Kun viisi vuotta sitten aloin tätä blogia kirjoittamaan, en todellakaan olisi uskonut, että jonain päivänä laitan tänne kuvan alusvaatelaatikostani. No nyt on sekin päivä nähty.
On jossain määrin surullista, että liiallinen omistetun tavaran määrä on länsimaissa niin suuri ongelma, että ongelmaan ratkaisuja esittelevä kirja on noussut suureksi ilmiöksi ja myynyt miljoonia kappaleita.
Laihduttaminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista. Se onnistuu kun syö vähemmän ja liikkuu enemmän. Kodin järjestyksessä pitämisen kanssa on vähän sama juttu. Se onnistuu kun vähentää tavaran määrää radikaalisti ja pitää tavarat sitten säntillisesti omilla paikoillaan. Tähän KonMari antaa käytännön vinkkejä ja ohjeita.
Vinkeistä ja ohjeista osa tuntui järkeviltä ja käyttökelpoisilta. Osan kanssa tuli pientä kulttuurien yhteentörmäystä. Japanilaisen Tokiossa pienessä asunnossa asuvan sinkkunaisen tavaranjärjestelyhaasteet ovat kovin erilaiset kun vertaa niitä tällaiseen Pohjois-Suomessa omakotitalossa asuvaan perheenisään. Kondo muun muassa kieltää erillisten "koti- tai römppävaatteiden" säilyttämisen. Japanin suurkaupungeissa tämä ehkä on järkevää. Limingan lakeuksilla taas en voisi kuvitella istuttavani marjapensaita samoissa vaatteissa mitkä laitan päälle kun lähden kaupungille.
Kondo kehoittaa heittämään roskiin kaikki tavarat ja vaatteet jotka eivät tuota iloa. Toki hän antaa tähän vähän siimaa kertomalla että esimerkiksi veroilmoitusta varten tarvittavat paperit saa säilyttää vaikkeivat ne iloa tuottaisikaan. Yllättävää on, että hän ei missään vaiheessa puhu kierrätyksestä. Roskasäkkien määrään kyllä viitataan kirjan sisällysluettelon mukaan yhdeksällä eri sivulla. Itsellä ei luonne anna periksi heittää ehjää tavaraa roskiin. Omassa pienimuotoisessa konmarituksessani olenkin kierrättänyt iloa tuottamattomat kamat SPR:lle, facen roskalavoille sun muualle.
Luin kirjan alkua hyvinkin tarkasti. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän huomasin vain selailevani sitä. Pääfilosofia aukeni hyvin alussa, loppua kohti ohjeet menivät ainakin itselleni vähän liian hömpäksi. En voi kuvitella, että töistä tullessani laskisin läppärirepun hellästi sen oikealle paikalle ja lausuisin "Teit kelpo työn. Lepää nyt kunnolla".
On aina siistiä kun joku on oikeasti innostunut aiheesta mistä puhuu tai kirjoittaa. Marie Kondo on ihanan innostunut järjestelystä ja etenkin hänen lapsuudestaan kertovat kappaleet toivat tätä mukavasti esille. En panisi pahakseni jos joku minunkin lapsistani ilmoittaisi harrastuksekseen kodin siistinä pitämisen. Toistaiseksi en ole huomannut sellaisesta paljon viitteitä. Onneksi Kondo kuitenkin ihan kirjan lopussa toteaa "Kodin epäsiisteyteen ei kuole, ja maailmassa on paljon niitä, joille on ihan sama, onko koti ojennuksessa". Kirjan ohjeiden tarkka noudattaminen nimittään vaatisi sen, että lukija on aiheeseen yhtä hurahtanut kuin Kondo.
Kirja ei ihan itse toteuta omia ohjeitaan. (Iloa tuottamattomien) pilkkujen määrää olisi lauseista voinut konmarittaa alaspäin ja lyhyiden lauseiden kautta parantaa luettavuutta. Kirjan rakenne olisi voinut olla selkeämpi - yhdet asiat selkeämmin yhdessä paikassa. Havainnollistavat kuvat tai kaaviot olisivat olleet tervetullut lisä. Lukuisat esimerkit Marie Kondon asiakkasta ja heidän järjestelyhaasteistaan toivat sen sijaan mukavasti konkretiaa.
Sitten se tärkein kysymys: Muutinko omia siivoustapojani kirjan perusteella? Sainko lisää rohkeutta minimoida elämästäni negatiivisia asioista? Ja ennenkaikkea: Siirryinkö pystyviikkaukseen?
Vastaukset on: Vähän. En. Kyllä!
Kirja toimi hyvin ajatusten herättäjänä ja tykkäsin siitä, että kaiken vaaleanpunaisen kuorrutuksen alla oli kuitenkin hyvin simppelit ja järkeenkäyvät perusajatukset. Vaatteeni olen suurelta osin jo konmarittanut. Ja kuten kuvasta näkyy pystyviikkaus rules. Vielä pitäisi jaksaa laittaa kalsarit ja sukat järjestykseen niin, että väriliuku alkaa laatikon etuosasta vaaleista sävyistä. Tämän pitäisi vaikuttaa rauhoittavasti ja tuoda hyvä fengshui vaatelaatikkoon. Huoh.
