lauantai 9. joulukuuta 2017

Marko Immonen: Murhapaikanhakijat (Myllylahti)

Murhapaikanhakijat on Marko Immosen toinen kirja. Se ehti lojua koskemattomana yöpöydälläni useita viikkoja ennen lukemista. Kirjan nimi tuntui jotenkin tympeältä ja kansikuva valjulta. Kirja ei ulkoiselta olemukseltaan vetänyt puoleensa.

Murhapaikanhakijat kertoo maahanmuutosta, terrorismista, kansainvälisestä juonittelusta, parisuhdeongelmista ja ystävyydestä. Yksi humalahakuisen illan päättävä taksireissu muuttaa päähenkilön elämän.

Kirjan päähenkilöstä tuli mieleen yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista, Breaking Bad. Kummassakin nössöyteen taipuva kemisti sotkeutuu pakon edessä laittomuuksiin ja muuttuu tarinan aikana karummaksi ihmiseksi. Mikään Walter White ei Murhapaikanhakijoiden Jaakko Puustinen kuitenkaan ole, vaan hän säilyttää tietynlaisen viattomuutensa loppuun asti.

Kirja alkuosa on koukuttavinta jännäriä mitä olen pitkään aikaan lukenut. Immonen kuljettaa tarinaa sujuvasti ja tiputtelee tasaisin väliajoin juonenkäänteitä jotka aidosti yllättävät. Ahmin kirjaa puoleen väliin asti lähes yhdeltä istumalta.

Tarinaa kerrotaan minä-muodossa useamman eri henkilön näkökulmasta. Aluksi tämä vähän hämmensi, mutta loppujen lopuksi rakenne toimi hyvin.

Kirjan jännite valitettavsti lässähti loppua kohden. Kirjan alun intiimin tiivis tunnelma hävisi kun kuvioihin tulivat kansaiväliset tiedustelupalvelut, politiikka ja toiminta siirtyi useaan eri maahan. Monin paikoin luvuissa oli selittämisen makua ja yllättävän käänteet vähenivät loppua kohden. Sinällään intensiivinen ja vauhdikas loppukohtauskaan ei enää alun jännitettä tuonut takaisin.

Immosen viljelemä kuiva huumori toimii mainiosti. Hän flirttailee nautittavasti vakoojaelokuvien klisheiden kanssa. Mikä onnistuu Bondille ei onnistu Puustiselle - ja hyvä näin. Pisteet kirjailijalle myös maahanmuuton käsittelystä. Aihe on nyky-Suomessa kovin mielipidelatautunut, mutta Immonen onnistuu ottamaan maahanmuuttoon liittyvät piirteet mukaan luonnollisen oloisesti ja saarnaamatta asiasta suuntaan tai toiseen.

Murhapaikanhakijoista jäi kaksijakoiset fiilikset. Kirjan puolessa välissä olin valmis julistamaan sen parhaaksi vuoden aikana lukemakseni jännäriksi. Lopun keskinkertaisuus taas jätti vähän valjun loppumaun. Immosen kirjoitustyyli jätti odottamaan hänen seuraavaa kirjaansa.

Sain kirjan arvostelukappaleena Myllylahdelta.


* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti