Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Risto Räppääjä ja viileä Venla (elokuva)

Kävin katsomassa uusimman Risto Räppääjä elokuvan yhdessä 6-vuotiaan tyttäreni kanssa. Mielestäni lastenelokuvien arviointi vain aikuisen näkökulmasta on aina huono idea, niinpä tässä lyhyesti omat kommenttini ja sitten tytön ajatukset elokuvasta.

Aikaisemmat Risto Räppääjä elokuvat ovat olleet huolella tehtyjä lastenelokuvia, joissa lasta ei ole aliarvioitu. Musiikilla ja tarkkaan harkitulla värimaailmalla on ollut olennainen osa elokuvissa. Samaa hyväksi havaittua rataa jatkaa myös sarjan uusin (ja ilmeisesti viimeinen) elokuva. Jotenkin tästä jäi kuitenkin valjumpi maku kuin edellisistä osista. Juoni oli lähes olematon, elokuva oli lähinnä "jokainen saa olla oma itsensä"-ajatuksen ympärille rakennettu reilun tunnin mittainen kuvaus elämästä kesäsaaressa. Risto Räppääjille ominainen kirkas ja selkeä värimaailma ei nyt päässyt kunnolla oikeuksiinsa kun taustalla oli perusvärista luontoa lähes koko ajan. Jotenkin vain ne kirkkaanpunaiset rakennukset ja myrkynvihreät ajoneuvot ovat toimineet tosi hyvin aikaisemmissa elokuvissa. Lisäksi tuntui että sarjakuvatehosteita (oudot äänet, kuvan päälle liimatut puhekuplat, siirtymätehosteet) oli nyt aikaisempaa enemmän tai ainakin ne hyppäsivät silmille enemmän ja tästä jäi vähän turhan kikkailun maku.
Näyttelijät (joita on käytännössä kuusi + muutama pieni sivuosa) olivat hyviä ja etenkin Ulla Tapaninen Elvinä oli taas elementissään. Elokuvan parasta antia olivat lukuisat Iiro Rantalan säveltämät musiikkikappaleet, joista useat esitettiin irrallisina musiikkivideomaisina pätkinä.

Siinä minun mietteeni, mutta seuraavassa kommentit oikealta kohdeyleisöltä (varoitus, sisältää juonipaljastuksia).

Se Nelli oli eka sen Riston kaveri mutta sitten se näki sen viileän Venlan ja tuli sen kaveriksi. Sitten kun se oli leikkinyt sen kaa niin se tykkäsi taas Ristosta ja ne alkoi kolmestaan leikkimään.
Parasta oli se kun viileä Venla oppi uimaan lopussa. Huonointa oli se kun viileä Venla ja Nelli harjoitteli esitystä ja joku kuvasi siinä niin näkyi ihan hämärällä eikä näkynyt mitään värejä.
Lauluista paras oli se laulu kun viileä Venla lauloi vähän nolottaa ja esitteli niinkuin ne kaikki sanat jota se sano ja sitten ne yhdessä tiesi ne.
Ei naurattanut eikä pelottanut. Tää oli sellainen elokuva joka ei ollut niinkuin pelottava ja siinä ei melkein tapahtunut mitään pelottavaa tai naurettavaa.
Oli tää ihan hyvä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti