Murakamin 1Q84 teki minuun niin suuren vaikutuksen, että välittömästi halusin kirjaston hyllystä etsiä lisää Murakamia luettavaksi. Mukaan tarttui Norwegian Wood, josta on myös tehty samanniminen elokuva, jota en kuitenkaan ole vielä nähnyt.
Norwegian Wood on kasvutarina, kertomus nuoruuden loppumisesta ja tosielämän jyräämistä nuoruuden unelmista. Pääosassa on parikymppinen opiskelija Toru Watanabe. Hän opiskelee yliopistossa ja fanittaa länsimaista kirjallisuutta. Watanabe tasapainoilee elämänsä rakkauden ja irtosuhteiden välillä ja yrittää olla kaikille rehellinen ja avoin - ja valitettavasti huomaa että se ei maailmassa ole varma tie onneen.
Watanaben lisäksi pääosassa ovat hänen elämänsä naiset, Naoko, Midori ja Reiko. Heidät, kuten myös Watanabe, on kuvattu todella intensiivisesti ja todentuntuisesti, tuntui että henkilöt tulivat iholle ja heidän tulevaisuudestaan tuli oikeasti kiinnostuneeksi.
Kirja sijoittuu 60-luvun Japaniin ja tämä ajan- ja paikankuva on erittäin kiinnostava. Elämänmenossa on paljon länsimaisia piirteitä, mutta tunnelma ja miljöö on silti aivan omanlaisensa. Kirja oli kiinnostava jo pelkästään siinä mielessä, että pääsi kurkistamaan tuon ajan Japanin opiskelijoiden elämään.
Kirjassa on suuri rooli myös seksuaalisuudella ja huumorilla. Seksi on Watanaben mielessä usein ja se myös on olennainen osa ihmissuhteita ja niiden haasteita. Seksuaalisuus tuodaan mukaan arkisena asiana ja ilman päälle liimaamisen makua, ja seksillä on olennainen osa päähenkilöiden kuvauksessa. Lisäksi kirjan hauskimmat kohdat olivat niitä, joissa seksi ja huumori yhdistettiin puhumalla asioista suoraan ja kiertelemättä.
Murakami kirjoittaa tarkasti, viipyillen ja fiilistellen. Joistakin kirjan tempo voi varmaan tuntua välillä hitaalta, etenkin kun mukana ei ole 1Q84:n tyylisiä jännityselementtejä.Traagisten tapahtumien määrä tuntui jossain vaiheessa myös hieman liioitellulta, tarina oli välillä kuin murheellisten laulujen maasta.
Kun sain kirjan loppuun pari viikkoa sitten, ajattelin että olipa hyvä kirja, annan neljä tähteä. Nyt parin viikon ajan kirja ja sen henkilöt ovat olleet edelleen paljon mielessäni ja olen lukenut paloja kirjasta uudelleen. Korotan siis arvostelun viiteen tähteen, niin suuren vaikutuksen tämä teki. Minusta on selvästi tullut Murakami fani!
* * * * *
perjantai 30. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Sari Kaarniranta: Miesmarras (Myllylahti)
Miesmarras on jo jonkin aikaa ollut listallani kirjoista, joista haluaisin ainakin pari ensimmäistä lukua lukea ja näin selvittää kannattaako lukemista jatkaa. Kirja päätyi nyt luettavakseni kun sain sen kustantajalta arvostelukappaleena.
En ihan tiennyt mitä kirjalta odottaa. Etukäteen tiesin että kyse on suomalaisen miehen tuntojen kuvauksesta ja tapahtumapaikkana on marraskuinen Lappi. Jotenkin olin saanut käsityksen, että tarinassa olisi kyse miesporukan pohjoisen reissusta, missä selvitellään patoumia ja parannetaan maailmaa. Miesmarras on tätäkin, mutta se olikin huomattavasti viihdyttävämpi ja hauskempi kirja kuin mitä ennakkoluuloni antoivat odottaa.
Miesmarras kertoo tarinaansa kolmen suomalaisen miehen, Vesan, Riston ja Jarin näkökulmista. Vesa on vähäpuheinen huonekalumyyjä. Risto on pedantti sosiologi ja Jari taas bodaava naistennaurattaja ja portsari. Yhteistä kaikille on parisuhteeseen liittyvät haasteet, yksi on väsynyt kaikkeen vaimoonsa liittyvään ja toinen taas elää kahden naisen loukussa. Naiset Maija, Meiju, Maya, Merja ja Kira ovat myös tarinassa vahvasti mukana, vaikka kerronta onkin sataprosenttisesti miesten (miehisestä) näkökulmasta. Henkilöitä on paljon, mutta ensisijaisesti Miesmarras on kuitenkin Vesan tarina, tarina siitä kuinka vuosikausia padotut ajatukset löytävät tiensä ulos Lapin hämärässä.
Kirjassa tapahtuu hyvin vähän ja toisaalta erittäin paljon. Yhden marraskuisen päivän aikana padot murtuvat ja pitkään puhumatta jätettyjä asioita sanotaan. Hiki haisee, alkoholia kuluu ja hengitys huuruaa.
Miesmarrasta olisi helppo kritisoida. Henkilöt, etenkin naiset, ovat sterotyyppisiä ja jossain määrin epäuskottavia. Tarina jää välillä pohdiskelemaan paikoilleen. Välillä taas ollaan lähellä suomalaisen kesäteatterin puskafarssia. Joku voisi varmaan myös ärsyyntyä kirjan vahvasta miesnäkökulmasta, ainakin jos kirjailija ei olisi nainen. Naiset nimittäin kuvataan välillä yksinkertaisiksi hössöttäjiksi, joille talkkunapuurolautaseen viereen laitettavat servetit ovat parisuhdetta tärkeämpi asia.
Mutta silti: pidin kirjasta todella paljon! Kaarniranta luo tunnelmaa aivan mahtavasti ja henkilöistä tulee tuttuja jo heti alussa. Vesaa on helppo sympata, mutta myös arvostella. Parasta kirjassa on sen karun lämmin, alleviivaamaton huumori. Pitkään aikaan en ole niin usein ääneen nauranut kirjaa lukiessani - ja sitten taas pian vakavoitunut. Kirjoittaja hallitsee hyvin huumorin ja draaman balanssin ja kirjaa lukiessa oli usein hykerryttävä olo. Myös käytetty kieli on enimmäkseen tuoretta eikä toistele vanhoja klisheitä.
Pussilakanoiden valtavat unikot painavat rintalastaa ja salpaavat hengityksen. Maija ottaa aina omat pussilakanat ja täkit mukaansa. Maija ottaa aina koko kodin mukaansa.
* * * *
En ihan tiennyt mitä kirjalta odottaa. Etukäteen tiesin että kyse on suomalaisen miehen tuntojen kuvauksesta ja tapahtumapaikkana on marraskuinen Lappi. Jotenkin olin saanut käsityksen, että tarinassa olisi kyse miesporukan pohjoisen reissusta, missä selvitellään patoumia ja parannetaan maailmaa. Miesmarras on tätäkin, mutta se olikin huomattavasti viihdyttävämpi ja hauskempi kirja kuin mitä ennakkoluuloni antoivat odottaa.
Miesmarras kertoo tarinaansa kolmen suomalaisen miehen, Vesan, Riston ja Jarin näkökulmista. Vesa on vähäpuheinen huonekalumyyjä. Risto on pedantti sosiologi ja Jari taas bodaava naistennaurattaja ja portsari. Yhteistä kaikille on parisuhteeseen liittyvät haasteet, yksi on väsynyt kaikkeen vaimoonsa liittyvään ja toinen taas elää kahden naisen loukussa. Naiset Maija, Meiju, Maya, Merja ja Kira ovat myös tarinassa vahvasti mukana, vaikka kerronta onkin sataprosenttisesti miesten (miehisestä) näkökulmasta. Henkilöitä on paljon, mutta ensisijaisesti Miesmarras on kuitenkin Vesan tarina, tarina siitä kuinka vuosikausia padotut ajatukset löytävät tiensä ulos Lapin hämärässä.
Kirjassa tapahtuu hyvin vähän ja toisaalta erittäin paljon. Yhden marraskuisen päivän aikana padot murtuvat ja pitkään puhumatta jätettyjä asioita sanotaan. Hiki haisee, alkoholia kuluu ja hengitys huuruaa.
Miesmarrasta olisi helppo kritisoida. Henkilöt, etenkin naiset, ovat sterotyyppisiä ja jossain määrin epäuskottavia. Tarina jää välillä pohdiskelemaan paikoilleen. Välillä taas ollaan lähellä suomalaisen kesäteatterin puskafarssia. Joku voisi varmaan myös ärsyyntyä kirjan vahvasta miesnäkökulmasta, ainakin jos kirjailija ei olisi nainen. Naiset nimittäin kuvataan välillä yksinkertaisiksi hössöttäjiksi, joille talkkunapuurolautaseen viereen laitettavat servetit ovat parisuhdetta tärkeämpi asia.
Mutta silti: pidin kirjasta todella paljon! Kaarniranta luo tunnelmaa aivan mahtavasti ja henkilöistä tulee tuttuja jo heti alussa. Vesaa on helppo sympata, mutta myös arvostella. Parasta kirjassa on sen karun lämmin, alleviivaamaton huumori. Pitkään aikaan en ole niin usein ääneen nauranut kirjaa lukiessani - ja sitten taas pian vakavoitunut. Kirjoittaja hallitsee hyvin huumorin ja draaman balanssin ja kirjaa lukiessa oli usein hykerryttävä olo. Myös käytetty kieli on enimmäkseen tuoretta eikä toistele vanhoja klisheitä.
Pussilakanoiden valtavat unikot painavat rintalastaa ja salpaavat hengityksen. Maija ottaa aina omat pussilakanat ja täkit mukaansa. Maija ottaa aina koko kodin mukaansa.
* * * *
torstai 8. elokuuta 2013
Niina With: Taisit narrata, Stella (Myllylahti)
Heti alkuun tiedoksi, että kirjan kirjoittaja on lähisukulaiseni, ja sain kirjan häneltä lahjaksi. Arviointi on siis pakostakin normaalia subjektiivisempi.
Taisit narrata, Stella on chick lit henkinen romaani. Wikipedia määrittelee chick litin näin: "Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti." ja "Lukijasta riippuen jotkut sisällyttävät chick litiin lähes kaikki teokset nuorehkon naisen itsensä etsimisestä arkipäiväisiin perhekuvauksiin. Joillekin chick lit taas merkitsee lähinnä miehen metsästyksestä kertovaa hömppää." En usko nelikymppisenä perheenisänä kuuluvani chick lit kirjojen ensisijaiseen kohdeyleisöön, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ja tartuin kirjaan avoimen mielin.
Kirja kertoo Stellasta, 28-vuotiaasta Helsingissä asuvasta sinkkunaisesta, joka työskentelee assistenttina IT-firmassa. Stella yrittää epätoivoisesti löytää itselleen suurta rakkautta ja onnistuu samalla saattamaan itsensä noloihin tilanteisiin sekä töissä että miesystäväkandidaattiensa keskuudessa.
Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Bridget Jones yhtäläisyyksiä. Stellalla ja Bridgetillä on paljon samoja piirteitä, etenkin taito saada näennäisen pienestä valkoisesta valheesta aikaan suuri soppa. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole mikään Bridget Jones kopio vaan mukavasti aidon suomalainen versio chick litistä. Chick lit:ä tämä kirja tosiaan on hyvin puhtaasti (ainakin mikäli olen tyylilajin oikein ymmärtänyt), merkkivaatteiden nimien luettelemisesta shoppailuun ja shamppanjan juomiseen.
Välillä kirja tuntui lähes nuortenkirjalta, se on hyvin kiltti ja tämän voisi hyvin antaa perheen teini-ikäisten luettavaksi. Esimerkiksi Stellan romanssikartat tuovat mieleen teinilehdet. Joissain kohdin, esimerkkinä Dubain reissu, tarina meni omaan makuuni vähän överiksi ja epäuskottavaksi. With kirjoittaa kuitenkin koko ajan sujuvasti ja eteenpäin vievästi eikä sorru turhaan maalailuun. Turhia hienouksia ei kirjan rakenteessa ole, vaan tarina etenee koko ajan Stellan näkökulmasta kronologisesti.
Tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja sutkauksia. En tainnut ihan ääneen nauraa kertaakaan, mutta suu vääntyi virneeseen usein. Itsellä kirjan hauskuutta varmaan verotti jonkin verran se, että kirjalijan hyvin tuntevana osa vitseistä oli minulle ennestään tuttuja. Toisaalta oli myös mukava lukea kirjaa "sisäpiiriläisenä" ja bongata viittauksia oikean elämän paikkoihin, ihmisiin ja tapahtumiin.
Taisit narrata, Stella on helppolukuinen, hyvän maun jättävä kirja. Se on aidosti miehen metsätyksestä kertovaa hömppää (suora lainaus wikipediasta) eikä yritäkään olla syvällisempi, ja hyvä niin! Luin kirjan läpi lähes yhdeltä istumalta eli selvästikin tarina tempaisi mukaansa myös keski-ikää lähestyvän äijän. Voisin hyvin kuvitella että varsinaisessa kohderyhmässään kirja saa hyvän vastaanoton, etenkin kun suomalaista chick lit:ä ei juurikaan ole aikaisemmin kirjoitettu.
Hatunnosto myös siitä, että joku vielä uskaltaa kirjoittaa kevyttä, helppolukuista ja viihdyttävää kirjallisuutta. Rankkoja kasvukertomuksia ja raakoja murhien kuvauksia löytyy hyllyistä kyllä paljon. Kaikilla kirjoilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa vaan joskus tehtäväksi riittää hyvin, että kirja viihdyttää lukijaansa muutaman tunnin ajan. Tämän tehtävän Taisit narrata, Stella täyttää hienosti.
Ja loppuhuomautuksena kirjailijalle: ainakaan yksikään minun käyttämäni automaattikorjaus ei muuta sanaa speksit sanaksi seksiä. :)
* * *
Taisit narrata, Stella on chick lit henkinen romaani. Wikipedia määrittelee chick litin näin: "Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti." ja "Lukijasta riippuen jotkut sisällyttävät chick litiin lähes kaikki teokset nuorehkon naisen itsensä etsimisestä arkipäiväisiin perhekuvauksiin. Joillekin chick lit taas merkitsee lähinnä miehen metsästyksestä kertovaa hömppää." En usko nelikymppisenä perheenisänä kuuluvani chick lit kirjojen ensisijaiseen kohdeyleisöön, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ja tartuin kirjaan avoimen mielin.
Kirja kertoo Stellasta, 28-vuotiaasta Helsingissä asuvasta sinkkunaisesta, joka työskentelee assistenttina IT-firmassa. Stella yrittää epätoivoisesti löytää itselleen suurta rakkautta ja onnistuu samalla saattamaan itsensä noloihin tilanteisiin sekä töissä että miesystäväkandidaattiensa keskuudessa.
Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Bridget Jones yhtäläisyyksiä. Stellalla ja Bridgetillä on paljon samoja piirteitä, etenkin taito saada näennäisen pienestä valkoisesta valheesta aikaan suuri soppa. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole mikään Bridget Jones kopio vaan mukavasti aidon suomalainen versio chick litistä. Chick lit:ä tämä kirja tosiaan on hyvin puhtaasti (ainakin mikäli olen tyylilajin oikein ymmärtänyt), merkkivaatteiden nimien luettelemisesta shoppailuun ja shamppanjan juomiseen.
Välillä kirja tuntui lähes nuortenkirjalta, se on hyvin kiltti ja tämän voisi hyvin antaa perheen teini-ikäisten luettavaksi. Esimerkiksi Stellan romanssikartat tuovat mieleen teinilehdet. Joissain kohdin, esimerkkinä Dubain reissu, tarina meni omaan makuuni vähän överiksi ja epäuskottavaksi. With kirjoittaa kuitenkin koko ajan sujuvasti ja eteenpäin vievästi eikä sorru turhaan maalailuun. Turhia hienouksia ei kirjan rakenteessa ole, vaan tarina etenee koko ajan Stellan näkökulmasta kronologisesti.
Tarina on täynnä hauskoja kommelluksia ja sutkauksia. En tainnut ihan ääneen nauraa kertaakaan, mutta suu vääntyi virneeseen usein. Itsellä kirjan hauskuutta varmaan verotti jonkin verran se, että kirjalijan hyvin tuntevana osa vitseistä oli minulle ennestään tuttuja. Toisaalta oli myös mukava lukea kirjaa "sisäpiiriläisenä" ja bongata viittauksia oikean elämän paikkoihin, ihmisiin ja tapahtumiin.
Taisit narrata, Stella on helppolukuinen, hyvän maun jättävä kirja. Se on aidosti miehen metsätyksestä kertovaa hömppää (suora lainaus wikipediasta) eikä yritäkään olla syvällisempi, ja hyvä niin! Luin kirjan läpi lähes yhdeltä istumalta eli selvästikin tarina tempaisi mukaansa myös keski-ikää lähestyvän äijän. Voisin hyvin kuvitella että varsinaisessa kohderyhmässään kirja saa hyvän vastaanoton, etenkin kun suomalaista chick lit:ä ei juurikaan ole aikaisemmin kirjoitettu.
Hatunnosto myös siitä, että joku vielä uskaltaa kirjoittaa kevyttä, helppolukuista ja viihdyttävää kirjallisuutta. Rankkoja kasvukertomuksia ja raakoja murhien kuvauksia löytyy hyllyistä kyllä paljon. Kaikilla kirjoilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa vaan joskus tehtäväksi riittää hyvin, että kirja viihdyttää lukijaansa muutaman tunnin ajan. Tämän tehtävän Taisit narrata, Stella täyttää hienosti.
Ja loppuhuomautuksena kirjailijalle: ainakaan yksikään minun käyttämäni automaattikorjaus ei muuta sanaa speksit sanaksi seksiä. :)
* * *
tiistai 6. elokuuta 2013
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina (Tammi)
Herra Roosin tarina on kolmas osa Nesserin Barbarotti sarjassa. Sarja alkoi keskinkertaisesti, paransi juoksuaan toisessa osassa ja tämä sarjan kolmas kirja on mielestäni Nesserin paras kirja yhdessä Tapaus G, murha menneisyydessä dekkarin kanssa.
Nesser kertoo tarinaansa lähinnä kolmen henkilön kautta. Ante Valdemar Roos on eläkeikää lähestyvä talouspäällikkö, joka on väsynyt elämäänsä ja perheeseensä. Anna Gambowska on parikymppinen narkkari, joka on passitettu syrjäiseen hoitokotiin. Ja tietenkin mukana on myös Gunnar Barbarotti, keski-ikäinen rikoskonstaapeli. Juoni sisältää vahvoja dekkarin piirteitä kuten katoamisia ja henkirikoksia, mutta ihan puhdasverinen jännäri kirja ei kuitenkaan ole, vaan ihmiskuvauksilla on perudekkareita selvästi suurempi rooli.
Kirjan alku keskittyy Roosin ja Gambowskajan kuvaamiseen ja Barbarotti tuodaan ensimmäisen kerran mukaan vasta kirjan puolenvälin tienoilla. Tämä on mainio oivallus Nesseriltä, Barbarotti ei hahmona mielestäni millään ole niin kiinnostava, että kestäisi valokeilassa koko kirjan ajan. Herra Roosin keski-iän kriisi ja omaan elämään väsähtäminen on sen sijaan kuvattu erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti ja hänen elämänsä tempaisee mukaan heti ensimmäisestä luvusta alkaen. Juuri Roos henkilönä on se, mikä mielestäni tekee kirjasta loistavan.
Erikseen täytyy vielä mainita kirjan lopusta, joka toimi mielestäni todella hyvin. Useinhan jännäreiden loput ovat anti-kliimakseja kun monimutkaisille tapahtumille pyritään selittämään jollain lailla uskottava taustatarina. Nyt selittämistä ei tarvittu, vaan Nesser ohjaa hienosti tarinansa tyylikkääsen päätökseen lukijaansa aliarvioimatta.
* * * * *
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2) (Tammi)
En ole Murakamia aikaisemmin lukenut, mutta merkitsin 1Q84:n "pakko lukea" listalleni heti muutaman arvioinnin siitä luettuani. En kirjaa aloittaessani oikein tiennyt mitä odottaa, lukemistani arvioinneista oli hankala sanoa mihin genreen kirja kuuluu, onko se kovaa sci-fiä vai jotain muuta.
Kirjan lukemisen jälkeen sen kategorisointi ei ole paljon helpompaa, niin omaperäisen teoksen Murakami on kirjoittanut. Pohjimmiltaan 1Q84 on mielestäni rakkaustarina. Mutta mukana on myös vahvoja spekulatiivisen fiktion aineksia, eikä kirjan jännäriksikään luokittelu ihan pieleen menisi.
Kirjan (tai kirjojen, Tammen opus sisältää teoksen kaksi ensimmäistä osaa) rakenne on selkeä - joka toinen luku kertoo Aomamesta, joka toinen Tengosta. Aomame on yksin elävä nainen, ammatiltaan fysioterapeutti. Vapaa-aikanaan hän rankaisee väkivaltaisia miehiä heidän teoistaan. Tengo taas on matematiikanopettaja ja aloitteleva kirjailija. Heidän tarinansa etenevät erillään, mutta tuskin on suuri juonenpaljastus kertoa, että yhtymäkohtia heidän välilleen alkaa löytymään kun tarina etenee pidemmälle.
Kirjan kolmanneksi päähenkilöksi voisi nimetä Ilmakotelon. Ilmakotelo on käsikirjoitus, jonka muokkaamisen Tengo saa työpöydälleen ja joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.
Kuulostaako juoni oudolta? No sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta puhtaan positiivisessa mielessä. Murakamin mielikuvitus kuljettaa tarinaa ihanan epäperinteisesti, mutta kuitenkin helppolukuisesti. Kerronta on välillä pohtivaa, joku voisi sanoa jopa hidasta, mutta silti vangitsevaa ja kiinnostavaa. Kirjan tunnelmasta tuli välillä mieleen takavuosien kulttimaineeseen noussut televisiosarja Twin Peaks. Sekä siinä että 1Q84:ssa tapahtumat ovat näennäisen realistisia ja normaaleja, mutta taustalla väijyy tumma varjo jostain reaalimaailmaan kuulumattomasta. Tunnelma on välillä unenomainen, vaikka tapahtumat ovat usein lähes arkipäiväisiä.
Kirjan nimi on Murakamin kunnianosoitus Orwellin 1984 teokselle. Tätä ei mitenkään peitellä, vaan Orwell ja hänen luomansa dystopia mainitaan useaan otteeseen.
1Q84:n on suomentanut Aleksi Milonoff. Suomennos on tehty teoksen englanninkielisestä käännöksestä, ei siis suoraan alkuperäisestä kirjasta. Suomennoksen hyvyyttä on hankala arvioida kun ei japania ymmärrä. Voin kuvitella että 1Q84 ei ole suomentajalle helppo työmaa ja mielestäni Milonoff on onnistunut työssään hyvin. Kirja onnistuu suomenkielisenä luomaan tunnelman, jonka voisi kuvitella olevan samankaltainen kuin alkuperäisessä kirjassa. Esimerkiksi omaperäisen teinitytön Fuka-Erinin repliikit toimivat mainiosti, vaikka tavuviivoja ensin vierastin. Kielten välisten erojen haasteet tulevat esiin esimerkiksi Ilmakotelon nimen pohdinnassa ihan kirjan alussa: "Jo kirjan nimi on väärin: tytöltä menevät sekaisin kotelo ja kotelokoppa." Itsellä piti ihan googlettaa että löytyykö suomen kielestä edes sanaa kotelokoppa. Ja löytyihän se.
1Q84 on mahtava kirja ainakin näiden kahden ensimmäisen osan perusteella! Se on ilman muuta yksi vahvimpia lukuelämyksiäni vähään aikaan ja omaperäisyydessään ihan huippu. Kolmannen osan suomennos ilmestyy 15. lokakuuta. Päivä on merkitty kalenteriini...
Niin, ja kun sain kirjan viimeisen sivun loppuun myöhään illalla, niin oli pakko vielä kurkata ulos ja laskea montako kuuta taivaalla näkyy. Lukekaa 1Q84 niin ymmärrätte miksi.
* * * * *
Kirjan lukemisen jälkeen sen kategorisointi ei ole paljon helpompaa, niin omaperäisen teoksen Murakami on kirjoittanut. Pohjimmiltaan 1Q84 on mielestäni rakkaustarina. Mutta mukana on myös vahvoja spekulatiivisen fiktion aineksia, eikä kirjan jännäriksikään luokittelu ihan pieleen menisi.
Kirjan (tai kirjojen, Tammen opus sisältää teoksen kaksi ensimmäistä osaa) rakenne on selkeä - joka toinen luku kertoo Aomamesta, joka toinen Tengosta. Aomame on yksin elävä nainen, ammatiltaan fysioterapeutti. Vapaa-aikanaan hän rankaisee väkivaltaisia miehiä heidän teoistaan. Tengo taas on matematiikanopettaja ja aloitteleva kirjailija. Heidän tarinansa etenevät erillään, mutta tuskin on suuri juonenpaljastus kertoa, että yhtymäkohtia heidän välilleen alkaa löytymään kun tarina etenee pidemmälle.
Kirjan kolmanneksi päähenkilöksi voisi nimetä Ilmakotelon. Ilmakotelo on käsikirjoitus, jonka muokkaamisen Tengo saa työpöydälleen ja joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.
Kuulostaako juoni oudolta? No sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta puhtaan positiivisessa mielessä. Murakamin mielikuvitus kuljettaa tarinaa ihanan epäperinteisesti, mutta kuitenkin helppolukuisesti. Kerronta on välillä pohtivaa, joku voisi sanoa jopa hidasta, mutta silti vangitsevaa ja kiinnostavaa. Kirjan tunnelmasta tuli välillä mieleen takavuosien kulttimaineeseen noussut televisiosarja Twin Peaks. Sekä siinä että 1Q84:ssa tapahtumat ovat näennäisen realistisia ja normaaleja, mutta taustalla väijyy tumma varjo jostain reaalimaailmaan kuulumattomasta. Tunnelma on välillä unenomainen, vaikka tapahtumat ovat usein lähes arkipäiväisiä.
Kirjan nimi on Murakamin kunnianosoitus Orwellin 1984 teokselle. Tätä ei mitenkään peitellä, vaan Orwell ja hänen luomansa dystopia mainitaan useaan otteeseen.
1Q84:n on suomentanut Aleksi Milonoff. Suomennos on tehty teoksen englanninkielisestä käännöksestä, ei siis suoraan alkuperäisestä kirjasta. Suomennoksen hyvyyttä on hankala arvioida kun ei japania ymmärrä. Voin kuvitella että 1Q84 ei ole suomentajalle helppo työmaa ja mielestäni Milonoff on onnistunut työssään hyvin. Kirja onnistuu suomenkielisenä luomaan tunnelman, jonka voisi kuvitella olevan samankaltainen kuin alkuperäisessä kirjassa. Esimerkiksi omaperäisen teinitytön Fuka-Erinin repliikit toimivat mainiosti, vaikka tavuviivoja ensin vierastin. Kielten välisten erojen haasteet tulevat esiin esimerkiksi Ilmakotelon nimen pohdinnassa ihan kirjan alussa: "Jo kirjan nimi on väärin: tytöltä menevät sekaisin kotelo ja kotelokoppa." Itsellä piti ihan googlettaa että löytyykö suomen kielestä edes sanaa kotelokoppa. Ja löytyihän se.
1Q84 on mahtava kirja ainakin näiden kahden ensimmäisen osan perusteella! Se on ilman muuta yksi vahvimpia lukuelämyksiäni vähään aikaan ja omaperäisyydessään ihan huippu. Kolmannen osan suomennos ilmestyy 15. lokakuuta. Päivä on merkitty kalenteriini...
Niin, ja kun sain kirjan viimeisen sivun loppuun myöhään illalla, niin oli pakko vielä kurkata ulos ja laskea montako kuuta taivaalla näkyy. Lukekaa 1Q84 niin ymmärrätte miksi.
* * * * *
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like)
Tuomaisen uusin kirja on yksi eniten odottamistani tämän vuoden julkaisuista. En ehtinyt sitä ihan itse ostamaan, kun yllätyksekseni sain arvostelukappaleen kustantajalta postissa.
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs kirja. Esikoisteos Tappaja toivoakseni ei vielä herättänyt itsessäni suuria tunteita, vaan se tuntui perushyvältä ja jossain määrin omaperäiseltä dekkarilta. Veljeni vartija sitten räjäytti pankin ja se on yksi 2000-luvun hienoimpia lukuelämyksiäni. Parantaja yllätti positiivisesti dystopian kuvauksellaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että Tuomaisen kirjoja on julkaissut nyt jo kolme eri kustantamoa (Myllylahti, Helsinki-kirjat, Like).
Synkkä niin kuin sydämeni on pohjimmiltaan kostotarina. Aleksi Kivi menettää äitinsä kolmetoistavuotiaana ja jahtaa teosta epäilemäänsä miljonääri Henrik Saarista lähes pakkomielteisesti. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoteen 2013, jolloin Aleksi on kolmekymmentäkolmevuotias ja pääsee lähikontaktiin Saarisen kanssa.
Tuomainen aloittaa kirjan tapansa mukaan erittäin intensiivisesti ja tarinaan on helppo tempautua mukaan. Jossain välissä tempo laskee ja tarinaan tulee pientä selittämisen ja maalailun makua, kunnes taas loppua kohti mennessä kerronta tiivistyy ja viimeiset luvut täytyi lukea yhdeltä istumalta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei erotu niin paljon valtavirtadekkareista kuin Veljeni vartija ja Parantaja. Odotin enemmän "tuomaismaista" yllätystä tarinan tai ympäristön suhteen, mutta tämä kirja olikin perinteisempi jännäri. Kirja erottuu kuitenkin edukseen Tuomaisen kirjoitustyylin ansiosta. Teksti on edelleen yhtä aikaa helppolukuista, tuoretta, näppärää, omaperäistä, rytmikästi ja paikoin runollista. Kirjaa on koko ajan mukava lukea eikä yhtään lausetta halua hypätä yli.
Huomasin, että kahvini oli koskematon. En tiennyt miksi olin ottanut kahvia, tässä pätsissä. Rasvaläikkä nesteen pinnassa näytti onnettomuudelta.
Tykkäsin myös kirjan henkilöhahmoista. Ne on rakennettu tarpeeksi persoonallisiksi ja kärjistetyiksi, mutta kuitenkin juuri ja juuri uskottaviksi.
Juoni on suoraviivainen, mutta sisältää tarvittavat yllätykset. Lopun tapahtumista etenkin poliisi Ketomaahan liittyvät käänteet jäävät osittain selittämättä ja veivät jonkin verran uskottavuutta.
Synkkä niin kuin sydämeni ei aivan lunasta - pilvissä olleita - odotuksiani, mutta on yhtä kaikki erittäin hyvin kirjoitettu dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Erikoismaininta kirjan hienosta nimestä!
* * * *
torstai 27. kesäkuuta 2013
Nokia Lumia 800 - vuoden jälkeen
Arvioin Lumia 800 puhelintani viikon käyttökokemuksen perusteella huhtikuussa 2012. Tuo postaus on blogini ylivoimaisesti luetuin juttu joten päätin kirjoittaa mitä ajatuksia kyseinen luuri herättää reilun vuoden käytön jälkeen.
Yleistä käyttöliittymästä
Kirjoitin jo aikaisemmin varovaisen positiivisesti käyttöliittymän ilmeestä eikä ajatukset ole siitä paljon muuttuneet. Tiilipohjainen "flat design" on selkeä ja antaa rauhallisen vaikutelman. Entisenä S40 puhelinten suurkäyttäjänä olen kaipaillut tosin enemmän personointimahdollisuuksia. Nyt itse voi ulkoasuun vaikuttaa hyvin vähän. Lisäksi vakiotiilet (Mail, Internet Explorer, Viestit jne) tuntuu vähän turhankin minimalistiselta designinsa suhteen ja usein pitää kahteen kertaan katsoa että varmasti käynnistää oikean sovelluksen, niin samannäköisiä kuvakkeet ovat.
Käyttöliittymän suurimpia ongelmia on moniajo ja siihen liittyvät asiat. Etulevyn nuoli-näppäimen toiminta on edelleen aivan liian yllätyksellistä eikä sitä painamalla tiedä mihin sovellukseen tai sovelluksen tilaan puhelin palaa. Taustalla pyörivät ohjelmat on hankalasti ymmärrettävissä ja välillä tuntuu että taustalla ollut ohjelma ei ole oikeasti ollut ajossa, vaan jäädytettynä aikaisempaan tilaansa. Tämä aiheuttaa yllätyksiä esimerkiksi navigoinnin ja Sports Trackerin kanssa. Loppukäyttäjänä tulee sellainen olo, että vaikkapa navigoinnin aikana ei uskalla luuriin koskeakaan ettei vain sovellusta vahingossa sulje ja joudu aloittamaan navigointia alusta kohteen asettamisella.
Paljon puhuttu "7.8"softapäivitys oli pettymys. Toki se paransi aloitusnäyttöä ottamalla pois alkuperäisen idoottimaisen "surureunan" joka vei turhaan tilaa tiililtä, mutta muuten parannukset olivat hyvin pieniä. En oikein jaksanut innostua esimerkiksi siitä, että teemoihin tuli muutama väri lisää valittavaksi.
Mikä sen sijaan on toiminut hyvin, on ihmiskeskeisyys useissa toiminnoissa. Eri sosiaaliset verkostot yhdistyvät puhelimessa nätisti ja vieläkin tulee välillä "wow!" fiilis, kun pystyy jokaisen henkilön alta näkemään kaikki häneen liittyvät tapahtumat, olivat ne sitten puheluja, Facebook kuvia tai LinkedIn päivityksiä.
Pakolliset Microsoft palvelut
Kun ostaa Lumian, niin käytännössä alkaa ainakin kolmen Microsoftin palvelun käyttäjäksi - Zunen, Skydriven ja Bingin.
Zune toimii ihan hyvin ja on selkeästi Nokian omaa vanhaa PC/Nokia/OVI Suitea parempi ohjelma puhelimen tietojen hallintaan. Edelleenkin kuitenkin usein ärsyttää se, että puhelinta ei saa massamuistitilaan vaan esimerkiksi kuvien siirtämistä varten on pakko olla Zune asennettuna. Ja sitä ei tietenkään saa esimerkiksi Linuxille.
Skydrive on ollut minulle positiivinen yllätys. Tiedostot siirtyvät pilveen automaattisesti ja saumattomasti, ilman että minun tarvitsee käyttäjänä siitä murehtia. Ei siis valittamista tämän (puoli)pakollisen MS palvelun kanssa.
Laitteen etulevyn suurennuslasinäppäin vie aina suoraan Bing hakukoneeseen. Tämä on kieltämättä kätevää, vaikka viikon käytön jälkeen epäilin koko näppäimen tarpeellisuutta. Mutta kyllä on monta kertaa tullut Googlea ikävä, Bing nyt vain on yksinkertaisesti perushyvä hakukone siinä missä Google on erinomainen. Bingin keskinkertaisuuteen tottuu, mutta aina kun välillä käyttää esimerkiksi iPadin Google hakua, niin tulee kironneeksi sitä, ettei Lumian oletushakukonetta voi vaihtaa. Suurimpia eroja hakukoneissa on esimerkiksi hakusanojen täydennyksessä, kuvien haussa ja hakutulosten laadussa.
Luotettavuus
Lumiani on ainoastaan yhden kerran reilun vuoden aikana mennyt tilaan, jossa vain soft-reset (Volume down + power näppäin 15 sekunnin ajan alaspainettuna) auttoi herättämään puhelimen henkiin. Tästä pisteet Nokialle, harva käyttämäni puhelin on ollut yhtä stabiili.
Mutta, mutta... iän myötä puhelimen tietty tahmaisuus on lisääntynyt ja välillä laite hidastuu yllättäen. Usean kerran on myös käynyt niin, että joku sovellus ei enää suostu käynnistymään ellei puhelimesta käytä virtoja pois päältä. Välillä sovelluksia on myös joutunut uudelleen asentamaan että on saanut ne taas toimimaan. Vika ei todennäköisesti ole huonoissa sovelluksissa, sillä tätä tapahtuu myös ja pääosin Nokian vakiosovellusten kanssa. Sovellusten poistaminen ja muutenkin puhelimen "siivoaminen" tuntuisi auttavan jonkun verran asiaan, mutta kyllähän tässä vahva Windows käyttöjärjestelmä de-ja-vu tulee, kun käytön myötä noita ongelmia ilmenee. Liekö ongelmat muistinhallinnassa vai missä, mutta välillä nuo ärsyttää.
Puhelin ei kuitenkaan kertaakaan ole pettänyt vaan pääsääntöisesti kaikki toimii hyvin. Huomattavasti vähemmän luotettaviakin luureja olen käyttänyt.
Sovellukset
Olen löytänyt sovelluskaupasta (Marketplace) kohtalaisen hyvin sovellukset ja pelit mitä olen halunnut. Mutta kieltämättä olen hieman pettynyt siihen, että edelleenkin moni hyvä sovellus julkistetaan ensin iOS:lle ja Andrdoidille ja sitten ehkä, pitkän tauon jälkeen, Windows Phonelle. Tietokonelehtien sovellusarvioita on vähän tylsä lukea, kun tyypillisesti arvioiduista sovelluksista vain murto-osa on saatavilla omaan puhelimeeni.
Kauppa itsessään toimii hyvin ja asennukset on aina onnistuneet helposti, nopeasti ja luotettavasti.
Työkäytössä
Sähköposti toimii tässä Lumiassa erittäin hyvin. Liitteet aukeavat nätisti ja ovat pääsääntöisesti hyvin luettavissa puhelimella. Myös synkronoinnit ovat toimineet hienosti ja ilman mitään ongelmia.
Kalenterista jää semmoinen maku, että on tullut kiire ja kalenterista on tehty vain pakolliset osat kuntoon. Toki se toimii luotettavsati ja siinäkin synkat sun muut on olleet luotettavia, mutta onhan se kuitenkin aika karun näköinen ja viikkonäkymän puuttuminen on harmillista.
Office sovellukset on viety hyvin mobiiliympäristöön. Aika vähän niitä on tullut käytettyä, mutta kokemukset on olleet positiivisia.
Usein huomaa, kuinka monipuolisia vanhat työkäyttöön suunnatut Symbian laitteet olivat asetusten sun muiden suhteen. Esimerkiksi sähköpostin synkronointiasetukset tukivat niissä työkäyttöä paljon paremmin. Nykypuhelimissa on vähän "one size fits all" fiilistä ja tuo aiheuttaa kompromisseja toiminnallisuuksien suhteen. Tämä ei ole missään tapauksessa vain Lumioiden heikkous, käsittääkseni esimerkiksi iPhonen synkronointisetukset ovat vieläkin rajallisemmat. Mutta ei silti ole Symbiania ikävä, niin paljon sujuvampaa työskentely Lumialla on.
Kamera
Kameralta alunperin odotin paljon, mutta kyllähän tässä mallissa kamera on vain perushyvä, ilman suurin ylisanoja. Hyvässä valaistuksessa paikallaan olevista kohteista tulee hyviä kuvia joissa väritkin on aika hyvin kohdillaan. Mutta heti kun valo vähenee tai liike pitäisi vangita lyhyemmällä valotusajalla niin kännykkäkameran rajoitukset tulevat vastaan.
Kameran kanssa Skydrive toimii hyvin, tykkään siitä että kuvat siirtyvät pilveen automaattisesti taustalla eikä siitä tarvitse huolehtia.
Kamera on alue, jolle on softapäivitysten ja lisäsovellusten muodossa tullut eniten uutta vuoden aikana. Panoraamakuvaus, kuvienkäsittely, liikekuva, erilaiset morphauskikkailut - kaikki hyvin toimivia mukavia lisäyksiä.
Facebook
Sosiaaliset mediat on hyvin integroitu osaksi puhelimen perustoimintoja ja erillisellä Facebook sovellukselle on hyvin vähän käyttöä. Kuitenkin valitettavasti jotkin Facebook toiminnot ja viestit puuttuvat puhelimen perustoiminnoista ja erillistä sovellusta joutuu välillä käyttämään. Eikä Windows Phonen virallinen Facebook sovellus ole kovin hyvä.
Voi olla tyhmän käyttäjän vikaa, mutta en ole vieläkään onnistunut kunnolla selvittämään, miksi osa Facebook viesteistä tulee suoraan Viestit sovellukseen, mutta osa on näkyvissä vain jos käynnistä Facebook sovelluksen.
Status-tietoa Facebookiin on helppo päivittää ja myös kuvat siirtyvät sinne hienosti. Paikkatietokanta on huomattavasti Foursquarea suppeampi ja jostain syystä uusien paikkojen lisääminen ei millään tahdo onnistua vaan aina tulee joku virheilmoitus.
Sitä sun tätä
Viikon käytön jälkeen kirjoittamassani arviossa kritisoin staattisen IP:n määrittelemisen puuttumista. Tuo oli ainoa kerta kun sitä olen tarvinnut enkä usko että tämän puute on ongelma kenellekään.
Soittoäänien käyttöön on tullut apuohjelmia ja soittoäänien itse tekeminen tai musiikin käyttäminen niissä on astetta helpompaa. Kuitenkin edelleenkin omaan mieleen liian hankalaa, kannattaisi ottaa oppia vanhoista S40 puhelimista missä tämä oli tehty hyvin. Alussa sain hetken askartelun jälkeen vaihdettua Nightwishin Imagenariumin soittoääneksi enkä ole sitä vaihtanut.
Internet Explorer on toiminut selaimena yllättävänkin hyvin. Se ei hidastele, lähes kaikki sivut näkyvät hyvin ja käytettävyys on pääsosin kunnossa. Suurin ongelma on nuoli takaisin-napin toiminta. Kun sitä painaa kerran, se vie edelliselle sivulle. Kun sitä painaa toisen kerran, se sulkee selaimen. Arvatkaa kuinka monta kertaa ole vahingossa poistunut selaimesta ja oppinut pelkäämään tuota nuoli-näppäintä. Argh! Eikö nämä tule jossain käytettävyystesteissä esiin?
Navigointi on toiminut hyvin ja opastanut perille. Musiikinkuuntelu toimii ilman ongelmia, FM radio on kiva lisä, joskin äänenlaatu kuulokeantennilla on usein niin huono että käytän lähes ainoastaan internet-radio kanavia. Ylellä on ihan kiva sovellun Windows Phonelle. Musiikin kontrollinappien tuleminen esiin kun painaa äänenvoimakkuusnappeja on hyvä ja toimiva idea.
Mikä välillä ärsyttää on se, että kun laittaa puhelimen äänettömälle, niin se ei hiljennä esimerkiksi pelien ääniä. Eli kun haluaa pelata Angry Birdsiä bussissa niin täytyy aina kelata volumet nollille (tai vaimentaa äänet pelistä suoraan) , pelkkä äänettömälle laittaminen ei riitä.
Myös tekstinsyötössä on ärsyttävä piirre kun ennustava syöttö on päällä. Aina kun kirjoitan "ok", puhelin haluaa vaihtaa sen "on" sanaksi. Tämä on todella rasittavaa, kun tuota "ok":ta tulee aika usein käytettyä. Tässä ei sanaston opettaminen jostain syystä toimi hyvin tai sitten en osaa sitä käyttää. Hyvä ominaisuus teksinsyötössä on syöttökielen vaihtomahdollisuus lennosta.
Akkukesto
Akku kestää normaalissa käytössäni maksimissaan yhden päivän. Rutiiniksi on tullut, että annan puhelimen olla aina yön laturissa. Kyllähän tämä akkukesto on mielestäni yksi suurimmista nykyisten puhelinten ongelmista. Ihmeellistä on, että vaikka muu tekniikka on kehittynyt huimasti, niin akkuteknologia tuntuu polkevan paikoillaan.
Mekaaninen laatu
Olen käyttänyt myyntipakkauksen mukana tullutta silikonisuojusta puhelimen päällä koko ajan. Kieltämättä se alkaa nyt olla jo hyvin nuhjuisen ja likaisen oloinen, mutta suojaa kyllä hyvin pieniltä kolhuilta. Suoja kerää alleen töhnää ja kannatta välillä muistaa puhdistaa puhelin sen alta.
Epäilin alunperin usb portin heiveröisen läpän kestävyyttä. Se kesti kauemmin kuin odotin ja katkesi vasta noin vuoden käytön jälkeen.
Kokonaisuutena Lumiani on edelleen mekaanisesti muuten uudenveroisessa kunnossa. Mikää kohta ei nitise eikä natise, näytön lasi ei ole naarmuuntunut vaikka olen pitänyt puhelinta paljon taskussa, liittimet toimivat hyvin ja niin edelleen.
Yhteenveto
Älypuhelimet kehittyvät kovaa vauhtia ja kieltämättä Lumia 800 vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Perusfiilikseni siitä on kuitenkin ollut positiivinen, kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta. Puhelimeni on toiminut luotettavasti ja käyttötuntuma on useimmiten miellyttävä, kotoinen ja selkeä. Useat ylhäällä luetellut ongelmat ovat ongelmia myös muissa älypuhelinmalleissa, kuten esimerkiksi akkukesto ja kameran rajoitukset.
Niinpä tulen vahvasti harkitsemaan seuraavaksikin puhelimeksi Lumiaa. Ainakin jos kameraan saadaan selkeää "Nokia lisää", moniajoon liittyviä ongelmia korjataan ja sovelluskaupan tarjonta paranee.
Yleistä käyttöliittymästä
Kirjoitin jo aikaisemmin varovaisen positiivisesti käyttöliittymän ilmeestä eikä ajatukset ole siitä paljon muuttuneet. Tiilipohjainen "flat design" on selkeä ja antaa rauhallisen vaikutelman. Entisenä S40 puhelinten suurkäyttäjänä olen kaipaillut tosin enemmän personointimahdollisuuksia. Nyt itse voi ulkoasuun vaikuttaa hyvin vähän. Lisäksi vakiotiilet (Mail, Internet Explorer, Viestit jne) tuntuu vähän turhankin minimalistiselta designinsa suhteen ja usein pitää kahteen kertaan katsoa että varmasti käynnistää oikean sovelluksen, niin samannäköisiä kuvakkeet ovat.
Käyttöliittymän suurimpia ongelmia on moniajo ja siihen liittyvät asiat. Etulevyn nuoli-näppäimen toiminta on edelleen aivan liian yllätyksellistä eikä sitä painamalla tiedä mihin sovellukseen tai sovelluksen tilaan puhelin palaa. Taustalla pyörivät ohjelmat on hankalasti ymmärrettävissä ja välillä tuntuu että taustalla ollut ohjelma ei ole oikeasti ollut ajossa, vaan jäädytettynä aikaisempaan tilaansa. Tämä aiheuttaa yllätyksiä esimerkiksi navigoinnin ja Sports Trackerin kanssa. Loppukäyttäjänä tulee sellainen olo, että vaikkapa navigoinnin aikana ei uskalla luuriin koskeakaan ettei vain sovellusta vahingossa sulje ja joudu aloittamaan navigointia alusta kohteen asettamisella.
Paljon puhuttu "7.8"softapäivitys oli pettymys. Toki se paransi aloitusnäyttöä ottamalla pois alkuperäisen idoottimaisen "surureunan" joka vei turhaan tilaa tiililtä, mutta muuten parannukset olivat hyvin pieniä. En oikein jaksanut innostua esimerkiksi siitä, että teemoihin tuli muutama väri lisää valittavaksi.
Mikä sen sijaan on toiminut hyvin, on ihmiskeskeisyys useissa toiminnoissa. Eri sosiaaliset verkostot yhdistyvät puhelimessa nätisti ja vieläkin tulee välillä "wow!" fiilis, kun pystyy jokaisen henkilön alta näkemään kaikki häneen liittyvät tapahtumat, olivat ne sitten puheluja, Facebook kuvia tai LinkedIn päivityksiä.
Pakolliset Microsoft palvelut
Kun ostaa Lumian, niin käytännössä alkaa ainakin kolmen Microsoftin palvelun käyttäjäksi - Zunen, Skydriven ja Bingin.
Zune toimii ihan hyvin ja on selkeästi Nokian omaa vanhaa PC/Nokia/OVI Suitea parempi ohjelma puhelimen tietojen hallintaan. Edelleenkin kuitenkin usein ärsyttää se, että puhelinta ei saa massamuistitilaan vaan esimerkiksi kuvien siirtämistä varten on pakko olla Zune asennettuna. Ja sitä ei tietenkään saa esimerkiksi Linuxille.
Skydrive on ollut minulle positiivinen yllätys. Tiedostot siirtyvät pilveen automaattisesti ja saumattomasti, ilman että minun tarvitsee käyttäjänä siitä murehtia. Ei siis valittamista tämän (puoli)pakollisen MS palvelun kanssa.
Laitteen etulevyn suurennuslasinäppäin vie aina suoraan Bing hakukoneeseen. Tämä on kieltämättä kätevää, vaikka viikon käytön jälkeen epäilin koko näppäimen tarpeellisuutta. Mutta kyllä on monta kertaa tullut Googlea ikävä, Bing nyt vain on yksinkertaisesti perushyvä hakukone siinä missä Google on erinomainen. Bingin keskinkertaisuuteen tottuu, mutta aina kun välillä käyttää esimerkiksi iPadin Google hakua, niin tulee kironneeksi sitä, ettei Lumian oletushakukonetta voi vaihtaa. Suurimpia eroja hakukoneissa on esimerkiksi hakusanojen täydennyksessä, kuvien haussa ja hakutulosten laadussa.
Luotettavuus
Lumiani on ainoastaan yhden kerran reilun vuoden aikana mennyt tilaan, jossa vain soft-reset (Volume down + power näppäin 15 sekunnin ajan alaspainettuna) auttoi herättämään puhelimen henkiin. Tästä pisteet Nokialle, harva käyttämäni puhelin on ollut yhtä stabiili.
Mutta, mutta... iän myötä puhelimen tietty tahmaisuus on lisääntynyt ja välillä laite hidastuu yllättäen. Usean kerran on myös käynyt niin, että joku sovellus ei enää suostu käynnistymään ellei puhelimesta käytä virtoja pois päältä. Välillä sovelluksia on myös joutunut uudelleen asentamaan että on saanut ne taas toimimaan. Vika ei todennäköisesti ole huonoissa sovelluksissa, sillä tätä tapahtuu myös ja pääosin Nokian vakiosovellusten kanssa. Sovellusten poistaminen ja muutenkin puhelimen "siivoaminen" tuntuisi auttavan jonkun verran asiaan, mutta kyllähän tässä vahva Windows käyttöjärjestelmä de-ja-vu tulee, kun käytön myötä noita ongelmia ilmenee. Liekö ongelmat muistinhallinnassa vai missä, mutta välillä nuo ärsyttää.
Puhelin ei kuitenkaan kertaakaan ole pettänyt vaan pääsääntöisesti kaikki toimii hyvin. Huomattavasti vähemmän luotettaviakin luureja olen käyttänyt.
Sovellukset
Olen löytänyt sovelluskaupasta (Marketplace) kohtalaisen hyvin sovellukset ja pelit mitä olen halunnut. Mutta kieltämättä olen hieman pettynyt siihen, että edelleenkin moni hyvä sovellus julkistetaan ensin iOS:lle ja Andrdoidille ja sitten ehkä, pitkän tauon jälkeen, Windows Phonelle. Tietokonelehtien sovellusarvioita on vähän tylsä lukea, kun tyypillisesti arvioiduista sovelluksista vain murto-osa on saatavilla omaan puhelimeeni.
Kauppa itsessään toimii hyvin ja asennukset on aina onnistuneet helposti, nopeasti ja luotettavasti.
Työkäytössä
Sähköposti toimii tässä Lumiassa erittäin hyvin. Liitteet aukeavat nätisti ja ovat pääsääntöisesti hyvin luettavissa puhelimella. Myös synkronoinnit ovat toimineet hienosti ja ilman mitään ongelmia.
Kalenterista jää semmoinen maku, että on tullut kiire ja kalenterista on tehty vain pakolliset osat kuntoon. Toki se toimii luotettavsati ja siinäkin synkat sun muut on olleet luotettavia, mutta onhan se kuitenkin aika karun näköinen ja viikkonäkymän puuttuminen on harmillista.
Office sovellukset on viety hyvin mobiiliympäristöön. Aika vähän niitä on tullut käytettyä, mutta kokemukset on olleet positiivisia.
Usein huomaa, kuinka monipuolisia vanhat työkäyttöön suunnatut Symbian laitteet olivat asetusten sun muiden suhteen. Esimerkiksi sähköpostin synkronointiasetukset tukivat niissä työkäyttöä paljon paremmin. Nykypuhelimissa on vähän "one size fits all" fiilistä ja tuo aiheuttaa kompromisseja toiminnallisuuksien suhteen. Tämä ei ole missään tapauksessa vain Lumioiden heikkous, käsittääkseni esimerkiksi iPhonen synkronointisetukset ovat vieläkin rajallisemmat. Mutta ei silti ole Symbiania ikävä, niin paljon sujuvampaa työskentely Lumialla on.
Kamera
Kameralta alunperin odotin paljon, mutta kyllähän tässä mallissa kamera on vain perushyvä, ilman suurin ylisanoja. Hyvässä valaistuksessa paikallaan olevista kohteista tulee hyviä kuvia joissa väritkin on aika hyvin kohdillaan. Mutta heti kun valo vähenee tai liike pitäisi vangita lyhyemmällä valotusajalla niin kännykkäkameran rajoitukset tulevat vastaan.
Kameran kanssa Skydrive toimii hyvin, tykkään siitä että kuvat siirtyvät pilveen automaattisesti taustalla eikä siitä tarvitse huolehtia.
Kamera on alue, jolle on softapäivitysten ja lisäsovellusten muodossa tullut eniten uutta vuoden aikana. Panoraamakuvaus, kuvienkäsittely, liikekuva, erilaiset morphauskikkailut - kaikki hyvin toimivia mukavia lisäyksiä.
Sosiaaliset mediat on hyvin integroitu osaksi puhelimen perustoimintoja ja erillisellä Facebook sovellukselle on hyvin vähän käyttöä. Kuitenkin valitettavasti jotkin Facebook toiminnot ja viestit puuttuvat puhelimen perustoiminnoista ja erillistä sovellusta joutuu välillä käyttämään. Eikä Windows Phonen virallinen Facebook sovellus ole kovin hyvä.
Voi olla tyhmän käyttäjän vikaa, mutta en ole vieläkään onnistunut kunnolla selvittämään, miksi osa Facebook viesteistä tulee suoraan Viestit sovellukseen, mutta osa on näkyvissä vain jos käynnistä Facebook sovelluksen.
Status-tietoa Facebookiin on helppo päivittää ja myös kuvat siirtyvät sinne hienosti. Paikkatietokanta on huomattavasti Foursquarea suppeampi ja jostain syystä uusien paikkojen lisääminen ei millään tahdo onnistua vaan aina tulee joku virheilmoitus.
Sitä sun tätä
Viikon käytön jälkeen kirjoittamassani arviossa kritisoin staattisen IP:n määrittelemisen puuttumista. Tuo oli ainoa kerta kun sitä olen tarvinnut enkä usko että tämän puute on ongelma kenellekään.
Soittoäänien käyttöön on tullut apuohjelmia ja soittoäänien itse tekeminen tai musiikin käyttäminen niissä on astetta helpompaa. Kuitenkin edelleenkin omaan mieleen liian hankalaa, kannattaisi ottaa oppia vanhoista S40 puhelimista missä tämä oli tehty hyvin. Alussa sain hetken askartelun jälkeen vaihdettua Nightwishin Imagenariumin soittoääneksi enkä ole sitä vaihtanut.
Internet Explorer on toiminut selaimena yllättävänkin hyvin. Se ei hidastele, lähes kaikki sivut näkyvät hyvin ja käytettävyys on pääsosin kunnossa. Suurin ongelma on nuoli takaisin-napin toiminta. Kun sitä painaa kerran, se vie edelliselle sivulle. Kun sitä painaa toisen kerran, se sulkee selaimen. Arvatkaa kuinka monta kertaa ole vahingossa poistunut selaimesta ja oppinut pelkäämään tuota nuoli-näppäintä. Argh! Eikö nämä tule jossain käytettävyystesteissä esiin?
Navigointi on toiminut hyvin ja opastanut perille. Musiikinkuuntelu toimii ilman ongelmia, FM radio on kiva lisä, joskin äänenlaatu kuulokeantennilla on usein niin huono että käytän lähes ainoastaan internet-radio kanavia. Ylellä on ihan kiva sovellun Windows Phonelle. Musiikin kontrollinappien tuleminen esiin kun painaa äänenvoimakkuusnappeja on hyvä ja toimiva idea.
Mikä välillä ärsyttää on se, että kun laittaa puhelimen äänettömälle, niin se ei hiljennä esimerkiksi pelien ääniä. Eli kun haluaa pelata Angry Birdsiä bussissa niin täytyy aina kelata volumet nollille (tai vaimentaa äänet pelistä suoraan) , pelkkä äänettömälle laittaminen ei riitä.
Myös tekstinsyötössä on ärsyttävä piirre kun ennustava syöttö on päällä. Aina kun kirjoitan "ok", puhelin haluaa vaihtaa sen "on" sanaksi. Tämä on todella rasittavaa, kun tuota "ok":ta tulee aika usein käytettyä. Tässä ei sanaston opettaminen jostain syystä toimi hyvin tai sitten en osaa sitä käyttää. Hyvä ominaisuus teksinsyötössä on syöttökielen vaihtomahdollisuus lennosta.
Akkukesto
Akku kestää normaalissa käytössäni maksimissaan yhden päivän. Rutiiniksi on tullut, että annan puhelimen olla aina yön laturissa. Kyllähän tämä akkukesto on mielestäni yksi suurimmista nykyisten puhelinten ongelmista. Ihmeellistä on, että vaikka muu tekniikka on kehittynyt huimasti, niin akkuteknologia tuntuu polkevan paikoillaan.
Mekaaninen laatu
Olen käyttänyt myyntipakkauksen mukana tullutta silikonisuojusta puhelimen päällä koko ajan. Kieltämättä se alkaa nyt olla jo hyvin nuhjuisen ja likaisen oloinen, mutta suojaa kyllä hyvin pieniltä kolhuilta. Suoja kerää alleen töhnää ja kannatta välillä muistaa puhdistaa puhelin sen alta.
Epäilin alunperin usb portin heiveröisen läpän kestävyyttä. Se kesti kauemmin kuin odotin ja katkesi vasta noin vuoden käytön jälkeen.
Kokonaisuutena Lumiani on edelleen mekaanisesti muuten uudenveroisessa kunnossa. Mikää kohta ei nitise eikä natise, näytön lasi ei ole naarmuuntunut vaikka olen pitänyt puhelinta paljon taskussa, liittimet toimivat hyvin ja niin edelleen.
Yhteenveto
Älypuhelimet kehittyvät kovaa vauhtia ja kieltämättä Lumia 800 vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Perusfiilikseni siitä on kuitenkin ollut positiivinen, kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta. Puhelimeni on toiminut luotettavasti ja käyttötuntuma on useimmiten miellyttävä, kotoinen ja selkeä. Useat ylhäällä luetellut ongelmat ovat ongelmia myös muissa älypuhelinmalleissa, kuten esimerkiksi akkukesto ja kameran rajoitukset.
Niinpä tulen vahvasti harkitsemaan seuraavaksikin puhelimeksi Lumiaa. Ainakin jos kameraan saadaan selkeää "Nokia lisää", moniajoon liittyviä ongelmia korjataan ja sovelluskaupan tarjonta paranee.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)