Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus)

Minulle tuntuu iskeneen sekä lukemisen että kirjoittamisen suhteen jonkinsortin kevätväsymys. Vaikka yöpöydällä odottaa monta hyvää kirjaa, ei lukeminen ole viime aikoina kauheasti innostanut. Iida Rauman Katoamisten kirjan luin jo yli kuukausi sitten, yritetäänpä tähän arvioon muistella kirjan aiheuttamia tuntemuksia.

Katoamisten kirja on Rauman esikoisromaani. Luin häneltä joulukuussa hänen uuden kirjansa Seksistä ja matematiikasta ja sen innoittamana etsin kirjastosta käsiini tämän kirjailijan edellisen teoksen.

Katoamisten kirjan tyyli tuntui tutulta heti alussa, Rauman suorasukainen, jossain määrin ahdistunut ja tunnelmaltaan unisen realistinen kynänjälki miellytti minua jälleen. Kirja imaisee sisäänsä ja sitä ei pysty lukemaan ulkopuolisena, vaan tapahtumat tulevat ihon alle, omiin ajatuksiin. Tarina aiheuttaa paikoitellen myös tirkistelyfiiliksen kun kerronta on erittäin henkilökohtaista ja asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Tarinaa kerrotaan minä-muodossa nuoren naisen näkökulmasta. Vasta kirjan loppupuolella tajusin, että tämän päähenkilön nimeä ei missään kohdassa kerrota. Nainen panee ja riitelee tyttöystävänsä kanssa, työskentelee vanhainkodissa, maalaa tauluja ja muistelee lapsuuttaan, jolloin hänen isänsä katosi. Katoamisten kirja on kirja ihmissuhteista, kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta, todellisuuden pakenemisesta ja elämän hauraudesta. Tarina ei ole juonivetoinen vaan jännitteet syntyvät pienistä hetkistä, muistoista, dialogista.

Yksi silmiinpistävä piirre kirjassa on miespuolisten henkilöiden lähes täydellinen puuttuminen. Päähenkilön maailma on naisten maailma josta miehet ovat kadonneet. Näin keski-ikää lähestyvänä miespuolisena jännityskirjallisuuden ystävänä yllätyin miten kovasti kirja silti piti otteessaan. Rauman kirjoitustyyli on välillä lähes hypnoottinen, aseista riisuva.

Mietin kummasta kirjasta pidin enemmän, tästä esikoisromaanista vai uudemmasta Seksistä ja matematiikasta teoksesta. Vaaka kallistuu vähän uuden kirjan puolelle, sen vahvemman juonenkuljetuksen ja matematiikan mukanaan tuoman särmän ansiosta.

Toivottavasti Raumalta nähdään lisää kirjoja. Täällä on yksi lukija niitä odottamassa.

* * * *

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus)

Liian harvoin tulee luettua kirjoja joista ei tiedä etukäteen yhtään mitään. Seksistä ja matematiikasta oli minulle tällainen kirja, löysin sen kirjaston uutuushyllystä ja otin mukaani takakansitekstin perusteella. Lukemista aloittaessani en tiennyt siis juuri ollenkaan mitä kirjalta odottaa.

Kirjan pääosasssa on Erika, erittäin lahjakas matemaatikko. Tarinaa kerrotaan enimmäkseen Erikan kautta  - sekä hänen lapsuudessaan, opiskeluaikoina että nykyajassa, jossa Erika on kirjan alussa töissä Berliinissä tutkijana.  Erikan lisäksi tärkeissä osissa on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia ja ympäristöaktiivi, kirjastossa työskentelevä Tuovi, jonka sukupuolta on hankala määritellä perinteisin keinoin. Paljon sivuaikaa saa myös Annukka, Erikan opiskelukaveri.

Annukan todella vahavaksi kirjoitettu Oulun murre ensin ihastutti, sitten vihastutti ja lopussa se tuntui luonnolliselta. Muutama kohta Annukan murteessa särähti murrekorvaani pahasti - "ei varmasti kyllä noin tuota murretta puhuta".

Suurin yllätys kirjassa minulle oli se, että se todellakin kertoo seksistä ja matematiikasta. Matematiikka on hard corea, seksi kuin kertotaulujen opettelua. Erikan suhde sekä matematiikkaan että seksiin on jotenkin pakkomielteinen. Mutta siinä missä matematiikka on kaunista ja selkeää, on seksi sottaista ja monimutkaista.

Seksistä ja matematiikasta on mielestäni ennen kaikkea kirja erilaisista ihmisistä, joiden tiet kohtaavat. Kohtaukset ovat välillä vaivaannuttavia, välillä lämpimiä ja osittain myös väkivaltaisia. Rauma onnistuu jotenkin kertomaan  pissalla käymisestä, Pythagoraan lauseen historiasta ja maailman viimeisen pussihukan kuolemasta peräkkäin ilman keinotekoisuuden tuntua.  

Vaikka kirja on periaatteessa realistinen kuvaus, on siinä kuitenkin sumuisen mystinen pohjavire. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Dare Talvitien Epäsoinnun periaatteessa, vaikka kirjojen aihepiirit ovatkin täysin erilaiset.

Pidin kirjasta todella paljon sivulle 209 asti. Sitten Tuovin tullessa pääosaan tunnelma vähäksi aikaa lässähti ja tuli Erikaa ikävä. Mutta pian kirja taas koukutti uudestaan ja sen loppuessa oli samanlainen olo kuin hyvä leffan jälkeen teatterissa poistuessa. Tarina ja henkilöt jatkoivat siis elämäänsä pään sisällä ja olo oli yhtä aikaa tyytyväinen ja haikea.

Rauma on ottanut kirjaan mukaan myös jännityselementin Erikaa vainoavan henkilön muodossa. Mielestäni kirja olisi hyvin kantanut ilmankin tätä hieman teennäiseltä tuntuvaa lisää. Mutta yhtä kaikki seksistä ja matematiikasta oli hieno lukuelämys. Pisteitä tulee erityisesti siitä, että kirja oli ihan omanlaisensa ja sitä on hankala sijoittaa mihinkään genreen. Plussaa myös matemaattisen osuuden uskottavasta ja ammattimaisesta kuvaamisesta.  


* * * *