Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like)

Tuomaisen uusin kirja on yksi eniten odottamistani tämän vuoden julkaisuista. En ehtinyt sitä ihan itse ostamaan, kun yllätyksekseni sain arvostelukappaleen kustantajalta postissa.

Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).

Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.

Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.

Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.

Huomasin, että kahvini oli koskematon. En tiennyt miksi olin ottanut kahvia, tässä pätsissä. Rasvaläikkä nesteen pinnassa näytti onnettomuudelta.

Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.

Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi  Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.

Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!


* * * *