Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


maanantai 7. marraskuuta 2016

Arttu Tuominen: Murtumispiste (Myllylahti)

Tykkäsin Arttu Tuomisen esikoisteoksesta Muistilabyrintistä kovasti ja toivoin sen luettuani, että sille tulisi jatkoa. Toiveisiini vastattiin ja Murtumispisteessä päästään taas seuraamaan rikosylikonstaapeli Janne Rautakorven ja hänen Porin poliisissa työskentelevien kollegoidensa suorittamaa rikostutkintaa.

Tällä kertaa poliisia pitää kiireisenä Porin seudulle muuttava rikollisjärjestö Veljeskunta. Jengi tekee mitä haluaa ja hankkiutuu hankalista ihmisistä eroon häikälemättömän raa'asti. Soppaan sekoitetaan myös raiskausten aalto, katoamisia ja KRP:n sotkeutuminen tutkimuksiin. Karhean särmän tarinaan tuo se, että entinen huippututkija Rautakorpi selvittelee mieltään Harjavallan mielisairaalan osastolla.

Satakunnan tapahtumien lisäksi Tuominen kuljettaa tarinaa takaumien kautta valtamerillä, Keski-Euroopassa ja Afrikassa.

Murtumispiste on siis jatkoa Muistilabyrintille, mutta samalla se on myös Tuomiselta selkeä hyppäys isompiin kuvioihin. Esikoisteos pyöri vahvasti kirjailijalle tuttujen maisemien ja aiheiden ympärillä. Nyt kansainvälisyyttä on tuotu mukaan paljon ja veikkaisin Tuomisen joutuneen tekemään taustatutkimusta tätä kirjaa varten selvästi enemmän. Tämmöisessä "Porista Pariisiin" hyppäyksessä on suuri riski, että tarinasta katoaa uskottavuus ja  kerrontaan tule yliyrittämisen maku. Tuominen hoitaa kuitenkin reviirin laajentamisen hienosti. Kirja onnistuu olemaan yhtäaikaa robamaisen kodikas poliisilaitoksen arjen kuvaus ja kansainvälinen tikittävä trilleri.

Lisäpisteitä tulee vielä kirjan aloituksesta. Siinä ei turhaan jahkailla vaan heti kaksi ensimmäistä lukua koukuttavat lukijansa - ja myös antavat selkeän kuvan siitä, että aiheet eivät ole ihan niitä keveimpiä.

Kirjan loppupuolella Tuominen sortuu hetkeksi lievään jaaritteluun siinä vaiheessa kun jännitys nousee korkealle. Tämä tuntui hieman lukijan kiusaamiselta. Mutta pian hän lyö taas isompaa vaihdetta silmään ja lopun välienselvittely Porin keskustassa oli kuin suoraan laadukkaasta toimintaelokuvasta. Tuominen käyttää nopean toiminnan yhteydessä tehokeinona saman tapahtuman kertomista uudelleen eri henkilöiden näkökulmasta. Tämä toimi yllättävänkin hyvin.

Tuominen on taas hyvä henkilökuvauksessa. Rautakorpi mielenterveysongelmineen on kuin (uuden YLE:n televisiosarjan) Sorjonen potenssiin kaksi. Näillä kahdella hahmolla on yhteistä oman mielen huoneisiin katoaminen ja tämän taidon hyödyntäminen rikostutkinnassa. Uusista henkilöistä Mark Dupree on erinomaisesti rakennettu hahmo ja tykkäsin myös Rautakorven tilalle tulleesta ylikonstaapeli Ilari Strandista. Rikollisjengin Unto "Unski" Kekkonen sen sijaan oli mielestäni liiankin karrikoitu ja harhaisuuksissaan epäuskottava henkilö.

Kuten alussa kirjoitin, edellisen sarjan osan luettuani toivoin sarjalle kovasti jatkoa. Saman toiveen esitän nyt, Rautakorven ja Porin poliisin tutkimukset ovat ihan parasta kotimaista toiminnallista jännityskirjallisuutta juuri nyt.

Sain kirjan kustantamolta arvotelukappaleena.

* * * *

3 kommenttia :

  1. Olis vielä pitänyt sanoa ettei arvostelun kirjoittajalla ole sukulaisuus suhdetta kirjailijaan tai kirjan kustantajaan.
    Kateelliset räksyttäjät voi väittää taas sellaista kun on näin hyvä arvostelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmissa arvioissa olen muutamaan otteeseen jo tuonut esille että Myllylahden omistajista löytyy lähisukuani. Kirjailijaa (Tuominen) en tunne enkä ole koskaan tavannut.

      Olen omasta mielestäni arvioinut Myllahden kirjat kuten muutkin. Osaa lukemistani Myllylahden kirjoista olen kehunut, osaa kritisoinut.

      Mutta tietysti ihan hyvä pointti tiedostaa tuo linkkini Myllylahteen eli tässäpä se taas nostettuna esille.


      Poista
  2. Sitten mun kommentin voi poistaa. Kateelliset räksyttäjät tulee pian räksyttämään että oli kuitenkin sukulaisuus suhde

    VastaaPoista