Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi)

Olen Murakamilta aikaisemmin lukenut kaksi kirjaa. Arvioin 1Q84:n viiden tähden kirjaksi. Norwegian Woodin nostin sijalle neljä "parhaat lukemani kirjat" listalla. Odotukset tämän uuden kirjan suhteen olivatkin siis pilvissä, etenkin kun sen takakannessa kerrotaan Värittömän miehen vaellusvuosien olevan Murakamin paluu Norwegian Woodin tyyliin.

Värittömän miehen vaellusvuodet kertoo, no, värittömän miehen vaellusvuosista. Pääosassa ja kirjan keskipisteenä koko ajan on Tsukuru Tazaki, juna-asemia suunnitteleva 36-vuotias yksin Tokiossa asuva insinööri. Tsukurun menneisyyttä varjostaa hänen nuoruudessaan tapahtunut tiiviistä ystäväporukasta erottaminen ilman ääneen sanottua syytä.

Kirjan punainen lanka on Tsukurun yritys selvittää miksi hänet oli aikanaan yllättäen suljettu ystäväpiirin ulkopuolelle. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea Tsukurun kasvutarina ja  tämän värittömän miehen roolin ottaneen henkilön itsetutkiskelu on tarinan kehikko.

Värittömän miehen vaellusvuodet on kuin Norwegian Woodin jatko-osa, mutta tässä uudessa kirjassa on vähemmän särmää ja yllättäviä käänteitä. Sen sijaan se on rauhallisempi ja pohtivampi - joka Murakamin tapauksessa tarkoittaa siis todella rauhallista ja todella pohtivaa.

Kirjan jännite syntyy lähes ainoastaan "miksi ystävät jättivät" mysteerin selvittämisestä. Osana tätä selvitystyötä Tsukuru matkustaa Suomeen tapaamaan yhtä vanhaa ystäväänsä. Suomen vierailu ei tuonut suomalaiselle lukijalle kaipaamaani suomi-ekstraa, vaan Suomen kuvaus oli yllättävän vaisua. Muutenkaan kirjassa paikat eivät nouse suureen rooliin, vaan ovat vain lavasteina Tsukurun pohdinnoille. Tarinaa kulkee ensisijaisesti päähenkilön pään sisässä, unenomaisesti ja myös unien muodossa.

Värittämän miehen vaellusvuodet on ensimmäinen Murakamin kirja joka on suomennettu suoraan alkuperäisestä teoksesta, aikaisemmat kirjat on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä. Kirjan on suomentanut Raisa Porrasmaa. Yritin kovasti miettiä lukemisen aikana miten uusi suomentaja näkyy tekstissä. Päällimmäisenä jäi mieleen, että suomennos toimii hienosti ja on tunnelmaltaan aikaisempien teosten kaltainen. Olin huomaavinani että teksti olisi jonkin verran pelkistetympää (värittömämpää...) kuin vaikkapa Norwegian Woodissa, mutta voin hyvin olla väärässäkin. Kirjan puolivälissä "mä" ja "sä" dialogi särähti lukukorvaan, mutta sai selityksensä myöhemmin.

Murakamin uusin teos on kaunis, utuinen ja viipyilevä. Kirja tuntuu paremmalta pari päivää lukemisen jälkeen kuin lukemisen aikana.

* * * *