Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Taavi Soininvaara: Pakonopeus (Otava)

Taavi Soininvaaran kirjoille on mielestäni tapahtunut paljolti kuten Ilkka Remeksenkin (ks arvostelu) teoksille; ensimmäiset kirjat olivat edelläkävijöitä tälle dekkarityypille Suomessa ja tekivät itseeni suuren vaikutuksen. Sen jälkeen kirjojen kiinnostavuus on koko ajan laskenut ja viimeiset kirjat ovat olleet selkeitä pettymyksiä. Niinpä mietin pitkään ennenkuin poimin Pakonopeuden - Soininvaaran uusimman dekkarin - kirjaston hyllystä mukaani. Ja onneksi poimin, Pakonopeus on Soininvaaran paras kirja.

Pakonopeus on jatkoa vuonna 2009 julkaistulle kirjalle Kriittinen Tiheys. Tuo kirja avasi Leo Kara sarjan, jonka toinen osa Pakonopeus siis on. Ensimmäisen osan lukeminen ei ole pakollista, Pakonopeus toimii hyvin myös itsenäisenä kirjana.

Kirjasarjan päähenkilö on YK:n huume- ja rikostoimiston erikoisavustaja Leo Kara. Selkeänä toisena päähenkilönä Pakonopeudessa toimii juristi Kati Soisalo. Kirjan ensimmäisessä luvussa Katin tytär kaapataan. Tämän jälkeen siirrytään ajassa kolme vuotta eteenpäin ja tarinaa kuljetetaan usealla eri polulla. Soisalo etsii yhä tytärtään, Kara selvittää ydinpolttoaineiden varkauksia, italialainen fysiikan tohtori kokee kovia lomallaan ja niin edelleen. Juonet punoutuvat yhteen ja kaiken yllä leijuu Mundun Novus salajärjestön haamu.

Soininvaara on uskaltanut tehdä hahmoistaan riittävän persoonallisia - tai sanoisinko outoja. Tämä pitää hyvin mielenkiintoa yllä ja auttaa erottamaan suurehkon henkilökaartin ihmiset toisistaan. Karalla on muistihäiriö ja aggressiivisuuteen altistava aivovamma, Soisalon ex-mies on shokeeraavan häikäilemätön ja julma, yhdellä pääpahiksista on aivovamma joka estää tunteiden ymmärtämisen, Ison-Britannian tiedustelupalvelun pomolla on sydänvika joka vaikeuttaa hänen työtään, Karan pomolla on omat oudot salaisuutensa - hahmoilla todellakin riittää mielikuvituksekkaita piirteitä.

Henkilöiden fyysiset ja psyykkiset erikoisuudet yhdessä lähes sci-fi-mäisen (tai Da Vinci koodimaisen) juonen kanssa vievät kirjalta uskottavuutta. Paljon parempi kuitenkin tälläinen koukuttava, mutta ei-niin-uskottava tarina kuin toisinpäin. Soininvaara kirjoittaa hyvin muutamaa eri juonipolkua eteenpäin ja jättää ne yleensä kesken johonkin koukuttavaan kohtaan. Ei kirja mikään vuoden dekkari ole mutta erittäin viihdyttävää lukemista kuitenkin alusta loppuun.

Pakonopeuden loppu on sitten enemmänkin alku kirjasarjan seuraavalle osalle kuin kaikenselittävä päätös tälle kirjalle. Seuraavan Soininvaaran poiminkin sitten mukaani ilman empimisiä.

* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti