maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY)

Suomalaisista tiedettä popularisoivista kirjailijoista lienee tunnetuimmat ovat Esko Valtaoja ja Kari Enqvist. Enqvist on näistä kahdesta se, joka edustaa "kovempaa tiedelinjaa" ja sitä myötä erittäin tiedekeskeistä maailmankuvaa. Olen Enqvistiltä aikaisemmin lukenut teoksen Monimutkaisuus, joka meni monessa kohdassa yli ymmärrykseni, vaikka kuinka yritin lukea lauseita uudelleen ja uudelleen. Joka tapauksessa Monimutkaisuus oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tiedekirja ja niinpä poimin kirjaston hyllystä mukaani Enqvistiltä toisenkin kirjan.

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat pohtii ihmisyyttä, elämää, kuolemaa ja uskontoja tiedemiehen näkökulmasta. Yllätyksekseni kirja oli helppolukuinen ja sisälsi paljon Enqvistin omia kokemuksia, esimerkiksi hänen oman äitinsä sairaudesta. Mieltäisin monelta osin kirjan enemmän filosofiseksi teokseksi kuin varsinaiseksi tiedekirjaksi, vaikkakin kirjassa paljon myös (kvantti)fysiikkaa, kosmologiaa ja matematiikkaa käsitelläänkin.

Aluksi tuntui että kirja rönsyilee - lähes tajunnanvirtana - alueesta toiseen. Välillä käsitellään Hiroshiman ydinpommitusta, välillä Enqvistin lähisukua ja välillä kritisoidaan uskontoja. Jotenkin paketti kuitenkin pysyy hyvin kasassa ja kirja tuli luettua läpi hyvinkin nopealla tahdilla. Enqvist kirjoittaa sujuvasti eikä sorru turhaan termeillä kikkailuun.

Enqvist on elämänkatsomukseltaan uskonnoton. Hän käykin kirjassa välillä kovasanaisesti ristiretkeä uskontoja vastaan. Vaikka tyyli voi joitain ärsyttää, tai jopa loukata, niin pidin hänen tyylistään sanoa asiat suoraan, kiertelemättä ja kaunistelematta. Välillä tosin tuntui että itse aiheesta - kuoleman pohtimisesta - eksyttiin pamflettimaiseen saarnaamiseen,

Kirja oli välillä lähes ahdistavaa luettavaa kun alkoi tarkemmin pohtimaan Enqvistin käsitystä siitä, että ihminen on viime kädessä vain (erittäin monimutkainen) molekyylitason kone, eikä mitään "minää" tai "sielua" sen alta löydy. Käytännössähän tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vapaata tahtoa ei ole olemassa. Muutenkin kirjoittajan näkemykset olivat välillä aika masentavia, jokseenkin samalla myös järkeenkäypiä. Onnekin Enqvist päättää kirjansa elämänuskoon ja rakkauden arvostamiseen ja jättää tämän myötä seesteisen jälkimaun.

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat antoi paljon uutta ajateltavaa ja on jo sen takia suositeltavaa lukemista kenelle vain. Monella varmasti oma elämänkatsomus konfliktoi Enqvistin ajatusten kanssa, mutta kirja kannattaa silti jaksaa lukea läpi. Samaa mieltähän ei ole pakko olla.

* * * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti