Saakelin satasen kuulumisia

Valjastan tämän kirjablogini hetkeksi oman kirjani kuulumisten kertomiseen.

Nuortenkirjani Saakelin satanen ilmestyi tasan vuosi sitten. Nyt teki mieli kirjoittaa ylös laajemmin sitä, minkälaista palautetta kirja on saanut.

Saakelin satanen on suunnattu ensisijaisesti yläkouluikäisille, mutta se näyttää maistuvan hyvin myös aikuisille lukijoille. Suurin osa palautteesta onkin aikuisilta lukijoilta, nuoret lukijat eivät taida kovin ahkerasti lukukokemuksiaan jakaa, ainakaan niissä kanavissa, joita itse seuraan. Itselleni se tärkein ja rakkain palaute on kuitenkin tieto siitä, että nuoret kirjaa lukevat ja siitä tykkäävät. Tämä palaute tulee usein mutkan kautta, kirjavinkkareilta, vanhemmilta ja koulujen lukulistoilta.

Oman kirjani myötä olen selkeästi aiempaa tarkemmin seurannut nuortenkirjoja. Suomessa julkaistaan todella hyviä nuortenkirjoja, mutta niiden näkyvyydessä on paljon parantamisen varaa. Nuortenkirjat niputetaan usein samaan lastenkirjojen kanssa ja ne jäävät niiden varjoon; etsiväpeppusia, koiramäkiä ja vitsipitsoja kun myydään selvästi enemmän. Suurissa marketeissa nuortenkirjojen valikoima on masentavan pelkistettyä - hyllyjä täyttävät lähinnä harrypotterit ja vastaavat suuret ulkomaiset sarjat.

Kirjakauppaketjun suosituimmat lasten- ja nuortenkirjat. 

Ja kyllä: Ylläolevassa kirjoituksessa on myös pientä katkeruutta siitä, että Saakelin satasta ei juurikaan ole päätynyt kivijalkakauppojen hyllyille, vaan sitä on haettu luettavaksi lähinnä verkkokaupoista ja kirjastoista. Tätä kirjoittaessani kirjaa löytyy ainakin Helsingin Akateemisen kirjakaupan hyllystä.

Kirjaa on kuitenkin myyty hyvin. Ensimmäinen painos myytiin loppuun syksyllä ja toinen painos on juuri loppumassa. Kustantajalta sain tällä viikolla tiedon, että kolmas painos tilataan. Mahtavaa!

Ylivoimaisesti suurin osa Saakelin satasen palautteesta ja näkyvyydestä on ollut minulle todella suuri positiivinen yllätys. Alle olen ryhmitellyt kirjan saamaa näkyvyyttä ja palautetta eri kanavissa.

Uunituore kirja hyppysissä maaliskuussa 2021

Palkintoehdokkuudet

Saakelin satanen oli ehdokkaana Topelius-palkinnon saajaksi yhdessä neljän muun kirjan kanssa. Vaikka voittoa ei tullut, oli jo ehdokkaaksi pääseminen suuri kunnia. Voiton vei mainio Anniina Nikaman Myrrys.

Blogistanian kuopus äänestyksessä suomalaiset kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat valitsivat vuoden 2021 parhaat lasten- ja nuortenkirjat. Saakelin satanen sai ääniä, vaikkei mitalisijoilla yltänytkään. Voiton kilpailussa vei Finlandia-voittaja Mistä valo pääsee sisään, josta itsekin tosi paljon tykkäsin.

Saakelin satanen oli yksi kolmesta ehdokkaasta Minna Canthin perillinen -palkinnon saajaksi. Tämän kirjallisuuspalkinnon valitsi Tampereen Juhannuskylän koulun oppilaista koostuva raati ja palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Tässäkin kilpailussa voitto meni Myrrys-kirjalle, mutta jälleen kerran jo ehdolla olo oli tosi positiivinen asia. 

Kirjastot

Etenkin Helmet- (pääkaupunkiseutu) ja Outi-kirjastoissa (Oulun alue) Saakelin satasen kappale- ja lainausmäärät vaikuttavat tosi hyviltä! Kirjaa on Helmet-kirjastoissa noin 90 kappaletta ja Outi-kirjastoissa yli 60 kappaletta. Suurin osa kirjoista on koko ajan lainassa ja onpa välillä lainausjonoakin syntynyt. Nöyräksi vetää, kun huomaa, että nuo kappalemäärät ovat ihan samalla tasolla kuin "suuremmilla" nuortenkirjoilla. Oletan, että tuommoisia määriä ei kirjastoon tilata, ellei kirjoille ole kysyntää.

Kirja on myös päässyt useiden kirjastojen vinkkauslistoille ja videoille. Esimerkiksi Espoon kirjaston YouTube kanavalle, Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastojen kirjakutsuille sekä Helmet-kirjastojen lukudiplomiin.

Medianäkyvyys - lehdet ja blogit

• 

  Kirjamessuilla

  Kaleva haastatteli minua kirjan kirjoittamisesta
• Maaseudun tulevaisuus julkaisi kirjasta erinomaisen arvion
• Helsingin Sanomissa vinkattiin kolmea kirjaa yläkouluikäisille, joukossa Saakelin satanen
• Kalevassa vinkattiin syyslomalukemista, arvatkaa mikä kirja oli mukana...
• Tupoksen  koulun ysiluokkalaiset tekivät minusta ja kirjasta jutun paikalliseen Rantalakeus-lehteen.
• Yle:llä lukuaktivisti Henriika Tulivirta jutteli viisaita asioita nuortenkirjoista ja suositteli Saakelin satasta
• Lastenkirjahylly-blogi kirjoitti Satasesta erinomaisen arvion
• Kujerruksia-blogi arvioi kirjan - ja olipa todella positiivinen arvio!
• Kirjafile-videoblogissa Satanen sai hyvää palautetta
• Mun Oulu-verkkomedia julkaisi jutun, jossa kerrotaan muun muassa kirjan syntyprosessista
• Siniset Helmet -blogissa listattiin joululahjavinkkejä, Saakelin satanen 13vuotiaiden listalla. Aikaisemmin blogissa oli myös kirjasta mainio arvio.
• Lisäksi kirjasta on ollut juttua ainakin Pohjoinen kulttuurilehti Kaltiossa, Forum 24-paikallislehdessä, Hämeen Sanomissa ja Koululaisessa.
• Pääsin myös kertomaan kirjasta Helsingin kirjamessujen mainiolle Kallio-lavalle. Oli hieno kokemus, erinomaiset haastattelijat ja mukavia kohtaamisia.
  

Sosiaalinen media, GoodReads ja suora palaute

Kirjasta on Instagramissa parikymmentä mainiota arviota. Suurin osa löytyy #saakelinsatanen aihetunnisteella. Muutamia valittuja lauseita näistä:

• "Kirja on helppo- ja nopealukuinen sekä koukuttava."
• "Mikko With kirjoittaa hyvin, helppolukuisesti ja juonensa hän on punonut hyvin."
• "Dekkarihenkinen kirja kuvaa nuoria uskottavasti: se ei aliarvioi nuoria kirjan henkilöinä, eikä myöskään lukijoina. "
• "Oi että tää kirja on mainio!"
• "Ihanaa lukea tämmöisiä vähän älykkäämpiä "poikakirjoja"..."
• "Ajattelin että tarina on jo kuultu, mutta tää kirjaimellisesti veti maton jalkojen alta."
• "Erityisen iloiseksi tulin kirjan toimivasta nuorten dialogista"
• "Olipa erikoisen aidontuntuisesti kuvattuja nuoria!"
• "Mikko With osoittaa tällä kirjalla olevansa huikean taitava ja monipuolinen kirjailija"
• "Ensinnäkin juoni oli todella taitavasti rakennettu."
• "Teksti on rytmikästä, hauskaa ja terävää, ja hahmoista on helppo tykätä."
  

GoodReads palvelussa kirja on tähditetty 56 kertaa ja siitä on kirjoitettu 18 arviota. Tähtien keskiarvo tätä kirjoittaessa on 3,48. Muutamia poimintoja arvioista:

• "Ehdottomasti kirja, joka on otettava mukaan yläkoulun kirjavinkkauspakettiin."
• "Tuli luettua melkein yhdeltä istumalta, sen verran koukutti vaikka en kohderyhmää olekaan."
• "Mikko With osaa kertoa nuorista luontevasti."
• "Siis täähän oli hyvä! Ei hitsi."
• "Tää oli genressään loistava."
• "Tarina erottui valtavirrasta ja vei mukanaan."
• "Ohhoh, odotin perus-nuortenjännäriä, mutta tää olikin vähän omaperäisempi tapaus."
• "Tämä on superhauska!"
• "Tämä oli vekkuli uutuus nuortenkirjojen joukossa."

Toki arvioissa on myös kritiikkiä, kuten pitää ollakin. Otan myös "ei tämä mikään sysipaska ollut" -kommentin positiivisena palautteena :)

Lisäksi olen saanut kirjasta paljon palautetta suoraan eri kanavia pitkin. Tässä pari poimintaa:

• Nuori lukija: ""Älyttömän hyvä! Sikahauska! Melkein yhtä hyvä kuin Neropatit."
• Kirjavinkkari: " Saakelin satanen puolestaan on ollut seiskavinkkausten hitti ilmestymisensä jälkeen. Siihen tarttuvat juuri he, jotka lähtökohtaisesti eivät halua lukea mitään."
• Lukijan vanhempi: "Ei tuo poika yleensä lue mitään, mutta nyt luki sun kirjaa yötä myöten."
• Oma tytär: "Iskä, sähän oikeasti ymmärrät mitä nuorten päässä liikkuu! Miksi se ei näy in real life?"

Tekipä itsetunnolle hyvää kirjoittaa tämä yhteenveto! Sitä on usein todella kriittinen omaa tekstiään kohtaan ja helposti yksi negatiivinen palaute jyrää alleen ison kasan positiivista. 

Yksi palautteista Instagramissa oli: "Tykkäsin tosi paljon ja taatusti luen kirjailijan tulevatkin teokset." Tässä joutuu nyt varmaan ihan tosissaan pohtimaan Saakelin sataselle jatko-osaa. Jonkinlainen juonihahmotelma on jo kasassa. Jos (kun?) jatko-osa tulee, niin lupaan siinä ainakin osin avata Heikkisen mysteeriä (tätä on kyselty...).

Loppuun vielä pyyntö:

Me aikuiset voimme paljon vaikuttaa siihen, miten nuoret löytävät mielenkiintoista lukemista. Vaikka omassa nuoruudessani Viisikot, 3 Etsivää ja Dana-tytöt olivat ihan parhautta, väitän, että nykynuorisokirjallisuus on vielä parempaa! Netistä löytyy paljon hyvin vinkkejä ja kirjastoissa on  asiantuntevia vinkkareita töissä. Kaikille nuorille lukeminen ei ole "se juttu", mutta monelle lukemisesta voi tulla hieno harrastus, kun sen vain löytää. Autetaan nuoria löytämään!

Tommi Tenkanen: Matka mustaan aukkoon (Ursa)

Pöydällä on paksusta lasista tehty noin 30 x 30 senttimetrin kokoinen kuutio. Selostan juuri ympärilläni oleville ihmisille, että kuutio painaa noin yhden tunturin verran, koska sen sisällä on muinainen, alkuräjähdyksen aikainen, atomiakin pienempi musta-aukko. Itsekin huomaan ihmetteleväni, miten pöytä kestää kuution painon. Mainostan, että tämä ratkaisee maapallon jäteongelmat, koska jätteet voi tuoda mustanaukon tapahtumahorisontin viereen ja siitä ne sitten tempaistaan kohti singulariteettia. 

Edellä oleva ei ole - tietenkään - lainaus Tommi Tenkasen uudesta tietokirjasta. Kyseessä on näkemäni uni, kun olin ennen nukkumaan menoa lukenut tätä kirjaa. Yleensä kirjat eivät tule uniini, eivät edes ne jännittävimmät dekkarit. Matka mustaan aukkoon on kuitenkin jo toinen Tenkasen kirja, joka päätyi yölliseen ajatusvirtaani. Olen myös huomannut miettiväni mustien aukkojen salaisuuksia auton ratissa ja kävelylenkillä. Tämä on ilman muuta hyvän kirjan merkki!

Tenkasen kirja on lähes kolmesataa sivua pitkä. Aluksi ajattelin, että miten ihmeessä mustista aukoista saa niin paljon asiaa. Tämä ihmettely perustui tietenkin siihen, että luulin etukäteen tietäväni mistä on kyse. En tiennyt.

Kirjassa käydään läpi esimerkiksi mustien aukkojen tutkimista ja havainnointia, aukkojen ominaisuuksia, säieteoriaa ja maailmankaikkeuden olemusta. Vaikka teksti on kansantajuista, pisti se monessa kohdassa aivot tiukalle ja saman kohdan joutui lukemaan useaan otteeseen. Luin kirjaa myös hyvin hitaasti, vain joitain sivuja illassa. Tuntui, että muuten asia menisi hukkaan, jos sen ei anna hetken prosessoitua. Mukavan lisän tietokirjamaiseen kerrontaan toivat keskustelut, joissa Tenkanen oli kirjaa varten haastatellut alan kansainvälisiä tutkijoita.

Kuten jo edellä tuli ilmi, laittoi tämä kirja aivot useaan otteeseen ylikierroksille. Maailmassa on paljon  kiehtovia asioita, joista tiedetään koko ajan enemmän, mutta joita ei oman uskomukseni mukaan saada koskaan täysin selvitettyä. Mustien aukkojen lisäksi lasken tähän joukkoon esimerkiksi maailmankaikkeuden ensimmäiset hetket (lukusuositus: Kari Enqvist - Ensimmäinen sekunti, silminnäkijän kertomus), pimeän aineen ja energian (lukusuositus: Tommi Tenkanen - Pimeän aineen arvoitus), elämän esiintymisen maailmankaikkeudessa (lukusuositus: Stephen Webb - Missä kaikki ovat?) ja ajan todellisen luonteen (lukusuositus: Carlo Rovelli - Ajan luonne).

Näitä elämää suurempia asioita on välillä hyvä miettiä. Laittaa aivot töihin ja tuo myös perspektiiviä tämän hetken maailman haasteisiin, koronasta Venäjään.

Jos avaruus ja maailmankaikkeuden salaisuudet edes himpun verran kiinnostaa: Tämä kirja kannattaa  ehdottomasti lukea!

* * * *

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)

Mistä valo pääsee sisään on dystopia lähitulevaisuudesta. Ilmastonmuutos on nostanut meren pintaa ja tapahtumien pääpaikkana toimiva Tokio on peittynyt osittain veden alle. Suurta osaa maailmaa pitää hallussaan totalitäärinen diktatuuri Itäisten Kauppaliittojen Unioni. Unionin julma ja väkivaltainen koneisto ylläpitää kastijärjestelmää, jossa alemmat kastit on alistettu eliitille eli kokokansalaisille.

Aalto kertoo tarinaa kolmesta eri näkökulmasta. Aleksei on kokokansalainen. Hän palaa kirjan alussa Tokioon isänsä johtamaan ihmistutkimuslaitokseen pitkän poissaolon jälkeen. Marija on ulkokansalainen ja mukana Unionin valtaa uhmaavassa kapinaliikkeessä. Kolmas näkökulma kuuluu koeyksilölle, Aleksein isän tutkimuslaitokseen muistinpyyhintään tuotavalle naiselle.

Kirjailija maalaa tulevaisuuden Tokiosta erittäin aidon tuntoisen kuvan. Lukiessa paikat näkee mielessään ja ne tulivat myös uniin. Juoni koukuttaa ja etenee selkeästi, ilman turhia kikkailuja. Yksi vangitseva  ja vahvoja ajatuksia herättävä sivujuoni on Aleksein äidin riippuvaisuus virtuaalimaailmasta. 

Kirja on jatko-osa Korento-romaanille. En ole Korentoa (vielä) lukenut ja Mistä valo pääsee sisään toimii mielestäni mainiosti myös itsenäisenä teoksena. 

Tarinan peruselementit ovat tuttuja monesta muusta teoksesta. Totalitäärinen hallintokoneisto yhdistettynä kapinallisiin ei ole uutta. Useassa kohdassa Orjattareni tuli vahvasti mieleen. Mutta tämä ei ole missään tapauksessa moite - jos kirja muistuttaa Margaret Atwoodin teoksia, ei se voi olla huono!

Mistä valo pääsee sisään voitti, lukemani perusteella täysin ansaitusti, viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Lukiessa mietin useaan kertaan, että missä menee nuorten ja aikuisten kirjan raja. Missään vaiheessa en ajatellut lukevani erityisesti nuortenkirjaa. Toki päähenkilöt ovat nuoria (Aleksei 19-vuotta), mutta tällä perusteella myös esimerkiksi Emmi Itärannan upea Teemestarin kirja olisi vähintään yhtä selkeästi nuortenkirja.

Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Mietin pitkään neljän ja viiden tähden välillä. Päädyin neljään sen takia, että henkilöt jäivät lopulta hieman etäisiksi eikä heihin syntynyt vahvaa "jännittää miten sille käy" -sidettä. Vahva suositus tälle - toivottavasti löytää lukijoita niin nuorista kuin aikuisista.

* * * *

Antti Tuomainen: Hirvikaava (Otava)

Antti Tuomainen on profiloitunut kirjoittajaksi, jonka kirjoissa yhdistyvät jännitys ja musta huumori tavalla, joka vetoaa laajaan joukkoon lukijoita. Vaikka kaikki kirjat sijoittuvat Suomeen, erottuvat ne kuitenkin selkeästi perinteisistä Nordic Noir -dekkareista, ja tämä persoonallinen tyyli varmasti on yksi syy, miksi Tuomainen on todella suosittu myös ulkomailla.

Olen seurannut Tuomaisen uraa ihan alusta asti, luin hänen ensimmäisen kirjansa heti sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2006. On ollut hienoa nähdä, miten pienestä vähälle huomiolla jääneestä dekkarista on 15 vuoden aikana tultu tilanteeseen, jossa Tuomainen on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä (ja palkituimmista) suomalaisesta kirjailijoista ja jonka teoksia on julkaistu yli 30 maassa. Mahtava esimerkki kelle tahansa aloittelevalle kirjailijalle!

Hirvikaava on jatko-osa Tuomaisen edelliselle kirjalle, Jäniskertoimelle. Pääosassa on edelleen loogisesti elämäänsä jäsentävä vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen, hänen omistukseensa siirtynyt seikkailupuisto ja Henrin naisystävä taiteilija Laura Helanto. Mukaan änkeää myös mies menneisyydestä, leikkivälineitä myyvä Suomen Leikki Oy ja voimakastahtoinen pääomasijoittaja. Tästä saadaan aikaan soppa, jossa yhden jos toisen henki on uhattuna.

Hirvikaavan (kuten myös Jäniskertoimen) jännite ja huumori muodostuu pitkälti siitä konfliktista, missä Koskisen säntillinen ja ennalta suunniteltu elämä törmää seikkailupuiston kaoottisuuteen. Vakuutusmatemaatikko yrittää järkeillä itseään ulos tilanteista, joista järki on kaukana.

Tykkään todella paljon Tuomaisen kirjoitustyylistä, joka on yhtä aikaa kauniin runollista ja lakonisen iskevää. Tarinaa on helppo lukea ja useaan kertaan haluaa lukea jonkun lauseen uudestaan puoliääneen, sitä makustellen.

Hirvikaava on Tuomaisen ensimmäinen jatko-osa, edelliset kirjat ovat olleet itsenäisiä teoksia. Tämän takia Hirvikaavasta jäi puuttumaan vähän tuttua tuomaistaikaa, missä osa viehätystä on yllättyä siitä minkälaisen uuden ympäristön kirjailija on tällä kertaa luonut. Draaman kaaren osalta Hirvikaava on hyvin samankaltainen Jäniskertoimen kanssa. Itselleni olisi maistunut muutama yllättävä juonenkäänne  lisää, nyt etenkin kirjan loppupuolella tapahtumat olivat turhan ennalta arvattavia.

Hirvikaava on Tuomaisen kymmenes kirja. Seuraava kirja on käsittääkseni kolmas osa Henri Koskinen -trilogiaan. Odotan sitä innolla jo nyt ja veikkaan tässä sen nimeksi tulevan Ilvesyhtälö.

* * * *

Piia Leino: Lakipiste (S&S)

Lakipiste sijoittuu vuoteen 2045. Kirjan maalaama kuva lähitulevaisuudesta on (pelottavan) uskottavan oloinen. Ilmastonmuutos on entisestään kasvattanut rikkaan eliitin ja muun kansan välistä eroa. Älylaitteet ovat kehittyneet näennäisesti ihmisten elämää helpottavaan suuntaan, mutta ilmassa on vahvoja dystopian merkkejä, kun addiktoivat laitteet ovat nousseet kohtuuttoman suureen rooliin. 

Kirjan pääosassa on Googlen toimittaja Aaro Kangas, joka selvittää luonnonmukaisesti elävän yhteisön mahdollista radikalisoitumista. Suurin osa tapahtumista sijoittuukin tähän ekoyhteisöön ja tätä pääjuonta pilkkovat älylaitteiden vaaroja esittelevät tapaukset eri puolilla maapalloa.

Lakipiste on toimiva yhdistelmä dystopiakuvausta, yhteisön shamaanimaista fiilistä, jännitystä ja rakkauskertomusta. Tarina etenee sujuvasti ja koukuttaa vahvasti. Itseä kirjassa häiritsi ainoastaan  se, että osa yhteisön jäsenistä jäi aika etäisiksi (piti välillä selata taaksepäin ja tsekata, että kukas se tämä henkilö nyt oli). Lisäksi loppuratkaisu oli omaan makuuni vähän pliisu. 

Pääjuonesta irralliset älylaiteonnettomuuksista kertovat pätkät olivat erinomaisia. Ne toivat uuttaa tuoretta kulmaa, eivätkä toistelleet jo kovin tutuksi tulleita skenaariota tyyliin "tekoäly joutuu päättämään kenen päälle auto ajaa". Väkisinkin aloin miettiä, mitä vaaroja jo nyt käytössä olevat nettiin liitetyt laitteet voivat aiheuttaa. Omaan televisiooni ulkopuolinen pääsisi todennäköisesti helposti kiinni, mutta pahin skenaario olisi varmaan tv:n aukaisu aamuyöllä ja äänenvoimakkuuden säätäminen maksimiin. Pyykinpesukoneenikin on kiinni wifissä, mutta rajapinta ei mahdollistane koneen käynnistämistä etänä, eli hakkerilla olisi tässä tapauksessa enemmän pohdittavaa. Itseajavat autot ja muut raskaammat verkkoon liitetyt liikkuvat laitteet kuitenkin muodostanevat mahdollisuuden uhata ihmisen henkeä ohjelmistoihin murtautumalla jo tänään.

Lakipiste päätyi lukulistalleni kun näin siitä positiivisen arvion toisessa kirjablogissa. Heti kirjan luettuani etsin lisää tietoa kirjoittajasta ja ilokseni huomasin, että Lakipiste oli jo Piia Leinon neljäs kirja. Niinpä Taivas jo odottaa yöpöydälläni vuoroaan, joka koittaa heti Antti Tuomaisen Hirvikaavan jälkeen.

* * * *

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (Bazar)

Seitsemän sisarta aloitti suursuosioon nousseen kirjasarjan, jonka kirjoittaja Lucinda Riley menehtyi tämän vuoden kesäkuussa. Olen kirjasarjaan törmännyt todella usein viime kuukausina: Sosiaalisessa mediassa, kirjastojen varatuimmat listoilla ja Rileyn suru-uutisen yhteydessä. Niinpä päätin sivistää itseäni ja lukea tämän sarjan avausosan, vaikka jo ennalta arvelin, ettei kirja ihan minun suosikkigenreäni olekaan.

Omaperäinen miljonääri on adoptoinut kuusi tyttöä. Lasten kasvatuksesta on ensisijaisesti vastannut miljonäärin palkkalistoilla oleva huoltaja. Kirjasarja alkaa miljonäärin, jolle adoptiolapset ovat antaneet nimen Papa Salt, kuolemasta. Kirja kerrallaan selvitetään kunkin nyt jo aikuisen tyttären historiaa ja sitä, ketkä heidän oikeat vanhempansa ovat. Seitsemän sisarta kertoo sisarkatraan vanhimman, Maian, tarinan. Selvitystyö johtaa Rio de Janeiroon ja Pariisiin, sekä nykyajassa, että 1920-luvulla, jolloin Rion kuuluisaa Kristus-patsasta rakennettiin.

Sadan vuoden aikaiset tapahtumat toivat jossain määrin mieleeni Ken Folletin erinomaisen Kingsbridge-sarjan. Valitettavasti ainakin omaan makuuni Seitsemän Sisarta oli Folletin sarjaan verrattuna eräänlainen kevytversio. Olisin kaivannut paljon enemmän särmää ja juonenkäänteitä, etenkin kirjan lähes seitsemänsadan sivun  pituuden huomioon ottaen. Kristus-patsaaseen liittyvä tieto oli mielenkiintoista, siitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Juonen keskiössä on tuttuakin tutumpi "kielletty rakkaus yläluokkaisen naisen ja köyhän, mutta taiteellisen ja tunteellisen miehen välillä". Titanic, anyone? Lähes koko kirja pyörii tämän aiheen ympärillä, välillä kyllästymiseen asti.

Kirjaa voisi ehkä luonnehtia disneymäiseksi; se sopii kaikille, ei ole liian pelottava eikä ahdistava, ei sisällä väkivaltaa eikä seksiä (no, seksiä on vähän, mutta silleen vanhan Suomi-Filmin tyyliin kiltisti). Toisaalta kirjaa on helppo lukea, se on sujuvasti kirjoitettu ja Riley on mielestäni onnistunut hyvin 1920-luvun autenttisen ilmapiirin kuvailuissa. Tykkäsin Pariisista.

Olen aina kammoksunut termiä lukuromaani (enkä edes ihan ymmärrä mitä se tarkoittaa). Seitsemän sisarta on ehkä sitten semmoinen. Viihdyttävä, helppo ja kevyt. Luulen, että itselleni sarjaa riitti tämä yksi osa, vaikka hyvillä mielin tämän loppuun asti luinkin.

* * *

 

Marc-Uwe Kling: Qualityland (Like)

Olen lukenut kevään ja kesän aikana useita erinomaisia kirjoja, mutta en ole saanut niistä kirjoitettua arviota tänne blogiin. Nyt tuli kuitenkin eteen kirja, josta on ihan pakko kirjoittaa ajatuksia ylös.

Tykkään dystopiakirjoista kovasti, vaikka ne yleensä ovatkin kovin toivottomia ja ankeita perusvireeltään. Qualityland on dystopia, mutta ei millään lailla tyypillinen genrensä edustaja. En ole pitkään aikaa lukiessa nauranut ääneen niin usein, kun tein tämä opuksen äärellä.

Kirjan päähenkilö on Peter Työtön. Hän ei kuitenkaan ole työtön, vaan hänellä on oma koneromuttamo. Qualitylandissa henkilön sukunimi määräytyy sen mukaan, mikä vanhemman ammatti on ollut lapsenteon aikaan. Tästä nimisäännöstä saadaan kirjassa aikaan myös toimivaa yhteiskunnallista pohdintaa: Onko lääkärinä toimineen naisen tyttären sukunimi Pakolainen vai Lääkäri, jos lapsi on laitettu alulle naisen paettua maastaan? Mikä määrittää identiteetin, mikä leima lyödään otsaan?

Qualitylandissa kaikki on täydellistä. Ei hyvää eikä parempaa, vaan parasta. Näin on ainakin jos omat tasopisteet ovat tarpeeksi korkeat ja luottamus jättikorporaatioihin horjumaton. LaatuKumppani valitsee treffiseuran automaattisesti ja varaa kalentereista ajan ravintolaan, jonka ruokalista miellyttää molempia osapuolia. Ei siis turhaa säätämistä ja oikealla & vasemmalle svaippailua. Jos tapaaminen etenee pidemmälle, niin ennen seksiä allekirjoitetaan sopimus liittyen kehonkäyttöoikeuksiin. Hyvä tapa on myös lopuksi arvioida kumppanin suoritus asteikolla 1-10 tähteä.

Tekoäly ja algoritmit ohjaavat arkea. Ainakin silloin, kun ne toimivat. Ihanan hykerryttävä oli kohta, missä Peter toimii navigaattorina eksyneelle itseajavalle autolle. Ihmisen lausumat "Kääntykää sadan metrin päässä vasemmalle" -repliikit ärsyttivät kovasti tekoälyä. Oikeastaan koko kirjan ajan Kling leikittelee ajatuksella siitä, kuka on isäntä ja kuka on orja.

Kirjan tunnelmasta tuli jossain määrin mieleen mainio Ready player one. Kirjoja yhdistää ainakin nostalgiset heitot 80- ja 90-luvulle. 

Kling käyttää kirjassa paljon ulkotekstillisiä tehokeinoja. Iso osa sivuista on pohjaväriltään mustia ja niillä on päätarinasta irrotettuna muun muassa mainoksia ja nettikeskusteluja. Kirjassa vastaan tulevissa lukumäärissä suositaan kahden potensseja. Kesken lukemisen oli pakko tarkistaa, onko 8 589 934 592 kahden potenssi (kyllä on: 2 potenssiin 33). Itseäni nämä kaikki kikkailut kiehtoivat, jotain ne varmaan ärsyttävät.

Kuulostaako ylläoleva oudolta ja irralliselta? Niin on tarkoituskin, en halua spoilata yhtään enempää. Kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus, vaikka sci-fi tai dystopia ei oma juttu olisikaan. Omasta mielestäni tämä kirjan versio 1.6 oli ihan paras LaatuKirja. Jatko-osa on jo saksaksi tulossa heinäkuussa, toivottavasti myös suomennos ilmestyy pian.

* * * * *