Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


tiistai 4. tammikuuta 2011

Jo Nesbö: Torakat (Johnny Kniga/WSOY)

Torakat on Nesbön toinen Harry Hole romaani, mutta jostain syystä suomennettu vasta äskettäin (2009). Se on myös ensimmäinen Harry Hole kirja jonka itse olen lukenut.

Harry Hole on kovanonnen Oslolainen poliisi, joka yrittää hukuttaa onnettoman menneisyytensä oluttuoppiin ja piilottaa yksinäisen nykyisyytensä vodkapullon pohjalle. Siinä sivussa hän on, tarpeen niin vaatiessa, terävä dekkari joka huomaa sen mitä muut eivät huomaa ja käyttää keinoja joita muut eivät käytä.

Torakoissa Hole hälytetään suoraan baarin tiskiltä Bangkokiin selvittämään paikallisen poliisin kanssa yhteistyössä Norjan suurlähettilään epämääräisissä oloissa tapahtunutta kuolemaa. Mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää ja pian Hole löytääkin itsensä paikallisen seksibisneksen, valuuttakeinottelun ja korruption myrskynsilmästä.

Tarina koukuttaa hyvin, yllättäviä käänteitä tapahtuu jatkuvasti ja kerronta on sujuvaa ja nopeasti eteenpäin menevää. Thaimaalaisen kulttuurin kuvausta on ihan sopivasti tällaiseen kirjaan ja henkilöhahmotkaan eivät jää liian pinnallisiksi. Myös Holen taistelu viinanhimoa vastaan on kuvattu aidontuntoisesti. Juoni sinällään on joiltain osin aika epäuskottava, mutta eipä kirja mitään faktaa yritä ollakaan. Ja hyvä niin.

Kokonaisuudessaan Torakat on helposti luettava laatujännäri, joka tuli ahmittua läpi nopealla tahdilla. Kirja jää kuitenkin hyväksi perusdekkariksi, "se jokin" mikä erottaa huipputeokset massasta jää puuttumaan. Lisäksi
pääpahikset olivat mielestäni liian mustavalkoisen pahoja ja loppukohtausten väkivalta oli jotenkin itsetarkoituksellista ja sinällään vastenmielistä.

* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti