Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


tiistai 17. joulukuuta 2013

Marko Leino: Saasta (Teos)

Saasta on kolmas lukemistani Marko Leinon kirjoista. Sekä Ansa että Kotirauha olivat selvästi keskitasoa parempia jännäreitä ja mielestäni tämän hetken kotimaisen jännityskirjallisuuden kovin nimi onkin Leino yhdessä Antti Tuomaisen kanssa.

Saastan aihepiire on synkkä ja pimeä, se kertoo lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tarinaa kerrotaan useasta eri näkökulmasta. Pääosassa on yhden uhrin isä, Mikko. Mutta yhtä lailla sivuja käytetään tapahtumien kertomiseen ihmiskaupan uhrin ja ihmiskauppiaiden näkökulmasta. Myös lapsia sairaisiin seksualiisiin tarpeisiinsa ostavien ihmisten - tarinan pahimpien saastojen - näkökulma tulee vahvasti esille. Itse tykkäsin eniten Anzalikan, 14-vuotiaan tytön, näkökulmasta.

Kirjan teemana on päällimmäisenä kosto, mutta se on myös selviytymistarina ja jännityskertomus. Saasta ei missään tapauksessa ole perinteinen dekkari, jossa keskiössä on rikoksen ratkaiseminen. Ennemminkin se on tutkielma ihmisen pahuudesta, siitä mitä tapahtuu kun toisen elämä ei ole enää minkään arvoinen tai sitä mitataan tuntihinnalla.

Kuten ylläolevasta voi päätellä, on aihe todella raskas ja vaativa, ja myös vastenmielinen. Leinon yksityiskohtainen kirjoitustapa ei auta asiaa yhtään, vaan kirjan lukeminen oli välillä hyvinkin ahdistava kokemus. Tuntuu, että vähemmälläkin olisi viesti mennyt perille. Onneksi kirjailija kuitenkin tuo esille, että ihmisyys ja inhimillisyys on kuitenkin kaiken ankeuden keskellä piilossa, jossain, tukahdettuna, mutta hengissä.

Leino kirjoittaa totutun sujuvasti. Kirjan rakenne on vähemmän suoraviivainen ja selkeä kuin aikaisemmissa teoksissa. Välillä tunnelma on melkein unenomainen, houreinen ja kerronta sen mukaista.

Saasta ei ole tosiaankaan ole dekkari, ei oikein jännärikään. Jännityselementit jäivät hirmutekojen kuvauksen alle eikä jännitys missään vaiheessa ollut se tunne, joka minulla oli päällimäisenä kirjaa lukiessani. Tunteita kirja kyllä herätti, eniten vihaa, surua, ahdistusta ja voimattomuutta.

Kirja on taattua Leinon laatua, mutta aiheen rankkuuden takia tätä ei voi kaikille suositella. Itsellänikin meinasi lukeminen jäädä kesken vaikka tarina ihan hyvin koukuttikin. Luin kuitenkin loppuun ja hyvä niin.

* * *





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti