torstai 24. tammikuuta 2013

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (Ursa)

Esko Valtaojan uusin tietokirja taisi olla joulun ajan myydyimpien kirjojen joukossa. Eikä ihme - Valtaoja kirjoittaa mielenkiintoisista asioista viihdyttävän leppoisasti omalla tyylillään niin että torpan mummokin (Valtaojan itsensä käyttämä termi) asian ymmärtää.

Kun syksyllä kuulin että Valtaojalta on tulossa Kaiken käsikirja, tuli mieleeni välittömästi Bill Brysonin mainio tietoteos Lyhyt historia lähes kaikesta. Molemmat kirjat pyrkivät popularisoimaan tieteestä olennaisen ja kertovat sen omalla helposti luettavalla tyylillään. Kumpikin on varannut oman luvun esimerkiksi elämälle, ihmisen kehittymiselle sekä "kaiken alulle". Kirjojen suurin ero on siinä, että Bryson käy tietokirjamaisemmin läpi eri tieteen osa-alueita, ja Valtaoja pohtii yksittäisiä asioita astetta syvällisemmin ja tuo kirjaan vahvasti mukaan sellaisia asioita kuin usko, henki, oikea ja väärä.

Kaiken käsikirja sisältää kymmenen lukua, joista jokainen on täsmälleen kaksikymmentä sivua pitkä. Tämä tuskin on sattumaa - ja välillä tulikin tunne että Valtaoja oli joutunut tiivistämään valtavia osa-alueita tuohon määrämittaan vähän runttaamalla. Jokaisen luvun jälkeen jäi tunne että olisin halunnut kyseisestä alueesta lukea lisää. Toisaalta luvut olivat sopivia annospaloja, kerralla ei kannata lukea kuin yksi luku ja sitten makustella sitä rauhassa.

Kirjan kirjoitustyyli on tuttua Valtaojaa. Hän käyttää paljon herkullisia analogioita ja yksinkertaistuksia, mutta onnistuu kuitenkin samalla säilyttämään tieteellisen uskottavuuden. Hän ei myöskään saarnaa omia mielipiteitään millään tavalla. Kirjasta on hankala ärsyyntyä (toisin kuin esimerkiksi joistain Kari Enqvistin teoksista) ja tämänkin takia kirja on varmasti suosittu. Valtaoja kiteyttää mielestäni kirjoitustyylinsä hyvin kirjan viimeiseen lauseeseen: Olen halunnut innostaa sinua ajattelemaan, en kertoa sinulle, mitä ajatella.

Olen jo pitkään ollut jonkinsortin Esko Valtaoja fani ja hän on hyvin kärjessä listallani julkkiksista, joiden kanssa olisi mukava käydä tuopin ääressä maailmaa parantamassa. Kaiken käsikirja jatkaa Valtaojan mainioiden tiedekirjojen sarjaa. Viittä tähteä en kuitenkaan anna. Kirja ja sen sisältö oli, kuten jo mainitsin, omaan makuuni vähän turhan ohut - tai ainakin kirjan kaiken lupaava nimi asetti odotukset liian korkealle. Tällaiseen teokseen sopisi mielestäni hyvin myös tietokirjamaisempi ote, muutama taulukko, kaavio tai selventävä kuva ei olisi ollut yhtään huono idea.

Palaan vielä alussa mainitsemaani Brysoniin. Lämpimästi suosittelen hänen kirjansa lukemista Valtaojan kirjan lisäksi. Toimivat hyvin yhdessä ja täydentävät toisiaan.

* * * *

1 kommentti :

  1. Minulla on tämä juuri loppusuoralla ja aika samoilla linjoilla olen. Valtaoja kirjoittaa todella hyvin, mutta tällä kertaa käsitellyt aiheet ovat vähän turhan laajoja käytettyyn sivumäärään nähden. No, ainakaan tässä ei pitäisi ehtiä tylsistyä, olettaen ettei ole jo lukenut samoista aiheista perinpohjaisemmin käsiteltynä.

    VastaaPoista