sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Arnaldur Indridason: Hyytävä kylmyys (Blue Moon)

Päätin reilu vuosi sitten lukea kaikki Arlandurin kirjat järjestyksessä läpi. Se oli hyvä päätös. Vaikka kirjojen rikostarinat ovat itsenäisiä, on kirjoissa yhtä suuressa roolissa päähenkilö rikospoliisi Erlendurin yksityiselämä ja menneisyyden haamut. Ja tämä puoli kirjoista kannattaa ilman muuta lukea järjestyksessä, muuten menettää paljon kirjojen tunnelmasta.

Hyytävä kylmyys on sarjan kuudes osa, se on kirjoitettu 2007 ja ilmestynyt suomeksi 2009. Kirjassa Erlendur tutkii vanhoja katoamistapauksia samaan aikaan nykyajassa tapahtuneen itsemurhan kanssa. Pinnan alta kaivaminen tuo esille asioita jotka tuovat sekä katoamiset että itsemurhan uuteen valoon.

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen sen rauhallisuus ja seesteisyys. Väkivaltaa tai takaa-ajoja ei ole, mutta tarina vangitsee unenomaisesti otteeseensa. Särmää juoneen tuovat yliluonnollisilta vaikuttavat tapahtumat ja hämmentävät lääketieteelliset kokeilut.

Erlendurin yksityiselämän kuvaus on jälleen vahvaa. Suhde ex-vaimoon, lapsiin ja naisystävään kehittyy kirjan aikana - joidenkin osalta parempaan, toisten osalta huonompaan suuntaan. Erlendurin lapsuuden traumasta, hänen lumimyrskyssä kadonneesta veljestään, kerrotaan taas vähän lisää, mutta jätetään edelleen paljon kerrottavaksi seuraaviin kirjoihin.

Jos rauhallinen tahti jännärissä ei häiritse, on Arnaldur varma valinta. Hyytävä kylmyys on mielestäni sarjan parasta tähän mennessä ja samalla hyvä tason nosto pieneksi pettymykseksi jääneen Talvikaupungin jälkeen.

* * * *  

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti