Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


perjantai 13. toukokuuta 2016

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY)

Olin jo päättänyt, että lue enää yhtään Remestä, sen verran vaisu maku hänen uudemmasta tuotannostaaan minulle on jäänyt. Nyt kuitenkin tartuin Remeksen kirjaan ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Näin Jäätyvästä helvetistä monta hyvää arviota ja kun työkaverikin kehui sitä lounaspöydässä päätin antaa Remekselle vielä tilaisuuden.

Kirjan juoni on jatkoa Remeksen edelliselle kirjalle, Hornalle. En Hornaa ole lukenut, mutta onneksi vain parissa kohdassa tuli sellainen olo, että kirjassa viitattiin vanhoihin tapahtumiin joista olisi ollut hyvä tietää jotakin. Jäätyvän helvetin ydin on Venäjän aloittama nykyajan sissisota Suomea vastaan. Sähkötuotantoa ja -jakelua sabotoidaan, tietoverkkoja vasten hyökätään ja energialaitoksia tuhotaan. Nopeasti koko Suomi on epätietoisuuden ja paniikin vallassa. Ja remesmäiseen tyyliin yksi mies, Suomen tiedustelupalvelun agentti Lari Vuori, ryhtyy pelastamaan kotimaatamme suurta ja pahaa vihollista vastaan.

Jäätyvässä helvetissä viehätti (lue: pelotti) eniten sen realistisuus. Sähkötön Suomi pakkastalvella on dystopia, joka voisi oikeasti tapahtua. Remes viittaa paljon oikeisiin paikkoihin, olemassaoleviin poliittisiin henkilöihin ja esimerkiksi julkisesti tiedossa oleviin suojausjärjestelmiin. Kirjan ollessa minulla vielä kesken kävin suunnistamassa iltarasteilla Oulun Pikkaralassa, jonka sähkönsiirtokeskus kirjassa tuhotaan.  Kyseisen paikan ohi ajaessa tuli väkisinkin vilkuiltua, että minkätasoinen vartiointi paikassa on. Tämänkaltaiset yhteydet tosimaailmaan toivat tarinan lähemmäksi ja saivat kirjan pyörimään mielessä useaan otteeseen. Remeksen luoma kauhukuva tuli mieleen myös moneen kertaan kun tiedostusvälineitä seurasi, tämän bloginkin kirjoittamisen aikaan yksi uutisten pääotsikoista näyttää olevan "Saksa: Venäjä teki ilmeisesti kyberhyökkäyksen parlamenttiin".

Remes pohtii ansiokkaasti sähköttömän maan haasteita. Itse mietin aluksi, että kyllähän meidän perhe hyvin pärjäisi takan ja kamiinan omaavassa talossamme. Sitten kirjan avustamana tajusin, että eiköhän sinne meidän lämpimään kämppään olisi aika moni muukin (väkisin) tunkemassa kun kerrostalot jäähtyvät ja kansa niistä lähtee turvaa etsimään.

Olisin mielelläni lukenut enemmänkin tavallisten ihmisten haasteista tässä dystooppisessa ympäristössä. Nyt tämä kauhuskenaario oli kuitenkin vain kehys perinteisemmälle toiminnalliselle agenttijuonelle, jossa yksi mies taistelee maailman (tai ainakin Suomen) pelastamiseksi. Onneksi tämä juoni oli tällä kertaa vauhdikas, helposti seurattava ja sujuvasti etenevä, vaikkakaan ei tarjonnut mitään uutta tällä jännityskirjallisuuden alueella.

Remes taitaa tikittävän jännityksen rakentamisen ja onnistuu Jäätyvässä helvetissä tässä hyvin Kirja piti otteessaan, pisti ajattelemaan, koukutti kivasti ja tarinan ihmisistäkin tuli kiinnostuttua enemmän  kuin normaalisti Remeksen kirjoissa. Mitäpä sitä muuta hyvältä jännäriltä tarvitsee.

Lisäys 20.5.2016: Kirjan uhkakuvan realistisuus alkaa saada tuekseen lisää pelottavia uutisia tosimaailmasta (YLE: Ruotsissa epäillään lähetysmastojen sabotaasia – yhteydessä torstain lentokaaokseen?)


* * *

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus)

Minulle tuntuu iskeneen sekä lukemisen että kirjoittamisen suhteen jonkinsortin kevätväsymys. Vaikka yöpöydällä odottaa monta hyvää kirjaa, ei lukeminen ole viime aikoina kauheasti innostanut. Iida Rauman Katoamisten kirjan luin jo yli kuukausi sitten, yritetäänpä tähän arvioon muistella kirjan aiheuttamia tuntemuksia.

Katoamisten kirja on Rauman esikoisromaani. Luin häneltä joulukuussa hänen uuden kirjansa Seksistä ja matematiikasta ja sen innoittamana etsin kirjastosta käsiini tämän kirjailijan edellisen teoksen.

Katoamisten kirjan tyyli tuntui tutulta heti alussa, Rauman suorasukainen, jossain määrin ahdistunut ja tunnelmaltaan unisen realistinen kynänjälki miellytti minua jälleen. Kirja imaisee sisäänsä ja sitä ei pysty lukemaan ulkopuolisena, vaan tapahtumat tulevat ihon alle, omiin ajatuksiin. Tarina aiheuttaa paikoitellen myös tirkistelyfiiliksen kun kerronta on erittäin henkilökohtaista ja asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Tarinaa kerrotaan minä-muodossa nuoren naisen näkökulmasta. Vasta kirjan loppupuolella tajusin, että tämän päähenkilön nimeä ei missään kohdassa kerrota. Nainen panee ja riitelee tyttöystävänsä kanssa, työskentelee vanhainkodissa, maalaa tauluja ja muistelee lapsuuttaan, jolloin hänen isänsä katosi. Katoamisten kirja on kirja ihmissuhteista, kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta, todellisuuden pakenemisesta ja elämän hauraudesta. Tarina ei ole juonivetoinen vaan jännitteet syntyvät pienistä hetkistä, muistoista, dialogista.

Yksi silmiinpistävä piirre kirjassa on miespuolisten henkilöiden lähes täydellinen puuttuminen. Päähenkilön maailma on naisten maailma josta miehet ovat kadonneet. Näin keski-ikää lähestyvänä miespuolisena jännityskirjallisuuden ystävänä yllätyin miten kovasti kirja silti piti otteessaan. Rauman kirjoitustyyli on välillä lähes hypnoottinen, aseista riisuva.

Mietin kummasta kirjasta pidin enemmän, tästä esikoisromaanista vai uudemmasta Seksistä ja matematiikasta teoksesta. Vaaka kallistuu vähän uuden kirjan puolelle, sen vahvemman juonenkuljetuksen ja matematiikan mukanaan tuoman särmän ansiosta.

Toivottavasti Raumalta nähdään lisää kirjoja. Täällä on yksi lukija niitä odottamassa.

* * * *

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lee Child: Korkein panoksin (Karisto)

Note to myself: Älä enää lue näitä Jack Reacher kirjoja, nämä on jo niin nähty.

Tällä kertaa pelätään maailman johtajia uhkaavaa tarkka-ampujaa. Reacher hälytetään apuun, koska hän on aikanaan passittanut vankilaan yhden pääepäillyistä. Alkaa ajojahti jossa Reacher yhdessä nuoren naispuolisen parinsa Nicen kanssa yrittää löytää ampujat ennenkuin nämä iskevät.

Piristävä poikkeus tässä kirjassa on se, että suuri osa tapahtumista sijoittuu Eurooppaan eikä Yhdysvaltoihin kuten tyypillisesti Childin kirjoissa. Uusista maisemista huolimatta kirja on jotenkin raskassoutuisen oloinen, Childille tyypillinen tikittävä jännitys puuttuu. Jännitteitä ei synny Childin ja Nicen välille, ei Eurooppa-USA välille eikä oikein kunnolla hyvikset-pahikset välillekään.

Mielenkiintoisinta kirjassa  oli Lontoon Minicab-autovuokraamotoiminta, josta en ollut ennen kuullut. Sen sijaan jamesbondkultahammas-tyylin pääpahis jättitaloineen herätti lähinnä hilpeyttä.

En tiedä olenko jo niin kyllästynyt tähän sarjaan, että kirja sen takia tuntui niin vaisulta. Kyllähän tarina eteni taas ihan sujuvasti eteenpäin ja kirjan loppu tuli vastaan kohtuullisen nopeasti. Mutta silti - mun Reacherit taisi kyllä nyt olla tässä.

* *

perjantai 19. helmikuuta 2016

Iris Pasternack: Tautitehdas (Atena)

Sote-uudistus on ollut yksi viime aikojen suurimmista kotimaan politiikan uutisista. Uudistuksella haetaan tehokkuutta sosiaali- ja terveydenhuoltoon pyrkien samalla parantamaan palvelujen saatavuutta. Ainakin näin satunnaiselle seuraajalle sote-uudistus on näyttäytynyt lähinnä rakenneuudistuksena, jossa keskitytään miettimään mikä hallintomalli parhaiten laittaa kulut kuriin.

Tautitehdas tarkastelee nykymallin terveydenhoitoa toisesta näkökulmasta. Sen pääajatus tiivistyy takakannen lauseeseen: Länsimaiset ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan, joten miksi sairauksia diagnosoidaan entistä enemmän.

Pasternack tuo kirjassaan esille nykylääketieteen haasteita. Kuvantamisteknologiat kehittyvät ja kaikki olemme jollain lailla sairaita kun tarpeeksi tarkalla laitteella tutkitaan. Muuttamalla kolesterolin suositusarvoa napsun verran alaspäin saadaan Suomeen muutama kymmenentuhatta sairasta lisää. Seulomalla sairauksia voidaan pahimmassa tapauksessa hoitaa turhaan satoja potilaita ja saada suuri joukko ihmisiä pelkäämään turhaan tautia jota heillä ei loppujen lopuksi ole. Määrittelemällä ennen luonteenpiirteiksi mielletyt piirteet sairauksiksi lisätään lääkkeiden myyntiä ja kuormitetaan terveydenhuollon ammattilaisia entistä enemmän.

Pasternack kirjoittaa selkeästi ja mielenkiintoisesti, mutta ei kuitenkaan popularisoi aihettaan. Kirja on kuin selkokielinen versio tieteellisestä julkaisusta. Lukuisat potilaskertomukset tuovat hyvin konkreettisuutta eri aiheisiin. Erityisesti tykkäsin siitä, että kirjassa objektiivisuus säilyy hyvin eikä kirjailija saarnaa omaa mielipidettään liikaa, vaikka se vähintääkin rivien välistä on helposti luettavissa.

Kirja on hyvä aina kun se herättää ajatuksia. Tautitehdas herätti niitä todella paljon. Alussa mainittua sote-uudistusta ajatellessa tuntuu ihmeelliseltä, että terveydenhoitoa lähestytään - ainakin  median kautta seurattuna - vain rakenteiden kautta. Voisiko olla niin, että terveydenhoito saataisiin paremmin kuntoon jos rakenneuudistuksiin käytettävä aika, energia ja raha säästettäisiin henkilökunnan lisäämiseen nykymallissa. Ja tehokkuuttaa haettaisiin karsimalla turhia seulontoja, vähentämällä ylidiagnostiikkaa ja keskittymällä toimenpiteisiin joilla oikeasti on vaikutusta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. En tiedä, mutta ainakin tästä asiasta päättäville tekisi hyvää lukea Tautitehdas.

Tämänkaltaisten kirjojen tähdittäminen on hankalaa enkä jaa tähtiä tällä kertaa. Hyvä kirja, lukekaa.


sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Michael Connelly: Palava huone (Gummerus)

Connellyn kirjat olivat vielä joitain vuosia sitten ehdottomia suosikkidekkareitani. Viimeiset Connellyn kirjat ovat kuitenkin olleet minulle pettymyksiä, eikä tämä uusinkaan omaan makuuni enää iskenyt.

