Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

The Last of Us (PS3 peli)

Lisätäänpä tänne kirja-arvostelujen sekaan yksi peliarviointikin. Viimeiset vuodet olen pelannut lähinnä Angry Birdsiä, mobiili Backgammonia ja Facebookin Tetristä. Aika ei ole riittänyt välipalapelejä syvempään pelailuun, eikä innostuskaan. Kun luin ensimmäiset arviot Last of Us:sta tuli kuitenkin sellainen olo, että tuota peliä haluan kokeilla ja samalla päivittää tietoni seikkailupeleistä Monkey Islandin jälkeiselle ajalle.

Alla oleva arvostelu sisältää pieniä juonipaljastuksia, ei kuitenkaan mitään isompaa.

Last of Us on toiminnallinen seikkailupeli. Perustarina, dystooppinen kuvaus pandemian vallassa olevasta maapallosta, on moneen kertaan kaluttu ja kerrottu niin kirjoissa, elokuvissa kuin peleissäkin. Vaarallinen tauti alkaa leviämään maapallolla, sieni-itiöt muuttavat ihmiset sienen ja ihmisen sekopäiseksi mutaatioksi, jotka sitten puremalla levittävät tautia eteenpäin. Tarinan pääosassa on Joel, joka menettää tyttärensä epidemian leviämisen alkupäivinä. Varsinainen seikkailu tapahtuu 15 vuotta myöhemmin. Joel yrittää selviytyä romahtaneen sivilisaation keskellä asekaupalla ja muulla rikollisella toiminnalla. Hän ottaa vastaan tehtävän salakuljettaa 14-vuotias Ellie paikasta A paikkaan B. Ja tuosta road tripistä peli ensisijaisesti kertoo.

Pelaamisen peruselementit ovat paikkojen tutkiminen, taistelut, pulmatehtävien selvittäminen ja aseiden ja ominaisuuksien parantaminen. Pelillinen pääpaino on taisteluissa ja esimerkiksi pulmatehtävät ovat helppoja tyyliin "siirrä tikkaat toiseen paikkaan että pääset kiipeämään bussin päälle". Taistelut ovat ilahduttavan monipuolisia siinä mielessä, että selviytymistaktiikoita on useita. Joskus riittää kun jaksaa hiljaa hiipiä vihulaisten ohi. Välillä taas avoin tulitaistelu on välttämätön.

Pelimaailma tuo fiiliksen avarasta isosta maailmasta, mutta seinät tulevat vastaan aika äkkiä ja oikeasti peli on hyvinkin tarkkaa käsikirjoitettu "putki", jonka läpi pelaajaa luotsitaan. Visuaalinen ilme on todella hieno, ei kuitenkaan mikään leuat auki loksauttava. Se tuo kuitenkin hyvin esille maailman joka on elänyt pitkään ilman sähköä ja jossa luonto valtaa takaisin omaansa. Paikkoja on paljon mutta ne ovat tarpeeksi erilaisia. Ainoastaan omakotitalot tuntuivat välillä liikaa toistensa kopioilta. Ja missään pelissä en ole käynyt niin monessa vessassa.

Edellä olevan perusteella peli kuulostaa perushyvältä toiminnalta joka on jo nähty moneen kertaan. Mutta näin ei ole, vaan Last of Us oli minulle yksi vaikuttavimmista pelielämyksistä ikinä.

Pelin suurimmat vahvuudet ovat tunnelma, tunnelma ja tunnelma. Päähenkilöt Joel ja Ellie tulevat tutuiksi ja heihin saadaan enemmän syvyyttä kuin monen kirjan hahmoihin. Myös sivuosissa olevista ystävistä ja vihollista löytyy monta aidontuntuista ihmistä. Juoni luo tunnelmaa hyvin, käänteet ovat tarpeeksi yllätyksellisiä mutta kuitenkin uskottavia. Kaiken kruunaa mahtava äänimaailma, jonka pohjana on Oscar voittaja Gustavo Santaolallan akustinen musiikki, joka vie oikeaan tunnelmaan alkulatauksesta lähtien. Myös se, että pelin aikana ei ole lataustaukoja, edesauttaa tunnelman luomisessa.

Vahvan siellä olemisen tunteen tuntee hyvin taisteluissa. Kun pitkän hiiviskelyn jälkeen naksuttelija yllättää nurkan takaa ja puree kaulaan niin käsi nousee vaistomaisesti omalle kaulalle. Väkivalta on esitetty realistisena ja pelin K18 leima on täysin aiheellinen. Etenkin lähitaisteluiden kuvaukset olivat sellaisia että oli pakko pistää silmiä välillä kiinni. Väkivallan vastenmielisyys korostuu Talvi-jaksossa, mutta ei kuitenkaan tunnu itsetarkoitukselliselta.

Pelimaailman kiinnostavin huomio on se, että sienipäiset tartunnan saaneet puoli-ihmiset eivät itse asiassa ole tarinan suurimpia pahiksia missään muodossa vaan enemmänkin säälittäviä uhreja. Sen sijaan anarkian vallassa olevan maailman ihmiset ovat usein säälimättömiä oman edun tavoittelijoita, oli kyse sitten sotilaspoliiseista tai ruokaa perheilleen etsivistä metsästysjoukoista. Myös taisteluissa ihmisvastustajat ovat selvästi pahempia kuin sienipäät.

Pelasin peliä lähes 30 tuntia. Osa peliajasta menee pitkä pelitaukoni piikkiin, moni varmaan pelaa tämä selvästi nopeammin läpi. Loppuratkaisu on pelaamisen arvoinen, vaikka aiheuttaakin lievää moraalista pahoinvointia.





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti