Lukemani kirjat TOP-10 (sijat 4.-7.)

Seuraavassa lukemieni kirjojen TOP-10 listan sijat 4-7. Kirjat sijoilla 8-10 samoin kuin listauksen kriteerit on esitelty aikaisemmassa blogipostauksessa. Sijat 1-3 ovat täällä.

7. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos)

Teemestarin kirja on uusin TOP-10 listalleni päässeistä kirjoista. Luin ja arvostelin sen vähän yli vuosi sitten. Kuten arviostakin käy ilmi, oli kirja minulle todella hieno lukuelämys. Itäranta on saanut romaaninsa hienoon tasapainoon, jossa jännitys ja seesteisyys sekä moderni ja vanha maailma tukevat kerronnassa toisiaan, viemättä kuitenkaan missään vaiheessa pääosaa. Kirja on kaunis, surullinen,jännittävä ja ajatuksia herättävä. Kun kirja loppui oloni oli haikea, kuin ystävä olisi lähtenyt pitkälle matkalle. Paluu tuolta matkalta on onneksi lähitulevaisuudessa ajankohtainen, Itäranta kirjoittaa parhaillaan toista kirjaansa jota suuresti odotan.

6. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (WSOY)

Eikä yksikään pelastunut löytyy luultavasti aika monen dekkareiden ystävän suosikkikirjojen joukosta. Luin tämän kirjan jo 1980-luvun alussa, silloin kirjan nimi oli vielä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Tämä dekkari oli yksi ensimmäisistä aikuisten jännityskirjoista joita luin, aikaisemmin koulun kirjaston hyllystä oli kotiin repussa mukana kulkenut lähinnä Kolmea etsivää, Etsiväkaksosia, Viisikkoja, Seikkailu-sarjaa, Dana-tyttöjä ja Jules Verneä. Christien lisäksi muistan lukeneeni aikuisten kirjoista tuohon aikaan myös ainakin Ellery Queenia, jolta mieleen on jäänyt etenkin Silinterihatun arvoitus. Eikä yksikään pelastunut on ensimmäinen suljetun huoneen mysteeri jonka olen lukenut ja se teki minuun todella suuren vaikutuksen. Juonenkäänteiden yllätyksellisyys ja juonen mystisyys oli jotain mitä en ollut ennen lukenut. En yleensä lue ikinä samaa kirjaa kahteen kertaan, mutta tämän dekkarin aloitin uudestaan alusta heti kun olin lukenut viimeisen sivun. Ja taisin lukea kirjan toiseen kertaan siltä samalta istumalta.

5. Ken Follett: Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua (WSOY)

Folletin eeppiset historialliset romaanit ilmestyivät suomeksi vuosina 1990 ja 2008. Itse luin Taivaan pilarit joskus 2000 luvun puolenvälin tienoilla ja Maailma vailla loppua päätyi luettavakseni suoraan kirjakaupasta kirjan ilmestymisviikolla. Kirjat sijoittuvat 1100- ja 1300-luvuille ja ne voi lukea myös itsenäisinä teoksina, vaikka samaan miljööseen sijoittuvatkin. En ole missään muussa kirjassa kokenun niin vahvaa "siellä olemisen tuntua" kuin näitä kirjoja lukiessani. Uppouduin Folletin luomaan maailmaan täysillä ja kirjojen hahmot pysyivät mielessä pitkään. Syynä tähän uppoutumiseen on kirjojen pituuden (yhteensä noin 2000 sivua) ja kiehtovan ajankuvauksen lisäksi Folletin taito tehdä ihmisistä aidosti kiinnostavia. Lisäpisteitä tulee vielä siitä, että jatko-osa Maailma vailla loppua oli ihan yhtä hyvä kirja kuin edeltäjänsä. Joku toinen voisi sanoa että kirjat ovat vain menneeseen maailmaan sijoitettua saippuaoopperaa. Ehkä näinkin, eihän Folletin kirjoitustyyli mitään Nobel-luokkaa todellakaan ole. Mutta se tarina ja ne ihmiset!

4. Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi)

Luin Norwegian Woodin viime kesänä ja kirjoitin silloin siitä myös arvostelun. Ihastuin Murakamin tyyliin kovasti jo 1Q84 trilogian avausta lukiessani ja Norwegian Wood sitten räjäytti pankin. Murakami kirjoittaa todella hyvin ja vaikka välillä kirjassa ei tapahdu juuri mitään, pysyy mielenkiinto silti yllä. Norwegian Wood on yhtäaikaa hauska ja surullinen, monenlaiset tunteet tulivat pintaan sitä lukiessa. Yleisfiilis on jotenkin ikävöivän kotoinen, turvattoman turvallinen, palelevan lämmin. Hieno kirja, hieno tarina, hieno kirjailija.

George Orwell: Vuonna 1984 (WSOY)

Jonkin aikaa sitten päätin, että luen - vaikka väkisin - yhden vähintään 50 vuotta vanhan kirjan syksyn aikana. Jotenkin tuntui, että lukemisharrastuksessa tulee helposti laiskaksi ja valitsee lukulistalle vain takuuvarmoja uusia listahittejä ja näin rajoittaa omia lukukokemuksiaan liikaa.

Kirjaksi valitsin Orwellin legendaarisen sci-fi klassikon Vuonna 1984. Vanhempi sci-fi kiehtoi alueena ja kun huomasin itsekin kirja-arvosteluissani puhuvani "orwellilaisesta maailmasta" ajattelin että olisi fiksua lukea kirja jotta tietää mistä puhuu.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1949 ja suomennettu ensimmäisen kerran 1955. Luin kirjasta kuitenkin vuonna 1999 ilmestyneen uuden suomennoksen, jossa on mukana muun muassa aikasemmasta suomennoksesta poistetut suorat viittaukset Neuvostoliittoon. Kovin provokatiivisina en viittauksia pitänyt eli aika herkässä on sensuurin koura ollut Suomessa 1950-luvulla - aidossa Totuusministeriön hengessä!

Tällaisen klassikon arviointi on mielestäni hankalaa.  Kirjasta on jo kirjoitettu ja sanottu niin paljon että on hankala sanoa mitään uutta vaikuttamatta siltä ettei ole ymmärtänyt mistä kirjassa on kyse. Yritän nyt kuitenkin arvioida kirjan lukukokemuksena, ottamatta juurikaan huomioon sen yhteiskunnallista merkitystä ja aikaansa edellä olemista.

Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Oseanian valtioon jossa edetään noin vuotta 1984. Oseanialaiset elävät puolueen vahvan kontrollin alaisena, Isoveli valvoo etenkin puolueen jäsenten jokaista liikettä. Päähenkilönä on Winston Smith, puolueen jäsen joka työskentelee menneisyyttä muokaten Totuusministeriössä ja alkaa kyseenalaistamaan puolueen valta-asemaa.

Kirja on kirjoitettu hyvin suoraviivaisesti. Tapahtumia kerrotaan koko ajan Winstonin näkökulmasta eikä sivujuonia tai esimerkiksi takaumia ole. Aluksi kirja tuntui toistavan yhteiskunnan kuvaustaan ja lukeminen vaati pientä ponnistelua mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän se alkoi kiinnostaa. Vuonna 1984 on mielestäni ensisijaisesti yhteiskunnan kuvaus ja Winstonia käytetään vain välineenä tuon kuvauksen kertomiseen. Orwell maalaakin yhteiskunnasta hyvin todentuntoisen ja samalla ahdistavan, väkivaltaisen masentavan kuvan. Ahdistusta lisäsi kun luki samaan aikaan uutisia Pohjois-Koreasta - Orwellin kuvailema kontrolliyhteiskunta taitaa olla valitettavasti jossain päin maailmaan enemmän todellisuutta kuin sci-fiä.

Vuonna 1984 esitteli useita kiinnostavia kontrolliyhteiskunnan käsitteitä jotka olivat minulle ennestään outoja. Esimerkkinä mainittakoon kaksoisajattelu ja uuskieli. Uuskielestä löytyy hyvä yhteenveto esimerkiksi wikipediasta ja sille oli myös omistettu erillinen pitkä liite kirjassa. Uuskieli tavallaan hyvin kuvaa koko kirjan aiheuttamia fiiliksiä - ensi tuli vähän varovasti naureskeltua että kylläpä menee överiksi, mutta sitten taustalta hiipii epämiellyttävä tuntemus siitä, että ei todellisuus niin kaukana välttämättä olekaan.

Kirja on hyvin kestänyt aikaa, yli 60 vuoden ikä ei missään vaiheessa paista läpi negatiivisessa mielessä. Ennemminkin se, että kirja on kirjoitettu kylmän sodan alun aikoihin, tekee lukukokemuksesta jotenkin todemman ja syvemmän. Uusi suomennos (1999) voi myös osaltaan olla syynä kirjan tuoreuden tuntoon, en ole vuoden 1955 suomennosta tutkinut että kuinka paljon suomennokset eroavat toisistaan.

Vuonna 1984 on ilman muuta lukemisen arvoinen kirja. Kuitenkin sen klassikkoasemasta huolimatta on pakko todeta, että sen tietty yksiulotteisuus ja raskaus jonkin verran häiritsivät. Vaikka Orwell kirjoittaa hyvin, on kuitenkin niin että se on sisältö eikä hänen kirjoitustyylinsä mikä kirjan nostaa klassikoksi.

Kirja ei lukukokemuksena ollut siis tuplaplushyvä, mutta ilman muuta tämä kannattaa lukea jo yleissivistyksen takia. Jos ei muuten, niin tietääpä ainakin missä sen BB:n Isoveljen juuret on.

* * *

Lee Child: Linnoitus (Karisto)

Linnoitus on Childin Jack Reacher sarjan toinen kirja (ilmestynyt 1998), mutta se on suomennettu vasta 2011 sarjan viidentenätoista suomennoksena. Joskus ihmetyttää tämä väärässä järjestyksessä suomentaminen.

Olen esitellyt Jack Reacherin jo aikaisemmissa arvioissa. Linnoitus on erittäin tyypillinen Jack Reacher  sarjan jännäri. Tämä tarkoittaa melko suoraviivaista juonta, ajoittain alleviivattua väkivaltaa ja selkeää jaottelua hyviin ja pahoihin. Ja taas kerran noin kuvailtuna kirja ei kuulosta yhtään hyvältä. Ja taas kerran Jack Reacher koukutti täysillä mukaansa koko kirjan ajaksi!

Tälläkin kertaa kirjassa mennään suoraan asiaan ilman pitkiä johdantoja. Reacher sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja tulee kidnapatuksi yhdessä nuoren naisen kanssa. Pitkän automatkan päätteeksi heidät viedään hylättyyn kaivoskaupunkiin, jossa leiriään pitää rasistinen puolisotilaallinen lahko. Asetelma on taas monessa kohdassa Reacher vastaan iso joukko pahoja rosvoja. Arvaatte varmaan kuka lopulta voittaa.

Linnoituksessa Reacher tuntui vielä hitusen verran enemmän supersankarila kuin aikaisemmin lukemissani sarjan kirjoissa. Tämä välillä häiritsi kun rosvojen voittaminen tuntui jo liian helpolta. Loppuratkaisu oli jossain määrin anti-kliimaksi, toiminta vähän hyytyi kalkkiviivoilla. Child kuitenkin kirjoittaa todella vangitsevasti ja kahden rinnakkaisen näkökulman (Reacher ja FBI) käyttäminen toimi hyvin. Taas kerran on siis tarjolla helppolukuista, nopeatempoista ja jännittävää lukemista sellaisessa paketissa, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea.

* * *

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (WSOY)

Ken Folletilta on suomennettu yhteensä yhdeksäntoista romaania. Olen lukenut ne kaikki ja mukaan mahtuu sekä todellisia mestariteoksia että keskivertodekkareita. Folletin esikoisteos Neulansilmä on mielestäni edelleen paras lukemani vakoojajännäri. Toisaalta sellaiset kirjat kuin Kolmas kaksonen ja Eedenin vasara olivat tusinadekkareita joista ei jäänyt mieleen mitään ihmeempää. Suurimman vaikutuksen Folletin kirjoista minuun ovat tehneet 1100-luvulle sijoittuva Taivaan pilarit ja sen itsenäinen jatko-osa, 1300-luvulle sijoittuva Maailma ilman loppua. Näissä historiallisissa teoksissa Follett on onnistunut kuvaamaan todella mielenkiintoisen miljöön tapahtumineen ja kirjojen lähes tuhatsivuinen pituus onnistui luomaan vahvan immersion ("siellä olemisen fiiliksen").

Niinpä odotukseni olivat todella korkealla kun aloin lukemaan Folletin uusinta,1900-luvun alkuun sijoittuvaa järkälemäistä (noin 850 sivua) teosta. Kirja vastasi odotuksiini melko hyvin, mutta ihan Taivaan pilareiden veroista elämystä siitä ei tullut.

Kun suuret sortuvat kertoo viiden perheen kohtaloista 1900-luvun alkupuolella. Tapahtumat sijoittuvat ensisijaisesti Englantiin, Venäjälle, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Kirja rakentuu paljolti  ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen ympärille. Välillä käydään läpi myös Englannin kaivosteollisuutta ja ammattiliittotoimintaa, Yhdysvaltojen presidenttipeliä, Englannin luokkajakoa, naisten tasa-arvotaistelua, Venäjän mafiaa ja niin edelleen.

Follett yhdistää ihan mukavasti aitoja historiallisia tapahtumia fiktiiviseen sisältöön. Välillä häiritsee kerronnan vahvat kontrastit kun lähes tietokirjamaisesta tapahtumien kertomisesta hypätään imelähköön rakkausdraamaan. Mutta jotenkin vain Follett saa tämänkin toimimaan ja kirjaa lukee koko ajan mielellään. Henkilökuvaukset ovat hyviä ja ihmisistä ja heidän kohtaloistaan tuli oltua oikeasti huolissaan. Follett myös välttää hyvin liian mustavalkoisen hyvä-paha asetelman ja jokaisella henkilöllä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Kirja toimisi varmasti hienosti oppimisen apuna jos haluaa tuon ajan tapahtumia ja niiden taustoja opiskella. Paikoitellen teos oli myös erittäin koukuttavaa luettavaa eikä sitä meinannut malttaa käsistään laskea. Tykkäsin kokonaisuutena tosi paljon, mutta ihan Taivaan pilareiden ja sen jatko-osan tasolle tämä ei noussut. Syynä tähän ehkä se, että nyt tapahtumat olivat enemmän irrallaan toisistaan ja tästä syystä myötäeläytyminen ei ollut niin voimakasta. Innolla odotan kuitenkin jatko-osia, joista ensimmäinen kertoo suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta ja toinen kylmän sodan ajasta.

* * * *

J.G. Ballard: Super-Cannes (Like)

J.G. Ballard on englantilainen kirjailija, joka on saanut kirjoistaan erinomaisia arvosteluja. Kun vielä lisäksi Super-Cannes lupaa takakannessaan kirjan olevan yhdistelmä sci-fiä ja rikoskirjallisuutta, niin nappasin teoksen kirjaston hyllystä innoissani mukaani. Odotukset eivät ihan täyttyneet, mutta mieleenjäävä kirja Super-Cannes kyllä on.

Super-Cannes on Ranskassa sijaitseva ylellinen erillisalue, jonka sydän on suuri tiedepuisto Eden-Olympia. Kirjan alussa päähenkilö Paul Sinclair muuttaa tälle alueelle yhdessä lääkärivaimonsa Janen kanssa. Jane korvaa tiedepuistossa edeltäjänsä David Greenwoodin, joka täysin yllättäen oli ampunut kymmenen ystäväänsä ja sen jälkeen itsensä.

Vahvasti bisnespohjalta johdetussa tiedepuistossa tehdään epäinhimillisen pitkiä työpäiviä ja näiden vastapainoksi rentoutumiskeinotkin ovat todella rankkoja. Paul on puiston ainoita joutilaita asukkaita kun hän parantelee kipeää jalkaansa huvilansa uima-altaalla. Joutenolo käy kuitenkin pian uuvuttavaksi ja Paul alkaa selvittämään miksi Greenwood suoritti joukkomurhan ja mitä tuona mustana päivänä itse asiassa tapahtui.

Super-Cannes yhdistää hypnoottisesti sinällään realistisen tapahtumien kuvauksen surrealistiseen kaaokseen, joka kumpuaa ihmismielen pimeistä loukoista. Vaikka kirjassa ei ole mitään yliluonnollista eikä edes selviä sci-fin aineksia, on lopputulos silti eräänlainen rinnakkaistodellisuuden kuvaus. Lukiessa on tunne kuin olisi jonkinlaisen usvan sisässä. Ja tällä kertaa on suuri helpotus kun tuosta usvasta pääsee pois, sen verran ahdistava Super-Cannesin kuvaama elämäntapa on.

Kirja ei omanlaatuisesta tunnelmastaan huolimatta kuitenkaan saanut koukutettua minua täysillä mukaansa vaan tarina tuli luettua loppuun vähän puoliväkisin. Odotin koko ajan että juoni imaisisi minut paremmin mukaansa, mutta näin ei käynyt. Super-Cannes jääkin mieleeni lähinnä surrealistisesta tunnelmastaan. Tämän jälkeen tekee mieli lukea jotain perinteisempää ja helpompaa.

* * * 

Lee Child: 61 tuntia (Karisto)

61 tuntia jatkaa Lee Childin Jack Reacher sarjaa. Reacherin esittelin jo lyhyesti aikasemmassa arvostelussani Painostaja kirjasta.

61 tuntia on tyypillinen Jack Reacher seikkailu. Reacher on taas kerran väärään aikaan väärässä paikassa - tai oikeaan aikaan oikeassa paikassa, riippuu kenen näkövinkkelistä asiaa katsoo. Nyt Reacher löytää liikenneonnettomuuden seurauksena itsensä pienestä pikkukaupungista. Kaupungissa sijaitsee liittovaltion vankila ja parhaillaan on menossa suuri huumeoikeudenkäynti yhtä vankilan asukkia vastaan. Tapauksen avaintodistajan henkeä uhataan ja Reacher sotkeutuu osaksi tahtomattaan, osaksi tahallaan, mukaan tähän soppaan.

Child kirjoittaa taas kerran iskevää ja sujuvaa tekstiä jota on helppo lukea. Kirjaa aloittaessa tuli taas tuttu ja kotoinen olo. Jack Reacher kirjoja lukiessa tietää mitä saa - pääsääntöisesti koukuttavan ja jännittävän - ja hieman epäuskottavan - lukuelämyksen joka kuitenkin unohtuu mielestä pian lukemisen jälkeen.

Muutama asia 61 tunnissa ärsytti. Luulisi että nykyajan tekniikoilla saataisiin helposti selvät kirjoitusvirheet oikoluettua pois kirjoista. Mutta tässä kirjassa niitä oli välillä häiritsevän paljon - "sillloin", "pajon väliä", "hän kuoli tuli silmänräpäyksessä". Lisäksi Lee Child ei taida olla mikään kylmien olojen erikoisasiantuntija. Seuraavanlaiset väitteet veivät kirjan uskottavuutta: "Ulkona oli -23C pakkasta - kukaan ei pysty selviämään hengissä talon ulkopuolella väijymässä yli kahta tuntia".

* * *

Tom Rob Smith: Lapsi 44 (Tammi)

Lapsi 44 on Tom Rob Smithin esikoisteos ja varsin onnistunut sellainen. Kirja koukuttaa todella tehokkaasti eikä sitä meinannut illalla malttaa kädestään laskea.

Kirjassa eletään 1950-luvun alun Neuvostoliitossa. Päähenkilö Lev Demidov on MGB:n (valtion turvallisuuspalvelu) upseeri ja palvelee isänmaataan aidossa stalinistisessa hengessä. Lev törmää rikokseen joka pakottaa hänet ajattelemaan uudestaan omia arvojaan ja suhdettaan sekä lähimmäisiinsä että isänmaahansa.

Etenkin kirjan alku on todella vangitseva. Stalinin ajan Neuvostoliiton kuvaus on lähes ahdistavaa kaikessa raadollisuudessaan - ja samalla myös hyvin realistisen tuntuista. Kaverin kyttääminen on hyve ja oma mummokin myydään silmää räpäyttämättä jos isänmaan etu niin vaatii. Kirjan alkuosa on pitkälti yhteiskunnan olojen ja tapojen kuvaamista ja itse rikostarina alkaa täysillä vasta hieman myöhemmin. Tämä onkin hyvä ratkaisu ja rakentaa tarinaa mainiosti.

Itse rikostarina on jossain määrin tutunoloinen sarjamurhaajan jahtaus, joka sinällään ei tarjoa hirveästi uutta, mutta kulkee eteenpäin sujuvasti ja sisältää hyviä yllätyksiä ja juonenkäänteitä. Tarinaa kerrotaan lähinnä Levin silmien takaa katsottuna eikä sivujuonia tai takaumia juurikaan ole. Murhat eivät varasta pääosaa missään vaiheessa vaan Smith onnistuu luomaan uskottavia ja tarpeeksi syviä ihmiskuvauksia myös muista kuin päähenkilöstään.

Jossain määrin kirja laimeni loppua kohti kun alun shokkivaikutus oli ohi. Loppuratkaisu oli myös vähän pliisun oloinen muuhun kirjaan verrattuna ja petasi selvästi jatko-osaa (joka onkin jo julkaistu ja suomennettukin nimellä Salainen puhe).

Kokonaisuutena Lapsi 44 on erittäin koukuttava hyvin kirjoitettu tarina sarjamurhaajan jahtaamisesta. Kirjan erottaa massasta parhaiten kuitenkin ympäristö ja aika mihin se on sijoitettu. Eipä ollut elämä 1950-luvulla itänaapurissamme herkkua ei.

* * *

Lee Child: Painostaja (Karisto)

Childin kirjojen päähenkilö Jack Reacher on hämmentävä sekoitus Jack Baueria, Ihmemies McGyveria ja Likaista Harrya. Reacher seikkailee ja ratkoo ongelmia hämmästyttävällä taidolla, Reacher pelastaa viattomia, Reacher tappaa pahikset, Reacher tuntee kaikki maailman aseet ja osaa käyttää niitä ja aina kun vain mahdollista Reacher juo kahvia. Child on kirjoittanut Reacherin ovelasti henkilöksi joka ei asu missään vaan kiertää maata mukanaan vain luottokortti ja hammasharja. Näin hänet saadaan kätevästi mukaan milloin mihinkin seikkailuun. Reacherin sotilaspoliisitausta taas tekee realistiseksi hänen rikoksenselvittämis- ja taistelutaitonsa.

Jokaisen lukemani Jack Reacher sarjan kirjan juonikehys on täsmälleen samanlainen. Heti alusta lähdetään liikkeelle täysillä, Reacher temmataan mukaan tilanteeseen joka herättää hänen mielenkiintonsa tutkia juttua enemmän. Sitten tutkitaan ja juoni on täynnä yllättäviä käänteitä. Usein mukana on myös joku nainen jonka kanssa Reacher vehtaa aikansa. Ja tarina loppuu yleensä väkivaltaisesti niin, että Reacher ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja paha saa palkkansa.

Kuulostaako kioskitason kirjallisuudelta jota leimaa ärsyttävä väkivaltaisuus? Ainakin minusta kuulosti ja niinpä meni pitkään ennenkuin poimin kirjaston hyllyltä ensimmäisen Jack Reacher kirjani. Ja nyt olen lukenyt melkein kaikki. Syy tähän on se, että Child kirjoittaa todella hyvin. Tarina kulkee eteenpäin kuin luotijuna (tai luoti Reacherin ollessa kyseessä...), juoni tarjoaa oikeita yllätyksiä ja Childin tapa kuvata yksityiskohtia on jotenkin hypnoottinen. Kesken kiihkeimmän välienselvittelyn Child saattaa esimerkiksi kertoa pitkän kappaleen verran tarkkoja teknisiä yksityiskohtia käytettävistä aseista - ja ihme kyllä tämä kerrontatapa toimii todella hyvin. Child ujuttaa kirjoihin myös sekaan mukavan kuivaa huumoria ja onnistuu kuvaamaan henkilöt syvemmin kuin moni muu saman lajityypin kirjailija.

Painostaja alkaa kohtauksella missä opiskelijapoika siepataan koulun pihalla autoon. Reacher sattuu olemaan paikalla ja - tyylinsä mukaisesti - ei voi olla puuttumatta asiaan. Seuraa ammuskelua ja ruumiita ja pian ollaankin jo pojan vanhempien kartanossa ihmettelemässä pojan isän hämäriä bisneksiä. Juonesta en paljasta tämän enempää, mielestäni jo takakansi paljastaa liikaa ensimmäisiä käänteitä, ei siis kannata lukea sitä jos haluaa pitää jännityksen alusta alkaen.

Painostaja on uskollinen Jack Reacher sarjalle hyvässä ja pahassa. Väkivalta on välillä turhan itsetarkoituksellista ja tarkasti kuvattua omaan makuuni. Mutta jos sen kestää niin tämä on takuuvarmaa toimintaviihdettä kirjan muodossa.

Niin - ja paras lukemistani Jack Reacher kirjoista on Texas Palaa. Siitä on hyvä aloittaa tutustuminen Reacherin ihmeelliseen maailmaan.

* * *