Marko Leinon Ansa on ilman muuta yksi parhaista lukemistani kotimaisista dekkareista. Leino pitää jännitystä hyvin yllä koko kirjan ajan, mutta kärkipäähän kirjan nostaa etenkin sen vahva ihmiskuvaus.
Nykyään aika monen jännärin lähtökohta on itsessään niin iso (tyyliin “terroristit uhkaavat tappaa miljoona ihmistä”) että se jotenkin jättää varjoonsa mukana olevat ihmiset. “Ansa” ei tähän sorru vaan aihepiiri on tarpeeksi “normaali” jotta se tuntuu aidolta ja tarina pystyy kasvamaan kirjan aikana.
Kirjan juoni pyörii huumerikollisuuden piirissä. Mukana on ihmisiä mafian johtajista pikkurikollisiin ja huumepoliisin tutkijoihin. Kaikki ovat ostettavissa ja kenenkään ei voi luottaa. Hyvän ja pahan teon raja on kirjassa teemana useaan otteeseen – pyhittääkö tarkoitus keinot?
Leino kirjoittaa sujuvasti ja tarina imaisee mukaansa. Etenkin kirjan ensimmäinen puoli on erittäin koukuttavaa luettavaa kun pyöritään lähinnä pienemmissä piireissä ja ihmiskuvaukselle jää hyvin tilaa. Lopussa tarinan mittasuhteet kasvavat ja samalla kirja siirtyy – valitettavasti - askeleen kohti keskivertojännärin suuntaa. Kirjan alussa pienehkötkin tapahtumat tempaisivat täysillä mukaansa, lopussa isotkaan jutut ei oikein saaneet aikaan vahvaa myötäelämistä.
Joka tapauksessa erittäin suositeltavaa lukemista. Ja Preludion henkilöesittelyt oli loisteliaita, ne piti lukea uudestaan heti kirjan loputtua.(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 14.7.2010)
* * * *
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti