Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY)

Toinen maailmansota. Orvon saksalaispojan Wernerin pakkotaistelu natsi-saksan puolella. Sokean ranskalaisen tytön Marie-Lauren pako miehitystä Saint-Malon rannikkokaupunkiin. Älykkään Wernerin traumaattiset kokemukset sotilaskoulutuksessa. Marie-Lauren erakoitunut iso-setä. Valtavan arvokas timantti. Kuolemansairas saksalaisupseeri pakkomielteisessä ajojahdissa.

Kaikki palaset koskettavaan, jännittävään ja koukuttavaan tarinaan ovat siis mukana! Harmi vaan, että näistä aineksista on saatu keitettyä melkoisen mauton keitto, joka vaikuttaa tunteisiin vain paikoitellen.

Kirjan rakenne on kohtuullisen suoraviivainen ja henkilöitä on kirjan pituuteen nähden suhteellisen vähän. Kerronta siis pyörii paljolti Wernerin ja Marie-Lauren ympärillä. Valitettavasti nämä päähenkilöt jäävät mielestäni kiiltokuvamaisiksi, särmättömiksi ja tuntuu, että kirjailija ei ole uskaltanut heille kirjoittaa juurikaan heikkouksia jotka toisivat heidät todemmiksi ihmisinä.  

Doerr aloittaa kirjan mukaansatempaavasti elokuusta 1944 ja palaa sitten vuoteen 1934 josta alkaa kertomaan tapahtumia jotka johtavat noihin vuoden 1944 tapahtumiin. Tarinan edetessä palataan aina välillä vuoteen 1944 paljastamaan vähän lisää siitä, mihin kaikki lopulta johtaa. Tämä lopun (osittainen) paljastaminen jo aikaisessa vaiheessa ei itselleni toiminut etenkään kun nuo tarinan lopun tapahtumat olivat selvästi koukuttavampia kuin niihin johtavat tapahtumat. Välillä lukemisessa oli pakkolukemisen fiili, "pakko nämäkin sivut lukea että pääsee lukemaan sen loppuratkaisun josta jo kovasti on vinkkailtu".

Radioteknologia ja pienoismallit olivat mukava persoonallinen piirre tässä kirjassa ja niistä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Takakannessa mainostettu "mahdollisesti kirottu jalokivi" ei onneksi tuonut yliluonnollisia elementtejä mukaan.

Edeltävästä kritiikistä huolimatta paikoitellen Kaikki se valo jota emme näe kyllä tempaisi täysillä mukaansa ja kirjan lopussa tarina kosketti. Kirjan tapahtumat tulivat myös pään sisälle, Saint-Malon kadut ja Marie-Laurien isän pienoismallit oli helppo nähdä mielessään.

Parasta kirjassa on tapa, jolla Doerr on onnistunut kertomaan realistisen sotakuvauksen sadunomaisen pehmeästi.


* * *

1 kommentti :

  1. Minulle tämä on edelleen yksi tämän vuoden sykähdyttävimmistä lukukokemuksista ja kiva, ettet sinäkään aivan turhautunut lukiessa :)

    VastaaPoista