Marko Leino: Saasta (Teos)

Saasta on kolmas lukemistani Marko Leinon kirjoista. Sekä Ansa että Kotirauha olivat selvästi keskitasoa parempia jännäreitä ja mielestäni tämän hetken kotimaisen jännityskirjallisuuden kovin nimi onkin Leino yhdessä Antti Tuomaisen kanssa.

Saastan aihepiire on synkkä ja pimeä, se kertoo lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tarinaa kerrotaan useasta eri näkökulmasta. Pääosassa on yhden uhrin isä, Mikko. Mutta yhtä lailla sivuja käytetään tapahtumien kertomiseen ihmiskaupan uhrin ja ihmiskauppiaiden näkökulmasta. Myös lapsia sairaisiin seksualiisiin tarpeisiinsa ostavien ihmisten - tarinan pahimpien saastojen - näkökulma tulee vahvasti esille. Itse tykkäsin eniten Anzalikan, 14-vuotiaan tytön, näkökulmasta.

Kirjan teemana on päällimmäisenä kosto, mutta se on myös selviytymistarina ja jännityskertomus. Saasta ei missään tapauksessa ole perinteinen dekkari, jossa keskiössä on rikoksen ratkaiseminen. Ennemminkin se on tutkielma ihmisen pahuudesta, siitä mitä tapahtuu kun toisen elämä ei ole enää minkään arvoinen tai sitä mitataan tuntihinnalla.

Kuten ylläolevasta voi päätellä, on aihe todella raskas ja vaativa, ja myös vastenmielinen. Leinon yksityiskohtainen kirjoitustapa ei auta asiaa yhtään, vaan kirjan lukeminen oli välillä hyvinkin ahdistava kokemus. Tuntuu, että vähemmälläkin olisi viesti mennyt perille. Onneksi kirjailija kuitenkin tuo esille, että ihmisyys ja inhimillisyys on kuitenkin kaiken ankeuden keskellä piilossa, jossain, tukahdettuna, mutta hengissä.

Leino kirjoittaa totutun sujuvasti. Kirjan rakenne on vähemmän suoraviivainen ja selkeä kuin aikaisemmissa teoksissa. Välillä tunnelma on melkein unenomainen, houreinen ja kerronta sen mukaista.

Saasta ei ole tosiaankaan ole dekkari, ei oikein jännärikään. Jännityselementit jäivät hirmutekojen kuvauksen alle eikä jännitys missään vaiheessa ollut se tunne, joka minulla oli päällimäisenä kirjaa lukiessani. Tunteita kirja kyllä herätti, eniten vihaa, surua, ahdistusta ja voimattomuutta.

Kirja on taattua Leinon laatua, mutta aiheen rankkuuden takia tätä ei voi kaikille suositella. Itsellänikin meinasi lukeminen jäädä kesken vaikka tarina ihan hyvin koukuttikin. Luin kuitenkin loppuun ja hyvä niin.

* * *

Marko Leino: Kotirauha (Teos)

Luettuani Marko Leinon uusinta teosta Kotirauha muutamia ensimmäisiä sivuja laskin kirjan pöydälle ja mietin jatkanko lukemista ollenkaan. Tuntui niinkuin olisi lukenut jonkinlaista köyhän miehen kopiota Hotakaisen Juoksuhaudantiestä. Onneksi kuitenkin jatkoin lukemista, se kannatti.

Kotirauhan päähenkilö on Sami Luoto. Hänellä on oma yritys, joka rakennuttaa taloja myyntiin. Sami hoitaa samalla ihmissuhteitaan vaimoonsa Sariin, tyttäreensä Annikaan ja veljeensä Santtuun. Pian mukaan kuvioihin tulee myös Sarin hulttioveli Jere sekä Sami eronneet vanhemmat. Ennenkaikkea kyseessä on kuitenkin Samin oma tarina, kerronta tapahtuu minä-muodossa ja tapahtumia peilataan paljolti Samin omien ajatusten kautta. Paikoitellen kirjoitustyyli on lähes päiväkirjamainen.

Kirjan perusjuoni on se, että ensin Samilla menee firman kanssa huonosti. Ja sitten hän tekee lisää ja lisää vääriä valintoja - ja sitten meneekin jo tosi huonosti. Tarina on uskottavan oloinen ja Samin ahdistus ja valintojen tekemisen vaikeus välittyvät hyvin lukijalle.

Leino kirjoittaa melko lyhyitä lauseita ja tarina etenee sujuvasti. Välillä Leino käyttää mukavasti (epäolennaisiakin) yksityiskohtia ja se saa tapahtumat eläviksi ja aidon tuntuisiksi. Huumori on kuivaa ja mustaa ja sitä on annosteltu sopivissa määrin. Paikoitellen tyyli särkyy ja rytmitys häiriintyy liialliseen maalailuun ja pohdintaan. Tämän huomasin kun meinasin hyppiä noita kohtia yli että pääsisin taas lukemaan miten itse tarina etenee.

Kotirauha ei ole ensijaisesti dekkari vaikka siinä rikoskirjallisuudenkin aineksia on. Jos tykkäsit Ansasta, et välttämättä tykkää tästä. Ja toisinpäin. Itse tästä kyllä tykkäsin. Erittäin viihdyttävää (ja helppoa) lukemista. Erikoismainintana se, että kirja mielestäni parani koko ajan loppua kohti. Useimmissa kirjoissa tahtoo käydä juuri toisinpäin.

PS. Tästä(kin) Leinon kirjasta on elokuva tulossa. Esitietojen perusteella veljesparia esittävät - ei niinkään yllättävästi - Samuli Edelmann ja Santeri Kinnunen. Jaahas.

* * * *

Marko Leino: Ansa (Tammi)

Marko Leinon Ansa on ilman muuta yksi parhaista lukemistani kotimaisista dekkareista. Leino pitää jännitystä hyvin yllä koko kirjan ajan, mutta kärkipäähän kirjan nostaa etenkin sen vahva ihmiskuvaus.

Nykyään aika monen jännärin lähtökohta on itsessään niin iso (tyyliin “terroristit uhkaavat tappaa miljoona ihmistä”) että se jotenkin jättää varjoonsa mukana olevat ihmiset. “Ansa” ei tähän sorru vaan aihepiiri on tarpeeksi “normaali” jotta se tuntuu aidolta ja tarina pystyy kasvamaan kirjan aikana.

Kirjan juoni pyörii huumerikollisuuden piirissä. Mukana on ihmisiä mafian johtajista pikkurikollisiin ja huumepoliisin tutkijoihin. Kaikki ovat ostettavissa ja kenenkään ei voi luottaa. Hyvän ja pahan teon raja on kirjassa teemana useaan otteeseen – pyhittääkö tarkoitus keinot?

Leino kirjoittaa sujuvasti ja tarina imaisee mukaansa. Etenkin kirjan ensimmäinen puoli on erittäin koukuttavaa luettavaa kun pyöritään lähinnä pienemmissä piireissä ja ihmiskuvaukselle jää hyvin tilaa. Lopussa tarinan mittasuhteet kasvavat ja samalla kirja siirtyy – valitettavasti - askeleen kohti keskivertojännärin suuntaa. Kirjan alussa pienehkötkin tapahtumat tempaisivat täysillä mukaansa, lopussa isotkaan jutut ei oikein saaneet aikaan vahvaa myötäelämistä.

Joka tapauksessa erittäin suositeltavaa lukemista. Ja Preludion henkilöesittelyt oli loisteliaita, ne piti lukea uudestaan heti kirjan loputtua.(arvostelu kirjoitettu alunperin Facebookin Dekkarit ryhmään 14.7.2010)


* * * *