukupiirin joulukuun istunnon alustajana ja keskustelun johdattelijana. Kirjaksi tälle kerralle olimme valinneet Sakari Kiurun esikoisjännärin Kuoleman sukua. Omien mietteitteni lisäksi referoin tähän juttuun myös dekkaripiiriläisten kommentteja kirjasta ja sen aihepiiristä.  Sain myös kustantamon kautta mahdollisuuden kysellä kirjasta suoraan kirjailijalta itseltään ja tässä kirjoituksesssa on käytetty apuna myös hänen vastauksiaan kysymyksiini.

Vielä varoituksena, että tämä arviointi sisältää hieman normaalia enemmän juonipaljastuksia.

Kuoleman sukua on jännityskertomus jonka pääosassa on lapsuutensa lastenkodissa orpona viettänyt toimittaja Matias Luoto, Hän saa yllättävän yhteydenoton lapsuuden ajan kaveriltaan Ruopsalta ja tämä käynnistää tapahtumaketjun, jossa Matias tutustuu oman sukunsa salaisuuksiin. Suuressa roolissa on salaperäinen ääriuskonnollinen  lahko, jonka salaisuudet aukeavat Matiakselle synkkien tapahtumien myötä.

Sakari Kiuru on helsinkiläinen, Raahessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt valokuvaaja. Hän kertoo saaneensa idean tähän kirjaan jo vuonna 1985. Pohjatyönä romaaniaan varten hän on muun muassa tutustunut Suomessa 1920-1950 luvuilla vaikuttaneeseen Kartanolaisuus-lahkoon, josta on kirjoitettu useampiakin kirjoja.

Kiuru itse mainitsee kirjansa pääteemoiksi yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden. Dekkaripiirissä nousi esille vahvasti myös Matiaksen kasvutarina, kirjan punaiseksi langaksi nähtiin "poika saa tietää, että hänellä on äiti". Itse näen kirjan ensisijaisesti viihdyttävänä jännityskertomuksena, joka pitää otteessaan alusta loppuun.

Kokonaisuutena kirja jakoi kirjastolla käydyssä keskustelussamme mielipiteitä. Osa kehui sen hyvää "flow:ta" ja tarinan sujuvaa etenemistä. Joitakin häiritsi juonenkäänteiden epäloogisuus ja kirjan tyylin muuttuminen loppuratkaisujen  aikana. Matiaksen lapsuuden traumoista olisi dekkaripiirin mielestä voinut saada paljon enemmänkin irti.

Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että kirjan henkilöt olivat kiinnostavia ja hyvin rakennettuja. Erityisesti tykättiin lupsakkaasta maahanmuuttajasta, baariaan pyörittävästä Reiskasta. Myös tyylikkäästi eläköitynyt vanharouva Aino Haarala nähtiin sympaattisena henkilönä, jonka soisi esiintyvän kirjan mahdollisissa jatko-osissakin. Huoltoaseman työntekijä Vilma toi monen mielestä synkkään tarinaan hyvää mieltä. Ruopsan kasvamista lapsuuden kiusaajasta hyvää tahtovaksi aikuiseksi pidettiin yllättävänä, mutta uskottavana muutoksena. Pientä kritiikkä sai Ruopsan naisystävän Miriamin kevytkenkäisyys - toisen miehen kanssa flirttailua ei nähty realistiseksi kun oma mies on juuri dramaattisesti kadonnut.

Dekkaripiirissä keskustelimme paljon myös siitä, onko tarinan uskottavuus yleensäkään jännäreissä tärkeää. Esimerkiksi itseäni tässä kirjassa häiritsi Pohjois-Suomen paikkakuntien kuvaamisen nimettömyys, moni muu ei tähän ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Jotain oli jäänyt vaivaamaan miten vasta savustettu lohi voi säilyä autossa pitkän ajomatkan ajan. Usean mielipide kuitenkin oli, että uskottavuus ei ole niin olennaista, jos tarina vain tempaisee mukaansa.

Ainakin uskonlahkon kuvauksen suhteen Kuoleman sukua on valitettavankin uskottava. Käsittääkseni kotimaisista uskonlahkoista esimerkiksi Kartanolaisuudessa oli vahvoja maailmanlopun odottamisen ja lasten eristämisen piirteitä. Kiuru mainitsee myös vastikään Argentiinassa paljastuneen lahkon, joka oli kaapannut katulapsia kasvattaakseen jäsenmääräänsä.

Luin tämän kirjan hyvin nopeasti. Se tempaisi otteeseensa heti ensimmäisillä sivuilla ja tarina eteni sujuvasti loppuun asti, vaikka menettikin jonkin verran jännitettään. Henkilöhahmot olivat erinomaisia ja kirjan rakenne takaumineen toimiva. Kiuru myös viljelee sopivasti kuivaa huumoria ja näin keventää kirjan rankkaa aihepiiriä. Kokonaisvaikutelma jäi kuitenkin hieman pinnalliseksi, lahkolaisuus ja Matiaksen lastenkotilapsuus eivät teemoina kehittyneet juonenkulkua avustavasta roolista suuremmiksi.

Kirjailija kertoo Matiaksen tarinan vielä joskus jatkuvan. Ilman muuta luen jatko-osankin jos ja kun se aikanaan ilmestyy.

Sain kirjan kustantamolta lahjoituksena dekkaripiiriä varten.


* * *