sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Margaret Atwood: Testamentit

Atwoodin dystopiaklassikko Orjattaresi (The Handmaid's Tale) ilmestyi 1985. Sen pohjalta on viime vuosina tehty suureen suosioon noussut televisiosarja. Ei liene sattumaa, että samaan aikaan Atwoodilta ilmestyi kirjan jatko-osa - 34 vuotta ensimmäisen osan jälkeen.

Orjattaresi on minulta lukematta, mutta televisiosarjasta olen ahminut kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Sarja on yksi parhaista mitä olen ikinä katsonut.

Odotin Testamenttien lukemista ristiriitaisin tuntein. Olisiko virhe lukea se vaikka ei ole lukenut ensimmäistä osaa? Antoiko televisiosarja väärät odotukset lukemiselle? Olisiko kirja yhtä vaikuttava kuin sarja?

Atwood kertoo Gileadin tapahtumista kolmen naisen kertomuksen kautta. Agnes Jemima on Gileadissa kasvanut korkea-arvoisen komentajan tytär. Daisy asuu Kanadassa viettäen kirjan alussa näennäisen normaalia teinitytön elämää. Kolmas kertoja on Lydia-täti, joka on - no - Lydia-täti. Sarjaa seuranneet tietää kyllä.

Kolme tarinaa alkavat erillisinä, mutta risteävät sitä enemmän, mitä pidemälle kirja etenee. Kirjan teemat ovat pääosin Orjattaresi-maailmasta tuttuja, vaikkakin vahvasti tätien rooliin kallellaan. Uutena elementtinä (ainakin sarjan kahteen ensimmäiseen tuotantokauteen verrattuna) Atwood esittelee helmitytöt, jotka ovat Gileadin lähetyssaarnaajia.

Testamentit on vahvojen naisten kirja.The Handmaid's Tale -sarjassa miehillä on sivuosa, mutta tässä kirjassa miehet ovat vielä pienemmässä roolissa. Daisyn kanadalainen poikaystäväkandidaatti ja Gileadissa vaikuttava vastenmielinen komentaja Judd ovat ainoat miehet, joilla on edes jossain määrin tärkeä rooli tarinassa.

Testamenttien Gilead on heti tuttu niille, jotka ovat televisiosarjaa katsoneet. Myös kerronta on samantyylistä - Atwood ei jää jahkailemaan, vaan juonen käänteitä on paljon ja ne koukuttavat lukijan vahvasti Gileadin maailmaan.

Kirjan loppu oli pieni pettymys - loppuratkaisuun mentiin nopeasti kuin sivuja säästellen. Kirjan tyyli myös vähän särkyi viimeisten lukujen seikkailuissa, joissa Gilead-taika ei ollut enää niin vahvasti läsnä.

Muuten Testamentit täytti kaikki odotukset, mitä olin sille laittanut. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän aloin säästellä lukuhetkiä, halusin keskittyä kirjaan rauhassa, pitkittää lukunautintoa. Vaikuttavuutta lisää se, kun muistaa Atwoodin sanat: Mikään kirjoissa kuvatusta ei ole sellaista, mitä ei olisi ihmiskunnan historiassa jossain vaiheessa tapahtunut.

* * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti