Lähes jokapäiväinen iltarutiinini on mennä sänkyyn sen verran ajoissa että ehdin lukea kesken olevaa kirjaa vielä muutaman luvun ennen nukahtamista. Tästä blogin nimi.
Blogissa siis tarjolla kirja-arvosteluja, enimmäkseen dekkareista mutta myös muista genreistä. Pidätän oikeuden arvioida blogissa myös muuta kuin kirjoja jos arviointi-innostus iskee.

Kirjat on arvioitu myös tähdillä.
***** = "mahtava, muistan tämän pitkään, elämys"
**** = "todella hyvä kirja, erottuu joukosta"
*** = "hyvä kirja, kannatti ilman muuta lukea"
** = "kohtalainen, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää"
* = "heikko, ei olisi kannattanut lukea"


torstai 11. marraskuuta 2010

Henning Mankell: Rauhaton Mies (Otava)

Olen lukenut lähes kaikki Mankellin suomennetut teokset. Mielestäni Mankellin käyttämät aihepiirit voi karkeasti jakaa neljään teemaan. Yksi kirja sitten ammentaa sisältönsä yhdestä tai useammasta näistä aiheista:

1) Rikostarinat (tyypillisenä esimerkkinä koko Wallander sarja)
2) Vahvat henkilökuvaukset (esimerkkinä mielestäni Mankellin paras kirja; Syvyys)
3) Ruotsin kansankodin historian (kipupisteiden) kuvaukset (esimerkiksi Mankellin esikoisteos Panokset ja eeppinen Daisy Sisters)
4) Afrikasta ja pakolaisuudesta kertovat teokset (esimerkiksi Nimeltään Tea Bag)

Rauhaton Mies sisältää vahvan latauksen ylläolevista kolmesta ensimmäisestä teemasta. Kirja on rikostarina - eläkkeellä oleva merivoimien upseeri katoaa ja poliisi ryhtyy selvittämään tätä tapausta. Kirja käy myös läpi yhtä Ruotsin lähihistorian traumaattista vaihetta - 80-luvun sukellusvene- ja vakoojaskandaalia. Ennenkaikkea Rauhaton Mies on kuitenkin vahva henkilökuvaus komisario Kurt Wallanderista. Kirjaa voi pitää Mankellin kunnianosoituksena yhdelle pohjoismaisen rikoskirjallisuuden tunnetuimmista hahmoista. Wallander saa kirjassa vieläkin keskeisemmän roolin kuin aikaisemmissa romaaneissa.

Rauhattomassa Miehessä Wallander on jo vanha ja väsynyt mies, joka jatkaa poliisinuraansa lähinnä välttääkseen uhkaavan yksinäisyyden. Hän tasapainoilee työnsä, terveytensä, uuden kotinsa, tyttärensä perheen, alkoholisoituneen ex-vaimonsa ja omien ahdistustensa ristiaallokossa. Kirja on päähenkilönsä näköinen. Kiire on poissa ja tarina kulkee rauhallisesti - uskaltaisin sanoa että välillä jopa väsyneesti - kohti loppuaan. Kuvaus on käytännössä koko ajan Wallanderin näkökulmasta ja esimerkiksi Ruotsin sukellusvenejupakan selvitykset jäävät Wallanderin henkilökuvauksen varjoon.

Mankell kirjoittaa kuten aina, erittäin tarkkanäköisesti ja sujuvasti. Tapahtumapaikat ja ihmiset piirtyvät mieleen elävästi kun tarina etenee. Ihan Mankellin parhaiden teosten listalle tämä ei omalta osaltani yllä, mutta jos on lukenut muita Wallander sarjan kirjoja on tämä kirja pakollista lukemista. Kirjan loppua kannattaa jaksaa odottaa, sen verran pysäyttävä se on.

* * *

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti