Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar (Tammi)

Tähän asti lukemistani kirjoista intensiivisin ensimmäinen luku on ollut Antti Tuomaisen Veljeni vartijassa. Nesser laittaa nyt Tuomaisen tiukoille, kirja lähtee liikkeelle luvulla joka oli pakko lukea heti uudestaan ennen kuin jatkoin kirjassa eteenpäin.

Pikku-Burman teurastajatar päättää Nesserin viisiosaisen Barbarotti- sarjan, joka on avausosaansa lukuunottamatta ollut nykydekkareiden aatelia. Sarja saa arvoisensa päätöksen, tämä viides osa on yksi sarjan parhaista ja mainio lukuelämys.

Kirjan nimen ensimmäisen kerran kuullessani luulin Nesserin vieneen tarinansa kaukomaille, vähän Mankellin siirtomaakuvausten tapaan. Pian kuitenkin selvisi, että Burma viittaa talon nimeen ja miljöö on periruotsalainen.

Kirjan toinen päähenkilö rikonskonstaapeli Gunnar Barbarotin lisäksi on Ellen Bjarnebo, joka tappoi miehensä 1980-luvulla ja sai siitä pilkkanimen Pikku-Burman teurastajatar. Barbarotti saa tutkittavakseen muutaman vuoden takaisen katoamistapauksen ja tämän tutkimuksen kanssa rinnakkain Nesser kertoo Bjarnebon tarinaa usean kymmenen vuoden takaa. Tämä rakenne toimii hyvin, kirja pitää otteessaan ja juonessa pysyy hyvin mukana.

Aikaisemmissa sarjan kirjoissa Barbarotti on ollut yllättävänkin vähän esillä, etenkin kirjojen alkupuolella. Niihin verrattuna tämä päätösosa on selkeästi Barbarottin kirja, hänen yksityselämänsä on vähintään yhtä suuressa roolissa kuin rikostutkinta. Nesser avaa vanhan rikoskonstaapelin sielunmaisemaa ja ahdistusta taidokkaasti, Barbarottin hyvinvoinnista tuli oikeasti huoli.

Barbarotti-sarja siis lopettaa huipulla. Pidän Herra Roosin tarinaa edelleen parhaana sarjan viidestä kirjasta, mutta ei tämä päätösosa paljon siitä jää jälkeen. Tulen kaipaamaan Barbarottia ja erityisesti hänen vuoropuheluitaan Meidän Herramme kanssa. Toivottavasti Nesseristä kuullaan taas pian, käsittääkseni hän on Barbarotti-sarjan (tämä viimenen osa kirjoitettu 2012) jälkeen kirjoittanut vain yhden romaanin (Levande och döda i Winsford) ja sitä ei ole suomennettu ainakaan vielä.

* * * *

Esa Mäkinen: Totuuskuutio (Otava)

Totuuskuutio on Hesarin uutispäällikön Esa Mäkisen esikoisromaani. Kirja sijoittuu Helsingin lähitulevaisuuteen, noin 2050-luvulle. Tuloerot ovat kasvaneet, rikkaat asuvat aidatuilla alueilla ja kaiken yllä ihmisiä valvoo jättimäinen Celsius konserni, joka käytännössä hallitsee internetin sisältöä.

Kirjan päähenkilö Tero Liljaa toimii Celsiuksella täsmäyttäjänä. Käytännössä hän muokkaa netissä liikkuvaa tietoa ja sen saatavuutta yrityksen asiakkaiden intressien mukaiseksi. Ei niinkään yllättävästi Teron henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu asioita, jotka laittavat hänen omatuntonsa haastamaan työn merkityksen ja eettisyyden.

Mäkinen rakentaa tulevaisuuden Helsingistään uskottavan ja sopivan ahdistavan. Lukuisat yksityiskohdat linkittyvät hyvin yhteen ja tekevät dystopiasta ehjän kokonaisuuden. Celsius-pisteet, sovinnaisuuden rajoja venyttävät tosi-tv ohjelmat ja vartijoiden mukana nuuskivat robokoirat olivat kaikki yhtäaikaa sekä mielikuvituksellisia että pelottavan realistisia

Yksi Totuuskuution viehätyksestä onkin, että tarkemmin ajateltuna useat sen elementit ovat jo nykypäivää, joskin hieman lievemmässä muodossa. Kirjaa lukiessa tuli fiilis "voi perhana - tätäkö kohti me oikeasti ollaan menossa". Kirjaa tukeva nettisisältö (mm totuuskuutio.fi) voimisti tätä tunnetta entisestään.

Kirjaa lukiessa ei voi välttyä lievältä Orwell 1984 deja-vulta. Kirjojen ydinajatus on täsmälleen sama, menneisyyden muokkaaminen. Keinot vain on Totuuskuutiossa päivitetty nykymaailmaan. Millään lailla häiritsevänä en tätä samankaltaisuuttaa kuitenkaan pitänyt, onhan samasta "isoveli valvoo" teemasta tehty valtava kasa kirjoja ja elokuvia.

Totuuskuutiosta tuli mieleen myös toinen vähän aikaa sitten ilmestynyt suomalainen dystopia-kuvaus, Tero Sompin Leijonan varjo. Jos tykkäsit Totuuskuutiosta, kannattaa Somppikin lukea.

Mäkinen kirjoittaa sujuvasti ja kirja koukuttaa vahvasti. Rehellinen kolmen pointin palaute ilman täsmäytyksiä on:

• Juoni piti hyvin kerrontaa kasassa, mutta lopun yllätys ei minulle auennut ja jäi jossain määrin ärsyttämään turhana kikkailuna.
• Henkilökuvaus oli pääosin pinnallista ja esimerkiksi pääosassa olevasta Liljasta ja hänen kohtalostaan ei jaksanut oikeasti kiinnostua.
• Kokonaisuutena kirja on kuitenkin erinomaisen kiehtova ja taitavasti rakennettu tulevaisuudenkuvaus!

Mikko
Kirjoittaja vihaa vihaamista, omaan napaan tuijottamista ja liian laihaksi keitettyä kahvia.
@Iltaluvut  - Jos kirjoitat hyvän kirjan, me kehumme sinua

* * * 

Arnaldur Indridason: Hyytävä kylmyys (Blue Moon)

Päätin reilu vuosi sitten lukea kaikki Arlandurin kirjat järjestyksessä läpi. Se oli hyvä päätös. Vaikka kirjojen rikostarinat ovat itsenäisiä, on kirjoissa yhtä suuressa roolissa päähenkilö rikospoliisi Erlendurin yksityiselämä ja menneisyyden haamut. Ja tämä puoli kirjoista kannattaa ilman muuta lukea järjestyksessä, muuten menettää paljon kirjojen tunnelmasta.

Hyytävä kylmyys on sarjan kuudes osa, se on kirjoitettu 2007 ja ilmestynyt suomeksi 2009. Kirjassa Erlendur tutkii vanhoja katoamistapauksia samaan aikaan nykyajassa tapahtuneen itsemurhan kanssa. Pinnan alta kaivaminen tuo esille asioita jotka tuovat sekä katoamiset että itsemurhan uuteen valoon.

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen sen rauhallisuus ja seesteisyys. Väkivaltaa tai takaa-ajoja ei ole, mutta tarina vangitsee unenomaisesti otteeseensa. Särmää juoneen tuovat yliluonnollisilta vaikuttavat tapahtumat ja hämmentävät lääketieteelliset kokeilut.

Erlendurin yksityiselämän kuvaus on jälleen vahvaa. Suhde ex-vaimoon, lapsiin ja naisystävään kehittyy kirjan aikana - joidenkin osalta parempaan, toisten osalta huonompaan suuntaan. Erlendurin lapsuuden traumasta, hänen lumimyrskyssä kadonneesta veljestään, kerrotaan taas vähän lisää, mutta jätetään edelleen paljon kerrottavaksi seuraaviin kirjoihin.

Jos rauhallinen tahti jännärissä ei häiritse, on Arnaldur varma valinta. Hyytävä kylmyys on mielestäni sarjan parasta tähän mennessä ja samalla hyvä tason nosto pieneksi pettymykseksi jääneen Talvikaupungin jälkeen.

* * * *