torstai 20. maaliskuuta 2014

Johanna Sinisalo: Auringon ydin (Teos)

Olen Johanna Sinisalolta aikaisemmin lukenut Finlandia-voittaja romaanin Ennen päivänlaskua ei voi. Tykkäsin siitä kovasti, mutta jostain syystä meni monta vuotta ennen kuin tartuin taas Sinisalon kirjaan.

Auringon ydin kertoo Suomen Eusistokraattisesta tasavallasta vuonna 2013. Suomesta on vuosikymmenien aikana kehittynyt eräänlainen Euroopan Pohjois-Korea, joka on eristynyt muusta maailmasta ja kansa on saatu uskomaan, että ruoho on vihreämpää aidan tällä puolen. Pohjois-Korealaista hirmudiktatuuria ei Sinisalon Suomessa kuitenkaan ole, vaan maata johdetaan äärimmäisiin vietyjen hyvinvointivaltion oppien pohjalta. Kansaterveys on kaikki kaikessa ja muun muassa kaikki päihteet alkoholista kahviin on kielletty. Yksi nautinto on kuitenkin valtion virallisen linjan suojeluksessa, naiset on ajettu miehiä palvelevaan "näytä hyvältä, ole antelias miehellesi äläkä vaivaa pientä mieltäsi monimutkaisilla asioilla" muottiin.

Kirjan tarina kietoutuu yhden kielletyn nautintoaineen, chilin, ympärille. Vanna on koukussa ja Jare diilaa.

Sinisalo on onnistunut kirjoittamaan tarinan josta ensimmäisenä tulee mieleen että tätä ei olisi voinut keksiä kukaan muu. Hänen Suomensa on yhtä aikaa täysin outo ja vinksahtanut, mutta silti  looginen ja uskottava. Kirjailija käyttää paljon erilaisia tehokeinoja varsinaisen tarinan kerronnan välissä - on otteita nykysuomen sanakirjasta, virallisia valtion dokumentteja ja Eusistokraattiseen ajatteluun muokattuja lasten loruja. Nämä kirjan rakennetta rikkovat tekstit toimivat yllättävän hyvin ja auttoivat rakentamaan kuvaa mikä Suomi on ja miksi siitä on tullut sellainen. Lukuisat Veralta Mannalle osoitetut kirjeet tuntuivat aluksi vähän turhilta ja liian pitkiltä, mutta avasivat loppujen lopuksi tarinaa hyvin.

Henkilöistä etenkin Vanna/Vera on hyvin kuvattu, muut - myös Jare - jäivät selkeää sivurooliin.

Sinisalo esittelee kirjassa monta uutta suomenkielen sanaa joita käyttää koko kirjan ajan. Eloit, morlokit, kapsut ja maskot tulivat tutuiksi heti ja jäivät hyvin mieleen. Jos kirjallisuus olisi enemmän populaarikulttuuria niin voisin hyvin kuvitella näiden termien siirtyvän ainakin hetkeksi puhekieleen, vähän viihdeohjelmien hokemien tavoin, niin hyvin nuo uudet sanat napsahtavat kohdalleen.

Auringon ydin on ihanan outo kirja. Samalla se on kuitenkin kirjoitettu niin, että sitä on helppo lukea ja outouteen on helppo astua sisään.

Chili, anna minulle tulinen oppisi.
Ota minut, chili, tuo miuulle pakotie.
Chili, kirkasta silmämme näkemään.
Syökäämme lisää chiliä!



* * * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti