sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Satu Rämö: Hildur (WSOY)

Hildur on keikkunut jo hyvän aikaa erilaisten kirjalistojen kärkipaikoilla. Some-termein voisi sanoa sen suosion menneen viraaliksi. Tämä suosio yhtä aikaa sekä houkutti tarttumaan kirjaan, että loi paljon ennakko-odotuksia.

Ennakko-odotusteni mukaan epäilin kovasti, olisiko kirja sellainen, joka itseäni kiinnostaisi. Muutaman lukemani arvion ja esittelyn perusteella kuvittelin kirjan seuraavanlaiseksi: sekoitus Islannin matkaopasta, murhamysteeriä, feel-good tunnelmaa ja muinaisen Islannin mystiikkaa. Seuraavassa tarkastelu siitä, miten ennakko-odotukseni täyttyivät.

Islannin matkaopas. Kyllä! Rämö tuntee asuinmaansa ja on selvästi tehnyt paljon faktan tarkistusta, kirja on täynnä islantitietoutta. Tämä on myös se juttu, joka eniten erottaa kirjan lukuisista muista suomalaisista vastaavista dekkareista.  Enimmäkseen tykkäsin tästä kovasti, Islanti maana ja etenkin kaukana pääkaupungista olevat Länsivuonot, on selkeästi yksi kirjan päähenkilö. Muutamaan otteeseen tuli kuitenkin matkaopas-fiilis, kun knoppitietoa oli liimattu tapahtumien päälle omaan makuuni turhan keinotekoisesti. Karrikoiden vähän samaan tyyliin kuin jos Suomeen sijoittuvassa jännärissä lukisi "Murhaaja lähestyi minua uhkaavasti. Huomioni kiinnitti hänen päällään oleva vihreä anorakki. Nämä takit olivat Suomessa hyvin suosittuja ja kajaanilainen firma oli valmistanut niitä jo 80-luvun alusta asti."

Murhamysteeri. Hildur on vanhan ajan dekkari hyvässä ja pahassa. Mukana ei ole sadistista väkivaltaa eikä tikittävää jännitystä. Sen sijaa Rämö punoo murhista villapaidan pehmoisen vyyhden ja purkaa sen tyylikkäästi viimeisissä luvuissa. Juoni on taitavasti rakennettu, tarpeeksi uskottava ja yllättävä. Juonen puolesta kirjan halusi ilman muuta lukea loppuun, mutta en nyt ihan täysillä siihen koukuttunut - välillä tarina eteni mielestäni liiankin leppoisasti.

Feel-good tunnelma. No tätä riitti! Vaikka osa tapahtumista oli päähenkilölle kovin traumaattisia, oli päällimmäisenä lukufiiliksenä kuitenkin koko ajan turvallinen ja miellyttävä olo. Ei ahdistanut, pelottanut eikä ärsyttänyt. Hildurissa hahmona oli sopivasti särmää (talvisessa meressä surffaus rocks!), samoin kuin Suomesta työvaihtoon saapuvassa Jakobissa. Muut henkilöt jäivät ohuemmiksi.

Islannin mystiikka. Jostain syystä luulin, että (iso) osa kirjan tapahtumista sijoittuu jonnekin keskiajalle. Tätä luuloa vahvisti vuoteen 1550 sijoittuva ensimmäinen luku. Odotin (lue: pelkäsin), että tarinaan sekoittuu fantasiaelementtejä, jossa vuosisatojen välille löytyy yhteyksiä ja pahimmillaan muinaiset islantilaiset jumalat melskaavat murhatutkinnan keskellä. Mikään edellä mainituista ei toteutunut, vaan tarina oli vahvasti reaalimaailmassa kiinni. Ensimmäinen luku jäi minulle vähän mysteeriksi, oliko se vain tervetulotoivotus Islantiin?

Kirjan juonesta en tähän nyt kerro sen enempää, mitä takakannessa lukee. Lyhyesti: Rikosetsivä Hildur (en kirjoita sukunimeä, kun siinä on hankalia islantilaisia kirjaimia ja muutenkaan Islannissa ei sukunimiä juuri käytetä) saa työparikseen suomalaisen poliisiharjoittelija Jakobin. Murhatutkimus tuo esiin vuosikymmeniä vanhoja salaisuuksia.

Rämö kirjoittaa sujuvasti ja kirjaa on helppo lukea. Ekstrapisteet ja papukaijamerkki tulevat ruokien ja juomien kuvailusta - lukiessa tuli usein nälkä tai jano.

Rakenteellisesti kirja on myös helposti omaksuttava. Tapahtumia kerrotaan lähes koko ajan Hildurin näkökulmasta, takaumia tai vastaavia ei juurikaan käytetä ja nykyajan tapahtumien kokonaiskesto on vain kuukauden verran. Kronologisesti etenevää kerrontaa katkaisevat tuntemattoman henkilön lyhyet ajatukset. Tätä "pahis kertoo sekavia ajatuksiaan lyhyissä kursiivilla painetuissa luvuissa" -ratkaisua näkee nykyään joka toisessa dekkarissa, enkä itse siihen (enää) oikein jaksa syttyä.

