lauantai 17. elokuuta 2019

Vuoden aikana luettuja

Edellisestä blogikirjoituksesta on lähes vuosi. Tuona aikana aikaa on kulunut paljon oman kirjani parissa, mutta jonkin verran olen lukenutkin. Poimin tähän osan vuoden aikana lukemistani kirjoista ja kirjoitin niistä mini-arviot.

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland

Tuomaisen viljelemä musta huumori on tässä kirjassa aikaisempia teoksia kepeämpää. Kirjassa maalattu kuva korkealle kurottavasta lomakylästä on herkullinen ja suloisen kömpelö pahiskaksikko pisti nauramaan useassa kohdassa ääneen. Kuitenkin kirjassa on kevyen välikirjan makua, se on viihdyttävää lukemista mutta ei aivan lunastanut jokaiselle Tuomaisen kirjalle (ehkä liiankin korkealle) asettamiani ennakko-odotuksia.

* * *

Ernest Cline: Armada

Ready Player One oli koukuttava ja ajatuksia herättävä kirja, vaikkei kirjallisilla ansiolla loistanutkaan. Innolla siis poimin kirjastosta Clinen toisen suomennetun kirjan, Armadan, mukaani. Mutta pöh - melkoista huttua oli tämä minun mielestäni. Juonessa ei ollut syvyyttä, seikkailu ei imaissut mukaansa, Clinen kuvailema pelaamisen tuolla puolen oleva salainen maailma tuntui kovin ohuelta. Poikamainen innostus oli kuitenkin tallessa ja etenkin kirjan alkupuoli oli viihdyttävää luettavaa.

* *

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Mies, joka elää lähes ikuisesti, mutta ei voi kertoa siitä kenellekään. Siinä virkistävän erilainen lähtökohta tarinalle. Kirja tökki vähän alussa, mutta tempaisi pian mukaansa päähenkilön haasteelliseen maailmaan. Historian eri vaiheet tulivat elävästi esille. Mukavasti mieltä kutkuttava kirja, vahva suositus!

* * * *

Dan Brown: Alku

Siis miksi minä taas Browniin sorruin, vaikka monta kertaa olen vannonut hänen kirjojensa lukemisen lopettavani. Alku ei tuo mitään uutta Brownin kirjasarjaan. Lukiessa oli enimmäkseen tylsää. Mutta pakko oli lukea loppuun, että sai vastauksen kirjailijan alussa heittämään cliffhanger-kysymykseen.



Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Nyt ollaan taas - Palm Beachin jälkeen - Tuomaisen ihanan tutussa ja  mustassa Nordic Noir -tyyliin kuvatussa maailmassa. Eristyksissä oleva pikkukylä, paukkuva pakkanen, kuiva huumori, nopeasti eskaloituvat tilanteet: tässä mainiot rakennuspalikat koukuttavalle tarinalle, jonka juonenkäänteet ovat melkein - mutta ei ihan - liian absurdeja.

* * * *

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Heikkisellä on oma tunnistettava tyylinsä. Tykkään siitä kovasti, mutta kieltämättä vähän alkaa tulla toiston makua kun samalla tyylillä kirjoitettuja saman aihepiirin ympärillä pyöriviä kirjoja on jo useita. Taas on kyse maaseudun ja kaupungin kulttuurien yhteentörmäyksestä. Henkilöt ovat mukavan kärjistettyjä, tapahtumat epäuskottavan ja "voisihan noin oikeastikin käydä" rajamailla ja karikatyyriset hipsterit ihan parasta. Analogiat Suomessa vellovaan maahanmuuttokeskusteluun ovat välillä vähän turhankin alleviivattuja. Luinko nopeasti loppuun? Kyllä! Viihdyinkö? Kyllä! Jäiko kirja mieleen pitkäksi aikaa? Ei.

* * *

Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Vuoden 2018 parhaaksi esikoisdekkariksi valittu Pime jää on jännittävä ja mukaansatempaava kirja. Päähenkilö Isa Karoksessa on mukavasti särmää. Juonessa on uhrilammasmaista väristystä. Takaumat 1800-luvun Alaskaan ja sota-ajan Suomeen toimivat tosi hyvin. Ainoa pettymys oli edeltäviin tapahtumiin nähden vaisuhko loppuratkaisu. Ilman muuta lukusuositus tälle!

* * * 

Arttu Tuominen: Verivelka

Arttu on ansaitusti noussut suomalaisten jännityskirjailijoiden kärkipäähän. Labyrintti-sarja oli todella hyvä, Verivelka ei jää ainakaan yhtään huonommaksi. Tykkään siitä, kuinka Tuominen pystyy aina tuomaan jotain uutta kirjoihinsa, näennäisen samankaltaisesta perusasetelmasta huolimatta. Tällä kertaa tuo uusi juttu on poikien lapsuusajan tapahtumat. En varmaan ole ainoa, jolle tuli näistä takaumista mieleen Stephen Kingin kirjaan pohjautuva Stand by me -elokuva. Verivelka on kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista se, jonka pariin oli kovin kiire palata heti kun vain oli hetki aikaa jatkaa lukemista.

* * * *

Ken Follett: Tulipatsas

Tulipatsas on kolmas osa Kingsbridge -trilogiaan. Sarjan kahta ensimmäistä osaa rakastin. Tulipatsaan aloitin jo 2017, mutta silloin se jäi kesken. Nyt yritin uudelleen ja tällä kertaa 1500-luvun Eurooppa tempaisi täysillä mukaansa. Onhan tässä vähän sellaista "historian tunnit kohtaavat kauniit ja rohkeat" makua, mutta ei se juuri ärsytä, kun Follett kirjoittaa äärimmäisen sujuvasti ja kirjaa on helppo lukea. 832 sivua meni nopeasti, välillä pysähdyin googlettamaan lisää detskuja historiallisiin tapahtumiin perustuen. Remember, remember, the fifth of November...

* * * *

Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti

Menin Nokialle matkapuhelinten tuotekehitykseen kesäharjoittelijaksi 1994 ja jäin firmaan kuudentoista vuoden ajaksi. Tältä taustalta oli erittäin mielenkiintoista kurkistaa johtoryhmän ja hallituksen kabinetteihin tämän kirjan myötä. Siilasmaa kirjoittaa helppolukuista, sujuvasti etenevää tekstiä, joka pitää otteessaan. Pikkuisen häiritsi kirjan tasapainoilu tapahtumakuvausten ja johtamisoppien välillä. Monessa kohtaa piti myös muistuttaa itseään, että kirja kertoo tarinansa (vain) yhdestä näkökulmasta ja tietty lähdekritiikki lienee paikallaan. Yhtä kaikki vahvasti lukemisen arvoinen ja mielenkiintoinen kirja.

* * *

Hans Rosling: Faktojen maailma

Faktojen maailma on patsastallut jo pitkään kirjakauppojen TOP-10 tietokirjojen hyllyissä, mistä se on ollut jo kaukaa helppo erottaa koko kannen peittävien kirkkaanoranssien kirjainten ansiosta. Tykkään kannesta! Faktojen maailman on ilman muuta kirja, joka jokaisen  olisi hyvä lukea. Kirjan esittelemät faktat ovat pysäyttäviä, mutta omasta mielestäni sen tärkeys on kuitenkin lähdekritiikin tärkeyden esille tuomisessa. Omaa lukukokemusta vähän laimensi se, että olin niin monesta eri lähteestä ehtinyt lukea kirjan parhaita paloja ja kirja ei näin ollen juurikaan enää yllättänyt missään kohdassa.

* * * *


Carlo Rovelli: Ajan luonne

Ihana ja raivostuttava kirja, joka varmasti vaatisi useamman lukukerran jotta sen asiat saisi kunnolla sisäistettyä. Lukiessa aivot vääntyvät solmuun ja sopiva annosa on vain muutama sivu kerrallaan. Aikaa ei ole, on vain tapahtumia. Kun tapahtumat lakkaavat, lakkaa myös aika. Kaikilla aika kulkee eri vauhtia. On mahdotonta sanoa, että jotain tapahtuu yhtäaikaisesti. Aika ei ole jatkuvaa, vaan koostuu lyhyistä pätkistä. Siinäpä sitä vähäksi aikaa sulateltavaa.

* * *