Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"

Olen myös listannut kymmenen parasta lukemaani kirjaa.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vesa Sisättö: Valot Näsinneulan yllä (Osuuskumma)

Maailma vinksahtaa raiteeltaan. Näennäisesti kaikki on kuten ennen. Mutta keitä ovat katukuvaan ilmestyneet vaiteliaat seisoskelijat? Miksi intiaanien määrä Suomessa lisääntyy? Onko Coca-Colan väri muuttunut ja mikä on Pepsi? Ja ennen kaikkea: Miksi Joonaksen paikan aviomiehenä ja isänä on ottanut toinen Joonas?

Valot Näsinneulan yllä on ihana sekoitus normaalia ja epänormaalia. Absurdit tapahtumat sulautuvat luontevasti päähenkilö Joonaksen toimittajan työn ja jatkuvan ryyppäämisen rytmittämään elämään. Mukaan mahtuu myös aidon tuntuinen rakkaustarina.

Yksi kirjan teemoista on ilmastonmuutos. Helsinki on veden vallassa ja Tampere uusi pääkaupunki. Tämä teema jää kuitenkin muiden tapahtumien varjoon, eikä kirja ollutkaan ennakko-odotusteni mukaisesti ilmastodystopia. Hyvä näin.

Tykkäsin kovasti kirjassa vaiheesta, joka sijoittuu Antarktikselle perustettuun AntaSuomeen. Sinne sijoitetuista tapahtumista olisin mielelläni lukenut enemmänkin, AntaSuomi toi hyvän muutoksen tarinaan juuri  siinä kohdassa, kun vaihtelua aloin kaivata. Kirjan loppu oli pieni antikliimaksi. Absurdeja ilmiöitä selitetään rautalangan kanssa, mutta - kuten usein spe-fi:ssä - epärationaalisten tapahtumien selittäminen rationaalisesti tuntuu vähän kököltä. En myöskään lämmennyt lopun toimintapainotteiseen "pelastetaan maailma" -osioon.

Kokonaisuutena Valot Näsinneulan yllä oli miellyttävän erilainen ja arjesta tehokkaasti irrottava lukukokemus, tykkäsin kovasti. Jostain syystä lukemisen aikana alkoi aina tehdä mieli kylmää olutta.

PS. Löysin kirjan Hesarin arvostelun kautta. En kuitenkaan suosittele lukemaan kyseessä olevaa juttua ennen kirjaa. Mielestäni se sisältää liikaa juonipaljastuksia.

* * *


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti