Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


torstai 16. syyskuuta 2010

Harlan Coben: Kadonneet (WSOY)

“Kadonneet” voisi olla jokaisen Harlan Cobenin kirjan nimi. Kirjailija tuntuu olevan erikoistunut kertomaan saman perustarinan aina uudelleen ja erilaisilla mausteilla höystettynä. Aina joku katoaa, ilmestyy tavalla tai toisella mystisesti esiin ja sitten tästä lähtökohdasta selvitetään mitä on tapahtunut.

Tällä kertaa on kyseessä aikanaan kesäleirillä tapahtunut tragedia, jossa neljä nuorta meni metsään ja kaksi löydettiin tapettuna, kaksi katosi. Usean vuoden jälkeen leirin tapahtumat heräävät uudestaan henkiin ja kirjan aikana selvitetään mitä tuona verisenä yönä oikeasti tapahtui. Tämä lähes agathachristiemäinen alkuasetelma antaisi hyvän lähtökohdan kiinnostavalle tarinalle, mutta valitettavasti Coben ei saa sitä täysin hyödynnettyä.

Kadonneet alkaa vangitsevalla prologilla. Sitten siirrytään nykyaikaan ja astutaan päähenkilön, syyttäjä Paul Copelandin vaatteisiin. Suuri osa tarinaa kerrotaan Paulin näkövinkkelistä minä-muodossa ja tämä ratkaisu toimii hyvin. Varsinaisen pääjuonen rinnalla kulkee toinen tarina missä Paul tutkii opiskelijapiireissä tapahtunuttu raiskaustapausta. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin mutta jännitys on vähän keinotekoista ja lukujen loppujen cliffhangerit ovat ärsyttävän alleviivatun selkeitä. Coben kirjoittaa ihan hyvää murhamysteeriä ja ihan hyvää oikeussalidraamaa – mutta siihen se jää. Loppu menee lisäksi selittelyksi ja tarina loppuu nopeasti, ikäänkuin kirjoittalla itselläkin olisi siihen usko loppunut.

Ihan viihdyttävää lukemista joka tapauksessa. Jos ei Cobenia ennen ole lukenut suosittelen kuitenkin aloittamaan aikaisemmista teoksista, jotka omaan mieleeni ovat jääneet aidomman oloisina tarinoina.
(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 5.6.2010)


* *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti