torstai 12. huhtikuuta 2012

Nokia Lumia 800 (matkapuhelin)

Sain käyttööni uuden lelun - Nokia Lumia 800:n - noin viikko sitten. Puhelin on herättänyt minussa paljon ajatuksia enkä malttanut olla kirjaamatta niitä tänne blogiini. Kun sain Lumian käteeni oli ensivaikutelma "ihan ok, semmoinen kuin odotin". Päivän käytön jälkeen olin aivan myyty ja kehuin puhelinta kaikille. Nyt viikon jälkeen  innostus on laantunut kun puhelimesta on paljastunut yllättävän paljon puutteita.

Aloitetaan nyt listaamalla asiat jotka Lumiassa ärsyttää eniten.

Ominaisuuksien puute

Nokialaista matkapuhelinta noin viimeiset 17 vuotta käyttäneenä olen ehtinyt tottua tiettyihin ominaisuuksiin. Nyt iso osa noista puuttuu Lumiasta ja se meinaa ärsyttää välillä aika kovasti. Tässä esimerkkejä:
  • Puhelimen ja tietokoneen yhteistyö onnistuu vain Zune ohjelmiston avulla. Ei onnistu Bluetoothilla kuvien lähetys läppäriin. Ei onnistu puhelimen käyttö massamuistitilassa. Ärsyttävästi annetaan siis vain yksi vaihtoehto joka vaatii raskaan Microsoftin ohjelman asentamisen omalle koneelle. Ja Linux koneen omistajana ei tietenkään ole mitään järkevää tapaa tiedostojen siirtoon. Argh! (ja kommenttina: kyllä, Sky Drive on se ratkaisu esimerkiksi Linux ongelmaan mutta tuntuu todella turhalta siirtää esimerkiksi isoja videotiedostoja verkon kautta puhelimen vieressä olevalle läppärille). Nokia on myös aina ajanut avoimia ympäristöjä (toisin kuin vaikkapa Apple) ja oli nyt todella suurin pettymys että Nokian puhelimessa pakotetaan tiettyihin - laitteisto- ja ohjelmistospesifisiin - ratkaisuihin.
    . Puhelimessa ei ole "Profiilit" ominaisuutta ja käyttöliittymän muokkaaminen "oman näköiseksi" on hyvin rajallista.
  • Valokuville ei voi tehdä käytännössä mitään puhelimen päässä, edes niiden kääntäminen ei onnistu.
    • Edit 14.4.: Puhelimeen saa ilmaiseksi ladattua Nokia Creative Studio ohjelman, jolla onnistuu sekä kuvien kääntäminen että lukuisat muut kuvan muokkaukset. 
  • Puhelimelle ei voi asettaa staattista IP-osoitetta (vaikka käyttöliittymä harhaanjohtavasti sellaisesta vinkkaa)
  • Oman musiikin käyttäminen soittoäänenä on todella hankalaa eikä onnistu ilman ohjeiden etsimistä internetistä
  • Sähköpostin synkronointiasetukset on huomattavasti suppeammat kuin vaikkapa vanhoissa Symbian-puhelimissa.
Monelle käyttäjälle noilla ylläolevilla ei varmaankaan ole suurta tarvista, mutta itse olisin kaikkia noita ollut vailla jo ensimmäisten päivien aikana.

Käyttöliittymän keskeneräisyys

Metro nimen saanut käyttöliittymä näyttää ja tuntuu hyvältä päätasoilla ja useimmin käytetyissä paikoissa. Mutta vahva keskeneräisyyden maku siitä jää. Esimerkkejä:
  • .Miksi ihmeessä esimerkiksi kalenterimuistutusten "Snooze" ja "Dismiss" nappien suunnittelu on kuin suoraan MS-DOS maailmasta? Rumaa!
  • Miksi tilarivillä olevat ikonit (akku, verkko, kello) ei ole kosketus-sensitiivisiä kuten muilla valmistajilla. Symbianissa ja Androidissa on todella kätevää sitä kautta esimerkiksi kytkeä WLAN päälle ja pois. Ei onnistu tässä luurissa.
  • Moniajo on hankalasti ymmärrettävää ja tuntuu että on lähes mahdotonta tietää että mikä sovellus taustalla (turhaan) syö akkua. Toisaalta esimerkiksi Sports Trackerista pitää poistua juuri oikealla tavalla (vaikkapa kirjoittamaan tekstiviestiä) ettei harjoitus katkea (ilman mitään ilmoitusta)

Etulevyn turhat näppäimet

Puhelimen näytön alla on Windows puhelinten standardinäppäimet: "Nuoli takaisin", "Windows näppäin" ja "Suurennuslasi". Windows näppäin toimii vastaavasti kuin iPhonen ja Androidien ainoa näppäin eli vie aina takaisin kotinäyttöön. Tässä ei valittamista. "Nuoli takaisin" on tavallaan hyvä idea, sillä pääsee aina edelliseen puhelimen tilaan. Mutta ongelma syntyy siitä, että ikinä ei oikein voi tietää mikä tuo edellinen tila on, kun ei tiedä miten sovellukset tiloja käsittelevät. Eli pelottaa painaa nappia kun ei tiedä viekö se kokonaan sovelluksesta pois vai vain sovelluksen sisällä edellisen tilaan. Toki tämän voi pitkällä napin painalluksella tarkistaa mutta silti tämän näppäimen logiikka ei minulle vielä ole ihan täysin auennut. Täysin turha näppäin on sitten  "Suurennuslasi" joka vie aina Bing-hakukoneeseen. Sormi osuu helposti tuohon näppäimeen enkä tästä "joka paikasta pääsee Bingiin" oikotiestä kovin suurta hyötyä näe. Kokonaisuutena liikaa nappeja, se yksi Windows nappi riittäisi hyvin.

Keskinkertainen kamera

Kameralta jos miltä odotin suuria Lumian saatuani. Valitettavasti ainakin näin lyhyen käytön jälkeen kamera tuntuu peruskännykkäkameralta ja joiltain osin jopa huonommalta kuin vanhan S40-puhelimeni kamera. Suurimmat ongelmat ovat tarkennuksessa ja värien toistossa. Loppu iltapäivän hämärässä ulkokuvista tuli todella sinisiä automaattiasetuksilla. Tämän sai toki korjattua muokkaamalla asetuksia. Tarkennus tuntuu toimivan - sekä kuvissa että videoissa - jotenkin viivellä ja sinne päin. Yllättävän "pehmeitä" on kaikki kuvat olleet. Myöskään videokamera ei ole vakuuttanut. Ei tuo kamera nyt mikään huono ole, mutta ei myöskään kyllä millään erotu edukseen muista vastaavista.

Akkukesto

Hyvin lyhyen käytön perusteella akku kestää omassa käytössäni alle päivän. Itselleni tämä tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Lisäksi virransäästöasetukset ja akun toiminta-ajan tarkistaminen/optimoiminen eivät vakuuta.

Toki puhelimessa on myös paljon hyvää. Alla suurimmat positiiviset asiat omasta näkövinkkelistäni.

Ihmiskeskeisyys ja sosiaalisen median integrointi on WAU!

Lumiaa mainostetaan "Put people first" sloganilla. Puhelimessa onkin mielestäni tosi hyvin onnistunut ihmiskeskeinen ajattelu. Ensin siis mietitään vaikkapa että kenelle on asiaa ja sitten vasta toimitetaanko asia tekstiviestillä, Facebookilla, sähköpostilla tai jollain muulla tavalla. Tämä todella toimii! Myös erilaisten yhteisöjen (Facebook, LinkedIn, sähköpostitilit jne) integrointi on tehty tuoreella tavalla ja näiden käyttöönotto toimi todella hyvin.

Tuore ja toimiva käyttöliittymä

Metro-käyttöliittymä on virkistävästi erilainen kuin muissa älypuhelimissa käytettävät ratkaisut. Tykkäsin tiilistä ja navigointimallista. Siirtyminen paikasta toiseen käy helposti ja "kosketustuntuma" on koko ajan kohdillaan. Käyttöliittymä on myös nopea, en ole tahmaamista havainnut.

Sovelluskauppa
 
Lumia on ehkä eniten saanut kritiikkiä huonosta sovellusten saatavuudesta. Niinpä odotukset eivät olleet korkealla kun Marketplace:en ensimmäisen kerran kirjauduin. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, kauppa toimii hyvin ja valikoimaa oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Lisäksi XBOX Live integraatio vaikuttaa onnistuneelta. Ainoa valittamisen aihe on sovellusten hinta - siinä missä jokin sovellus maksaa Applelle 80 senttiä, tuntuu se maksavan Windows Phonelle helposti yli kaksi euroa.

Hyvä Suomi!

Suomenkielen tuki tuli Windows puhelimiin muistaakseni vasta aivan viime aikoina ja pelkäsin löytäväni Lumiasta "IKEA:n hyllyn kasaamisohjeiden veroisia kielikukkasia". Sen sijaan suomenkielinen käyttöliittymä on ammattitaidolla tehty, käytetyt termit ovat selkeitä ja kieli sujuvaa.

Laadukas rauta

Laitteen muotoilu on mielestäni todella onnistunut. Puhelin tuntuu kädessä laadukkaalta ja näyttö on erinomainen. Sivunäppäimiä on helppo painaa. Ainoa huoli on usb-portin suojan heppoisuus - mahtaako kestää käytössä kun latauksen takia tuota luukkua joutuu aukomaan päivittän...


Muut ominaisuudet (selain, kartat, navigaatio, musiikki, sähköpostit, tekstiviesti jne) vaikuttavat ihan toimivilta jutuilta ilman suuria puutteita tai kohokohtia.  Perusasiat puhelimessa on kyllä kunnossa, mutta iso kasa yksityiskohtia vaatisi ainakin omaa käyttöäni ajatellen pikaista korjausta ettei puhelimen hienot puolet peity pienten mutta lukuisten ärsytyksenaiheiden alle. Ohjelmistopäivitystä odotellessa...



4 kommenttia :

  1. Eikö tuo staattinen IP osoite ole vain DHCP serverin (routteri, WLAN tukiasema tai vastaava) puolelta määriteltävä koska muuten voi tulla ongelmia ja päällekkäisyyksiä? Useinmitenhän client laitteen puolelta asetettu staattinen IP aiheuttaa sen että ko. laite voi toimia vain siinä yhdessä verkossa johon se on kofiguroitu.

    VastaaPoista
  2. Petri: olin pääsiäisen ajan sellaisen WLAN verkon alueella, jossa oli määritelty tietty IP osoiteavaruus jota "vierailevat laitteet" saa käyttää. Tukiasemaa ei päässyt konffaamaan eikä siinä ollut DHCP päällä. Tämän takia tuo minua haittasi. Tuskin monelle käyttäjälle tuo ikinä tulee ongelmaksi. Eniten ärsytti kun käyttöliittymässä näytettiin kyllä IP, GW IP, DNS IP jne mutta "harmaana" niin että niitä ei päässyt millään muokkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh. Tuollaisesta en ole koskaan kuullutkaan (paitsi ihku ensimmäisessä kotiverkossa jonka rakensin...). Yleensähän noissa on nykyään DHCP serveri jakamassa osoitteita...

      Poista
  3. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista