Nesser kertoo tarinaansa lähinnä kolmen henkilön kautta. Ante Valdemar Roos on eläkeikää lähestyvä talouspäällikkö, joka on väsynyt elämäänsä ja perheeseensä. Anna Gambowska on parikymppinen narkkari, joka on passitettu syrjäiseen hoitokotiin. Ja tietenkin mukana on myös Gunnar Barbarotti, keski-ikäinen rikoskonstaapeli. Juoni sisältää vahvoja dekkarin piirteitä kuten katoamisia ja henkirikoksia, mutta ihan puhdasverinen jännäri kirja ei kuitenkaan ole, vaan ihmiskuvauksilla on perudekkareita selvästi suurempi rooli.
Kirjan alku keskittyy Roosin ja Gambowskajan kuvaamiseen ja Barbarotti tuodaan ensimmäisen kerran mukaan vasta kirjan puolenvälin tienoilla. Tämä on mainio oivallus Nesseriltä, Barbarotti ei hahmona mielestäni millään ole niin kiinnostava, että kestäisi valokeilassa koko kirjan ajan. Herra Roosin keski-iän kriisi ja omaan elämään väsähtäminen on sen sijaan kuvattu erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti ja hänen elämänsä tempaisee mukaan heti ensimmäisestä luvusta alkaen. Juuri Roos henkilönä on se, mikä mielestäni tekee kirjasta loistavan.
Erikseen täytyy vielä mainita kirjan lopusta, joka toimi mielestäni todella hyvin. Useinhan jännäreiden loput ovat anti-kliimakseja kun monimutkaisille tapahtumille pyritään selittämään jollain lailla uskottava taustatarina. Nyt selittämistä ei tarvittu, vaan Nesser ohjaa hienosti tarinansa tyylikkääsen päätökseen lukijaansa aliarvioimatta.
* * * * *
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti