Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


lauantai 21. marraskuuta 2015

Antti Tuomainen: Kaivos (Like)

Kuten aikaisemmista postauksistani käy ilmi, on Antti Tuomainen mielestäni yksi tämän hetken parhaista suomalaisista jännityskirjailijoista. Kaivos on Tuomaisen viides kirja ja vahvistaa entisestään hänen asemaansa maamme eturivin rikoskirjailijana.

Päähenkilönä kirjassa on toimittaja Janne Vuori, joka yhdistää kirjan kaksi pääjuonta. Toisella raiteella Vuori tutkii Pohjois-Suomessa sijaitsevan kaivoksen ympäristörikkomuksia. Samalla hänen elämäänsä järkyttää yllätystapaaminen vuosikymmeniä poissa olleen isänsä kanssa. Vuori tasapainoilee kaivostutkinnan, isänsä ja tulehtuneen parisuhteensa välillä, eikä onnistu pitämään pakettia kasassa.

Kirjan kaivos on fiktiivinen, mutta Talvivaara vihjaukset ovat vahvat. Räntäsateinen Suomalahden kylä asettuisi hyvin Sotkamon maisemiin ja toimitusjohtajan nimeksi ei varmasti sattumalta ole valikoitunut pekkaperämäinen nimi Matti Mali. En tästä huolimatta pidä Kaivosta yhteiskunnallisena kritiikkinä, jolla pyrittäisiin ottamaan kantaa Suomen kaivosteollisuuden ongelmiin. Ennemminkin Suomalahden kaivos on kehikko, jonka varaan Tuomainen rakentaa kirjan sydämen, Vuoren isäsuhteen.

Kaivoksessa Tuomainen palaakin  mainion Veljeni vartija teoksen teemoihin. Isän ja pojan tarina on todella intensiivinen, yhtä aikaa absurdi ja todentuntoinen. Samalla valoisa ja synkkä, herkkä ja karu.

Tuomainen kirjoittaa taas kerran vahvasti omalla tyylillään lyhyitä karunkauniita lauseita ilman turhia täytesanoja. Tuntuu että tämä hänen tavaramerkkinsä vain paranee kirja kirjalta, tarinassa ei ole monelle kirjalle niin tyypillisiä tiivistystä kaipaavia kohtia vaan jokainen lause tuntuu useaan kertaan mietityltä. Kaivoksessa on mielestäni hieman aikaisempia kirjoja enemmän huumoria, twerkkausartikkeliheitot toivat synkkään Helsinki Noiriin hetkellistä keveyttä.

Olen Tuomaisen aikaisemmista kirjoista hehkuttanut Veljeni vartijan hypnoottista avauslukua. Kaivoksesta mieleeni jäi erityisesti kirjan  puolenvälin luvut, joissa Vuori juo itsensä sammumiskuntoon ja potee sen jälkeen helvetillistä krapulaa. Lukujen intensiivisyys oli voimakasta, lähes fyysistä pahoinvointia aiheuttavaa (ja tämä siis positiivisessa mielessä toim. huom.).

Kaiken kehumisen jälkeen pientä kritiikkiäkin. Kaivokseen liittyvä rikosjuoni on turhan ennalta-arvattava eikä yllä samalle tasolle romaanin muiden ominaisuuksien kanssa. Vierastin myös vähän muutamaan kertaan käytettyjä blogikirjoituksia, joiden aikana kirjan jännite vähän lässähti.

Kaivos on erinomaisesti kirjoitettu herkkä, mukaansatempaava, jännittävä ja älykäs kirja.

* * * *
   
     

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti