Tässä siis kasaamani varjolista. Suhtaudu listaan varauksella. Se on tilanne 8.9.2025 iltapäivällä. Lähteenä käytettävät listat saattavat muuttua milloin vaan. Lisäksi on mahdollista (todennäköistä?), että kirjakauppojen listat painottavat samaan konserniin kuuluvia kustantamoja.
Lähteitä ovat: Mitä Suomi lukee -lista, Suomalaisen kirjakaupan suosituimmat nuortenkirjat, Adlibriksen myydyimmät nuortenkirjat, Bookbeatin suosituimmat nuortenkirjat, Goodreadsin luetuimmat lista ja Helmet-kirjaston lainaus- ja varaustilanne.
Taustaa ja tietolähteiden tarkempi luettelo löytyy ensimmäisestä postauksesta.
Listalla mukana ovat suomalaiset nuortenkirjat, joiden ikäsuositus on 12 vuotta tai enemmän. Tietokirjat ovat mukana, mutta väritys- ja tehtäväkirjat eivät ole.
Koulujen aloitus näkyy listalla, kun vanhoja paljon kouluissa luettavia suosikkeja nousee kymmenen suosituimman kirjan joukkoon. Ilahduttavaa oli nähdä listalla ihan äsken ilmestynyt Anniina Mikaman uutuus Häkkilintu. Myös toinen syyskuun alussa ilmestynyt kirja, Briitta Hepo-ojan Viikatetytär, oli lähellä nousta listalle jo näin nopeasti, mutta jäi niukasti ulkopuolelle.
Jos Mitä Suomi lukee -listoilla nuortenkirjat erotetaan lastenkirjoista, loppuu tämän minun varjolistani teko. Teen päivityksen ainakin vielä lokakuun alussa (eli vuosi täyteen). Sen jälkeen mietin jatkoa.
TOP-10 suomalaiset nuortenkirjat 8.9.2025
1. Asioita joista en tiennyt pitäväni, Annukka Salama, WSOY (Edellinen lista: 1.)
Kestosuosikki Ajetp pysyi edelleen listakärjessä. Tämä 14+ vuotiailla suunnattu kuuma enemies to lovers -romaani oli sijalla kolme Suomalaisen listalla. Äänikirja oli Bookbeatin suosituin kotimainen nuortenkirja. Helmetissä kirjan varausjono oli edelleen yli kolmenkymmenen kirjan mittainen.
2. Punainen kuin veri, Salla Simukka, Tammi (6.)
Lumikki-trilogian avannut trilleri on jo yli kymmenen vuotta vanha (ilm. 2013) kirja ja saavuttanut ikisuosikin aseman suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa ja koulujen lukulistoilla. Punainen kuin veri oli Adlibriksen 15+ kirjojen toiseksi suosituin ja Bookbeatin sijalla neljä. Helmetissä yli sata kopiota on lainassa ja varausjonossa on kymmenkunta ihmistä.
3. Sarvijumala, Magdalena Hai, WSOY (PALUU)
Vuoden 2023 Finlandia-voittaja palasi listalle puolen vuoden tauon jälkeen. Tämä kauhuromaani oli Adlibriksen 12+ kirjojen listan kärjessä. Helmetissä Sarvijumala oli tämän listan kirjoista suosituin: noin 170 kopiota on lainassa, ja varausjonossa kirjaa odottaa 50 ihmistä.
4. Skutsi, Päivi Lukkarila, Nokkahiiri (2.)
Skutsi on kauhuelementeillä höystetty kasvukertomus ja erätarina. Kirja tipahti nyt ensimmäisen kerran tänä vuonna kolmen kärjen ulkopuolelle. Tämä vuoden 2024 Finlandia-voittaja oli jo kuudetta kuukautta peräkkäin Suomalaisen kirjakaupan suosituin suomalainen nuortenkirja. Helmetin varausjonossa on neljäkymmentä lukijaa ja yli 150 Skutsia on lainassa.
Tämä tammikuussa ilmestynyt Pohjolan muinaisista jumalista, sankareista ja uskomusolennoista ammentava ensyklopediaksi luonnehdittu kirja pysyi edelleen listalla korkealla. Pohjolan taruja oli Bookbeatin toiseksi suosituin kotimainen nuortenkirja. Lisäksi se Adlibriksen 12+ listalla neljäs ja Suomalaisen listan kymmenes. Helmetin varausjonossa on edelleen noin kymmenen lukijaa.
6. Häiveen tapauskirjat: Pihlajapalatsi, Mari Renko, WSOY (4.)
Kesäkuussa ilmestynyt uuden sarjan avaava fantasiakirja pysyi kuuden parhaan joukossa. Tämä lumoava fantasia- ja mysteeriromaani oli Bookbeatin kolmanneksi kuunnelluin kotimainen nuortenkirja. Adlibriksessä se oli 12+ kategorian viidenneksi suosituin. Helmetissä lähes sata nidettä on lainassa ja jonoa on reilun kymmenen kirjan verran.
7. Häkkilintu, Anniina Mikama, WSOY (UUSI)
Syyskuun alussa julkaistu viktoriaaniseen Irlantiin ja myyttiseen haltiamaahan sijoittuva seikkailullinen fantasiaromaani nousi listoille, vaikka ei ole vielä ehtinyt esimerkiksi kirjastojen hyllyille. Kirjan nosti listalle ensijaisesti se, että Suomalainen listasi sen toiseksi suosituimmaksi suomalaiseksi nuortenkirjaksi heti Skutsin jälkeen. Helmetin jonossa Häkkilintua odottaa yli kuusikymmentä lukijaa.
8. Saakelin satanen, Mikko With, Myllylahti (5.)
Tämä vuonna 2021 ilmestynyt hauska, jännittävä ja samastuttava kirja pysyi listalla oletettavasti sen ansiosta, että kirjaa luetutetaan paljon yläkouluissa. Kirja oli Bookbeatin viidenneksi suosituin kotimainen nuortenkirja ja Helmetissä kaikki noin 140 nidettä ovat lainassa, ja pientä varausjonoakin on,
9. Ämpärikesä, Taina Niemi, Otava (UUSI)
Tämä reilu vuosi sitten ilmestynyt koukuttava romaani nuorista kesän ja elämän kynnyksellä nousi listalla nyt ensimmäisen kerran. Ämpärikesä on Otavan nuortenromaanikilpailun voittaja. Se oli Bookbeatin listalla sijalla seitsemän. Helmetissä lähes sata nidettä on lainassa ja varausjono on parinkymmenen lukijan mittainen.
10. Sang, Elina Pitkäkangas, WSOY (10.)
Tämä vuonna 2022 ilmestynyt eeppinen fantasiaromaani vallasta ja rakkaudesta kuvitteellisessa tulevaisuuden Itä-Aasiassa pysyy sinnikkäästi listalla kuukaudesta toiseen. Sang oli jo toista kuukautta peräkkäin Adlibriksen 15+ kategorian kärjessä. Helmetissä kirjaa on noin seitsemänkymmentä kappaletta lainassa ja pientä varausjonoakin on.