Palavan huoneen pääosassa on Connellyn suosituin hahmo, eläkeiän kynnyksellä oleva rikosetsivä Harry Bosch. Hän selvittää ampumistapausta, jonka uhri kuolee kymmenen  vuotta laukausten jälkeen. Tapauksen tutkinta vie Boschin Kalifornian politiikan pimeälle puolelle, missä tutkintaa ei katsota hyvällä.

Uutena henkilönä Connelly esittelee Lucy Soton, nuoren tulokkaan, joka määrätään Boschin pariksi. Soton kautta tutkintapöydälle päätyy myös 20 vuotta sitten useamman lapsen hengen vaatinut tulipalo.

Connelly kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Kirjan rakenne ja juonenkäänteet ovat kuin oppikirjasta, tarkkaan mietittyjä ja loogisia. Palavasta huoneesta puuttuu kuitenkin särmä, tuntuu kuin kaikki terävät kulmat olisi hiottu pehmeiksi ettei kirja tai sen henkilöt varmasti ärsytä tai loukkaa ketään ja että kirja varmasti sopii mahdollisimman laajalle lukijakunnalle. Esimerkiksi Boschin ja Soton yhteistyöstä olisi voinut saada paljon enemmän irti, nyt lähes-eläkeläisen ja tulokkaan suhde on ärsyttävän kliininen ja virallinen. Tämä särmien hiominen tekee kirjasta yksinkertaisesti tylsän. Loppua kohti jännitys rakentui hieman intensiivisemmin ja luin tarinan kuitenkin loppuun asti vaikka jatkuvasti meinasi lukuväsymys iskeä.

Mielestäni fiktiiviset kirjat voidaan - hieman mustavalkoisesti - jakaa kahteen ryhmään. Osassa kirjoista lukija on "kirjan sisällä", osassa kirjoista lukija taas on "kirjan ulkona" ja tarkastelee tapahtumia ulkopuolelta. Palavassa huoneessa jäin kauas ulkopuolelle, kirja ei imaissut sisäänäsä missään vaiheessa.


* *


maanantai 28. joulukuuta 2015

Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64 (Gummerus)

Tapaus 64 on neljäs osa Adler-Olsenin koukuttavasta Osasto Q sarjasta. Tykkäsin kovasti edellisistä osista eikä tämä uusin vuonna 2010 ilmestynyt ja 2015 suomennettu kirja tuottanut pettymystä.

Edellisissä arvioissani olen jo muutamaan otteeseen esitellyt Osasto Q:n mainioita päähenkilöitä. Tällä kertaa Carl Mörckin ja hänen apulaistensa Assadin sekä Rosen lisäksi vahvaa roolia ottaa Mörckin halvaantunut ex-kollega Hardy. Hänen jo aikaisemmissa osissa alkanut kamppailunsa elämänhalun puolesta jatkuu kutkuttavasti ja on yksi niistä syistä, miksi tulen seuraavankin sarjan osan lukemaan heti kun sen saan käsiini. Viides osa (Marco Effecten) on muuten ilmestynyt 2012, mutta en pikaisella googletuksella löytänyt tietoa sen suomennoksen aikataulusta.

Tapaus 64:n teemoihin kuuluvat konservatiivinen äärioikeistolainen puolue ja sodan jälkeisen ajan sadistista piirteitä omaava mielisairaanhoito. Adler-Olsen kertoo tarinaa kolmella aikatasolla; kymmenien vuosien takaiset julmuudet pohjustavat tekoja, rikos tapahtuu 1980-luvulla ja rikoksen tutkinta nykyajassa. Kirjailija onnistuu jälleen kerran pitämään rakenteen hyvin kasassa ja eri aikakausien tarinat etenevät juuri oikeassa rytmissä pitäen lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä.

Vaikka Osasto Q kirjat ovatkin päähenkilöidensä osalta hyvin samankaltaisia, ovat niissä tutkittavat rikokset tarpeeksi erilaisia jottei kyllästymistä sarjaan pääse tapahtumaan. Koko sarja on erittäin viihdyttävää lukemista, jossa julmat rikokset, kuiva huumori ja kiinnostavat henkilöt ovat kaikki oma olennainen osa tarinaa.

* * * *  

perjantai 18. joulukuuta 2015

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus)

Liian harvoin tulee luettua kirjoja joista ei tiedä etukäteen yhtään mitään. Seksistä ja matematiikasta oli minulle tällainen kirja, löysin sen kirjaston uutuushyllystä ja otin mukaani takakansitekstin perusteella. Lukemista aloittaessani en tiennyt siis juuri ollenkaan mitä kirjalta odottaa.

Kirjan pääosasssa on Erika, erittäin lahjakas matemaatikko. Tarinaa kerrotaan enimmäkseen Erikan kautta  - sekä hänen lapsuudessaan, opiskeluaikoina että nykyajassa, jossa Erika on kirjan alussa töissä Berliinissä tutkijana.  Erikan lisäksi tärkeissä osissa on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia ja ympäristöaktiivi, kirjastossa työskentelevä Tuovi, jonka sukupuolta on hankala määritellä perinteisin keinoin. Paljon sivuaikaa saa myös Annukka, Erikan opiskelukaveri.

Annukan todella vahavaksi kirjoitettu Oulun murre ensin ihastutti, sitten vihastutti ja lopussa se tuntui luonnolliselta. Muutama kohta Annukan murteessa särähti murrekorvaani pahasti - "ei varmasti kyllä noin tuota murretta puhuta".

Suurin yllätys kirjassa minulle oli se, että se todellakin kertoo seksistä ja matematiikasta. Matematiikka on hard corea, seksi kuin kertotaulujen opettelua. Erikan suhde sekä matematiikkaan että seksiin on jotenkin pakkomielteinen. Mutta siinä missä matematiikka on kaunista ja selkeää, on seksi sottaista ja monimutkaista.

Seksistä ja matematiikasta on mielestäni ennen kaikkea kirja erilaisista ihmisistä, joiden tiet kohtaavat. Kohtaukset ovat välillä vaivaannuttavia, välillä lämpimiä ja osittain myös väkivaltaisia. Rauma onnistuu jotenkin kertomaan  pissalla käymisestä, Pythagoraan lauseen historiasta ja maailman viimeisen pussihukan kuolemasta peräkkäin ilman keinotekoisuuden tuntua.  

Vaikka kirja on periaatteessa realistinen kuvaus, on siinä kuitenkin sumuisen mystinen pohjavire. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Dare Talvitien Epäsoinnun periaatteessa, vaikka kirjojen aihepiirit ovatkin täysin erilaiset.

Pidin kirjasta todella paljon sivulle 209 asti. Sitten Tuovin tullessa pääosaan tunnelma vähäksi aikaa lässähti ja tuli Erikaa ikävä. Mutta pian kirja taas koukutti uudestaan ja sen loppuessa oli samanlainen olo kuin hyvä leffan jälkeen teatterissa poistuessa. Tarina ja henkilöt jatkoivat siis elämäänsä pään sisällä ja olo oli yhtä aikaa tyytyväinen ja haikea.

Rauma on ottanut kirjaan mukaan myös jännityselementin Erikaa vainoavan henkilön muodossa. Mielestäni kirja olisi hyvin kantanut ilmankin tätä hieman teennäiseltä tuntuvaa lisää. Mutta yhtä kaikki seksistä ja matematiikasta oli hieno lukuelämys. Pisteitä tulee erityisesti siitä, että kirja oli ihan omanlaisensa ja sitä on hankala sijoittaa mihinkään genreen. Plussaa myös matemaattisen osuuden uskottavasta ja ammattimaisesta kuvaamisesta.  


* * * *