keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi (Enostone)

En muista, milloin olisin viimeksi lukenut runokirjaa. Suurin syy, miksi sellaiseen nyt tartuin, on se, että Veera Sylvius on entinen työkaverini. Lukuhalua voimisti myös se, että kirjan jo odottaessa lukupinossani, Hesari julkaisi siitä sangen positiivisen arvion.

Kirjan avatessani ensimmäinen ajatus oli: miten luen runokirjaa oikein? Kirjan ahmiminen normaalilla lukunopeudella ei tuntunut oikealta. Toisaalta en osannut jäädä kovin pitkäksi aikaa yhden runon äärelle. Itselleni luontevin lukutapa löytyi niin, että luin runot ensin kohtuullisen ripeästi läpi, ja palasin sitten niiden äärelle osin satunnaisessa järjestyksessä.

Luonto on vahvasti läsnä Sylviuksen runoissa. Minulle se näyttäytyi ensisijaisesti unenomaisena ja lempeänä, mutta välillä myös lohduttoman etäisenä. Tähtitieteestä viime aikoina innostuneena mieltäni kutkutti kovasti osaan runoista uitetut tieteelliset ja matemaattiset termit.

Efemeridit pätevät vain ilmoitetussa epookissa.

Sylviuksen teoreettisen fysiikan koulutustausta siis näkyy, mutta mielestäni silleen juuri sopivasti. 

Päällimmäisenä fiiliksenä kirjasta puskee esille haikeus ja tietoisuus siitä, kuinka yksittäinen ihminen on vain häviävän pieni osa suurta kokonaisuutta. 

Runokirjan arviointi tuntuu astetta vaativammalta romaanin arviointiin verrattuna. En siis jaa teokselle tähtiä, enkä yritä analysoida tekstin "hyvyyttä". Toteanpa vaan, että kirja sai aikaan tunteita ja ajatustoimintaa. Huomaan ohikulkiessani nappaavani sen lipaston päältä käteeni ja lukevani taas kerran yhden runon. Joku tässä houkuttelee.

On todellakin kuljettava kuusikon läpi tuntui minusta samalta kuin minulle tuntemattoman bändin uusi levy. Ensi kuuntelu (tai siis lukeminen) ei välttämättä vielä säväytä. Toisella kuuntelulla joukosta alkaa erottua niitä biisejä, joihin tiedän vielä palaavani. Joku biisi tuntuu täytekappaleelta, enkä kuuntele siihen enää. Jossain vaiheessa mietin, muodostavatko peräkkäin olevat biisit yhtenäisen tarinan, vaikken sitä heti hoksannutkaan. Muutaman päivän päästä huomaan, että yksi kappale soi päässäni koko ajan, ja olen jo oppinut sen sanat ulkoa. Tässä runokirjassa oma hittibiisini on:

metsästä löytyy hirven uni
asetun sen syliin lepäämään 
 
pieni hauki ui viereen ja sanoo
kaikki järjestyy,
kaikki järjestyy



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti