Olin lisännyt Kuution lukulistalleni kahdesta syystä: Se oli saanut hyviä arvioita ja siinä on hieno kansi.
Olin viivästyttänyt sen lukemista koska juoni kuulosti tylsältä. Inhimillinen tarina isyydestä ja rakkaudesta. Joopa joo.
Juonen tiivistelmä piti hyvin paikkaansa. Kuutio eroaa viime aikoina lukemistani kirjoista muun muassa seuraavilla tavoilla: Siinä ei tapahdu henkirikosta. Se ei sisällä aikamatkustusta. Kirja ei sijoitu tulevaisuuteen eikä menneisyyteen vaan tapahtuu tässä ja nyt. Päähenkilö ei matkusta kuuhun eikä muualle avaruuteen. Kirjassa ei manata ilmastonmuutosta eikä taivaalta tipu meteoriitteja.
Kaiken ylläolevan sijaan Kuutio kertoo pätkän miehen elämästä. Mies kipuilee yksinhuoltajan arkea, toimittaa pelilehteä ja tarkastelee elämäänsä eri tahoilta. Tarina ei ala elämän käännekohdasta eikä lopussa ole kliimaksia. On vain pätkä elämää.
Ihastuin täysin Annalan kirjoitustyyliin. Kirja nappaa mukaansa, teksti on yhtä aikaa helposti luettavaa ja kaunista. Huumoria on juuri sopivasti ja se sijoittuu tarinaan vaivattomasti, alleviivaamatta.
Ehkä osa kirjan viehätyksestä perustui samaistumiseen. Yksinhuoltajan arki on tuttua minullekin, joskin ilman Kuution miehen rakkaan pojan haasteita. Myös pelien maailma, jota kirjassa tosin oli hyvin kohtuullinen määrä, tuntui tutulta.
Kuutio oli minulle ihan järisyttävän hieno lukukokemus. En minä muuta osaa sanoa.
Marko Annalan Paasto on minulla jo luettavana ja Värityskirja lukulistalla. Neljättä kirjaa odotan jo nyt.
* * * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti