Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


maanantai 13. toukokuuta 2013

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (Otava)

Valkoinen kääpiö on neljäs ja samalla viimeinen osa Soininvaaran Mundus Novus sarjaa. Olen sarjasta arvioinut jo kaksi edellistä osaa. Tuntuu, että Valkoisesta kääpiöstä on hankala kovin paljon uusia asioita sisältävää arviota kirjoittaa, nuo edellisten osien kommentit soveltuvat hyvin myös tähän sarjan päätösosaan.

Kirjasarja kertoo YK:ssa työskentelevästä Leo Karasta, joka tutkii salaperäistä Mundun Novus-rikollisjärjestöä. Juonta mutkistaa Karan oma hämärän peitossa oleva menneisyys, tunnevammainen Karaa jahtaava ammattitappaja, sarjan ensimmäisen kirjan alussa kidnapattua tyttöään edelleen etsivä Kati Soisalo sekä lukuisat muut persoonalliset - tai osin jopa oudot - sivuhahmot.

Soininvaara vetää tässäkin kirjassa juonen ja henkilöiden erityispiirteet sopivasti överiksi, realistisuuden puutteella ei kannata aivojaan vaivata tai muuten lukunautinto lässähtää helposti siihen. Valkoinen kääpiö on edeltäjiään vahvemmin poliittinen trilleri ja kirjailija sekoittaa Suomen lähihistorian faktaa ja fiktiota danbrownimaiseen tyyliin. Jotenkin kirjan poliittinen puoli jäi kuitenkin omaan makuuni liikaa selittelevän sivuosan rooliin, siitä olisi voinut saada enemmänkin irti ja tällä tavoin paremmin erottautua valtavirtajännäreistä.

Valkoinen kääpiö oli kohtuullisen viihdyttävää ja etenkin kirjan lopussa myös koukuttavaa luettavaa. Soinivaara pitää hyvin muutamat sivujuonet käsissään ja kertoo niitä sopivia pätkiä kerrallaan. Neljän kirjan verran pohjustettu suuri salaliittojuoni paljastuu lopussa, mutta ei onnistu mitenkään suuresti sävähdyttämään tai yllättämään. Kirjan parasta antia oli mielestäni sveitsiläisen pankkiirin Maximilian Messmerin pakomatkasta kertovat osa.

Kuriositeettina todettakoon, että Hong Kongin valtavat motellikompleksit ovat ilmeisesti muodissa dekkaristien keskuudesssa. Nyt sellaisessa vierailee päähenkilö Leo Kara. Aikaisemmin ainakin Jo Nesbön kirjoissa Harry Hole on Chungking Mansionin vakioasukkaita ja Michael Connellyn Lohikäärmeen merkissä siellä vierailee Harry Bosch.

* *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti