Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (WSOY)

Olin aivan myyty kun luin Mielensäpahoittajan kesällä. Sen jälkeen olen käynyt katsomassa kirjoista tehdyn elokuvan ja kuuntelemassa Kyröä Neljä kuningasta kiertueella. Kuitenkin vasta nyt luin sarjan toisen osan.

Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike maalailee mielensäpahoittajan ajatuksia ja maailmankuvaa ruoanlaiton näkövinkkelistä. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, että kirja keskittyi lähes täysin ruokaan ja vanhan äksyn herran ruoanlaiton opetteluun ja maailmankuvan avartumiseen sitä kautta.

Jossain määrin tämä kirjan tapahtumien rajaaminen rintamamiestalon keittiöön vei pois alkuperäisen teoksen taikaa. Ensimmäisessä kirjassa (ja elokuvassa) herkullisimmat hetket syntyivät eri aikakausien ihmisten kohtaamisista, ruskea kastike pysytteli enemmän mielensäpahoittajan pään (ja keittiön) sisällä.

Nautin kyllä kirjan lukemisesta ja siinä oli monta hykeryttävää kohtaa. Mutta jäkimaku on kuitenkin hieman valju - kuin pottuvoi suositusten mukaisella suolamäärällä ja kevytmargariinilla. Lisäpisteitä tulee kirjasta löytyvästä nostalgisesta kuvaliitteestä, joka heijastelee mukavasti kirjan tunnelmaa.

Yksi mielensäpahoittaja-sarjan hienoudesta on se, kuinka rankasti liioitellun tuntuinen tyyppi on kuitenkin hyvin tutun ja aidon oloinen. Mielensäpahoittaja ei suinkaan ole yksin perunaintoilunsa kanssa. Itsekin tiedän henkilöitä, joille ruokapöytä ei ole ruokapöytä ilman perunoita. Makaroonilaatikonkin kanssa pitää potut keittää. Jostain syystä "peruna on hyvä" ja "pasta ja riisi on hömppäruokaa".  Ja peruna on hyvä silloin kun se on kuorineen keitetty. Pottu hyväksytään myös muussina, etenkin pyhäruokana. Muut perunan valmistusmuodot ovat lähtökohtaisesti epäterveellisiä ja/tai lapsille suunnattuja.

Itse pidän perunasta useassa eri muodossa. Mutta ruskea kastike ei koskaan ole ollut suosikkilistallani. Kirjan muodossa se meni kuitenkin kakistelematta alas, jättäen kuitenkin toiveen runsaammista sattumista.

* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti