Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


perjantai 24. helmikuuta 2012

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (WSOY)

Ken Folletilta on suomennettu yhteensä yhdeksäntoista romaania. Olen lukenut ne kaikki ja mukaan mahtuu sekä todellisia mestariteoksia että keskivertodekkareita. Folletin esikoisteos Neulansilmä on mielestäni edelleen paras lukemani vakoojajännäri. Toisaalta sellaiset kirjat kuin Kolmas kaksonen ja Eedenin vasara olivat tusinadekkareita joista ei jäänyt mieleen mitään ihmeempää. Suurimman vaikutuksen Folletin kirjoista minuun ovat tehneet 1100-luvulle sijoittuva Taivaan pilarit ja sen itsenäinen jatko-osa, 1300-luvulle sijoittuva Maailma ilman loppua. Näissä historiallisissa teoksissa Follett on onnistunut kuvaamaan todella mielenkiintoisen miljöön tapahtumineen ja kirjojen lähes tuhatsivuinen pituus onnistui luomaan vahvan immersion ("siellä olemisen fiiliksen").

Niinpä odotukseni olivat todella korkealla kun aloin lukemaan Folletin uusinta,1900-luvun alkuun sijoittuvaa järkälemäistä (noin 850 sivua) teosta. Kirja vastasi odotuksiini melko hyvin, mutta ihan Taivaan pilareiden veroista elämystä siitä ei tullut.

Kun suuret sortuvat kertoo viiden perheen kohtaloista 1900-luvun alkupuolella. Tapahtumat sijoittuvat ensisijaisesti Englantiin, Venäjälle, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Kirja rakentuu paljolti  ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen ympärille. Välillä käydään läpi myös Englannin kaivosteollisuutta ja ammattiliittotoimintaa, Yhdysvaltojen presidenttipeliä, Englannin luokkajakoa, naisten tasa-arvotaistelua, Venäjän mafiaa ja niin edelleen.

Follett yhdistää ihan mukavasti aitoja historiallisia tapahtumia fiktiiviseen sisältöön. Välillä häiritsee kerronnan vahvat kontrastit kun lähes tietokirjamaisesta tapahtumien kertomisesta hypätään imelähköön rakkausdraamaan. Mutta jotenkin vain Follett saa tämänkin toimimaan ja kirjaa lukee koko ajan mielellään. Henkilökuvaukset ovat hyviä ja ihmisistä ja heidän kohtaloistaan tuli oltua oikeasti huolissaan. Follett myös välttää hyvin liian mustavalkoisen hyvä-paha asetelman ja jokaisella henkilöllä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Kirja toimisi varmasti hienosti oppimisen apuna jos haluaa tuon ajan tapahtumia ja niiden taustoja opiskella. Paikoitellen teos oli myös erittäin koukuttavaa luettavaa eikä sitä meinannut malttaa käsistään laskea. Tykkäsin kokonaisuutena tosi paljon, mutta ihan Taivaan pilareiden ja sen jatko-osan tasolle tämä ei noussut. Syynä tähän ehkä se, että nyt tapahtumat olivat enemmän irrallaan toisistaan ja tästä syystä myötäeläytyminen ei ollut niin voimakasta. Innolla odotan kuitenkin jatko-osia, joista ensimmäinen kertoo suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta ja toinen kylmän sodan ajasta.

* * * *

1 kommentti :

  1. Kunnioitettava saavutus, että olet lukenut kaiken Follettilta suomennetun! Ihan samaan en ole pystynyt, mutta aika monta olen minäkin vuosikymmenten kuluessa napsinut. Neulansilmästä aloitin, ja muistaakseni se oli hyvä, jännittävä ainakin. Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua ovat - loistavia! Tämäkin on kiinnostanut, ja olen sitä pari kertaa kaupassa hypistellyt. Katsotaan...

    VastaaPoista