Juttelin kirjasta tyttäreni kanssa. Hän on äänikirjojen suurkuluttaja ja oli juuri kuunnellut Hildurin. Hän oli kirjasta kovasti tykännyt ja kehui etenkin sen cozy-crime fiilistä ja sitä, että tarina eteni koko ajan mielenkiintoisesti eteenpäin. Ainoa asia, mitä hän vähän kritisoi, oli Jakobin neulontaharrastuksen liiallinen ihmettely kirjassa tyyliin "ohoh, mies neuloo, uskomatonta" (no, tässä vahvaa kärjistystä minun toimestani 😁).

Omasta mielestäni Hildur on hyvä dekkari. Valtavirrasta sen erottaa etenkin taitavasti kuvattu Islanti tapahtumapaikkana. Viimeisen sivun tapahtumat saivat aikaan tunteen, että kyllä minä varmaan sen jatko-osankin luen.

* * *


torstai 3. marraskuuta 2022

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet (WSOY)

M

Pudonneet on Rasi-Koskisen toinen nuortenromaani. Luin ensimmäisen - Finlandia-voittajan - noin puoli vuotta sitten ja tykkäsin siitä pienin varauksin.

Tälläkin kertaa kirjailija leikittelee sillä, mitä todellisuus oikeasti on. Tämä aihepiiri on aina kiehtonut minua - niin fiktiivisessä kirjallisuudessa kuin tieteellisenä tekstinä (esimerkiksi Kari Enqvistin Kangastuksia varjojen talossa).

Kirjan päähenkilö on Ian. Hän on pyörätuolissa istuva nuori mies, joka tekee konemusiikkia tallentamistaan äänistä. Ian asuu Englannissa pienellä kadulla nimeltä Turnaround.

En paljasta juonesta yhtään enempää. Selvitä mitä on tapahtunut.

Luin kirjan illalla sängyssäni parin illan aikana. Parasta siinä oli mukaansa tempaava sujuvasti kerrottu tarina.


Mikko

Pudonneet on Rasi-Koskisen toinen nuortenromaani. Luin ensimmäisen - Finlandia-voittajan - noin puoli vuotta sitten ja tykkäsin siitä pienin varauksin.

Tälläkin kertaa kirjailija leikittelee sillä, mitä todellisuus oikeasti on. Aihepiirinä tämä on haastava ja aiheuttaa "kaikki on mahdollista, mikään ei siis ole uskottavaa" -riskin.

Kirjan päähenkilö on Suomeen adoptoitu Elias. Hän perii talon Turnaround nimiseltä kadulta Englannista ja matkustaa sinne koiransa kanssa. Elias haluaa kehittää maailman parhaan roolipelin.

En paljasta juonesta yhtään enempää. Keksi mitä tapahtuu seuraavaksi.

Luin kirjan parvekkeen riipputuolissa parin iltapäivän aikana. Parasta siinä oli ilmava ja vaivattoman tuntuinen kerronta yhdistettynä ihanan mystiseen tunnelmaan.


Äm

Pudonneet on Rasi-Koskisen toinen nuortenromaani. Luin ensimmäisen - Finlandia-voittajan - noin puoli vuotta sitten ja tykkäsin siitä pienin varauksin.

Tälläkin kertaa kirjailija leikittelee sillä, mitä todellisuus oikeasti on. Kirja on yhtä aikaa sekä samanlainen että täysin erilainen kuin edeltäjänsä.

Kirjan päähenkilö on nimeltään K. Hän etsii töitä ja päätyy ulkoiluttamaan koiria Turnaround nimiselle  pienelle kadulle Englantiin. Töiden etsimisen lisäksi K etsii jotain muutakin, paljon tärkeämpää.

En paljasta juonesta yhtään enempää. Maailma on nyt sinun.

Luin kirjan sohvalla löhöten parin päivän aikana. Parasta siinä oli mielenkiintoiset henkilöt, jotka oli kuvattu uskottavasti.


* * * *




maanantai 24. lokakuuta 2022

Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho (Osuuskumma)

Arvostelun osa 1, jossa kerron, miksi Syntykeho ei ole hyvä kirja

Hyvä kirja on sellainen, jota ei malta päästää käsistään, vaan se on pakko lukea loppuun mahdollisimman nopeasti. Erinomainen kirja on sellainen, jonka viimeisiä lukuja ei raaski lukea nopeasti, koska ei halua kirjan koskaan loppuvan. 

Syntykeho on erinomainen kirja.

Arvostelun osa 2, jossa esittelen Kipin ja Artistin

Syntykeho (eli miten juosta pakoon ilman jalkoja) sijoittuu 2400-luvulle. Väestönkasvu on ylittänyt maapallon sietokyvyn rajat. Tiede on onneksi keksinyt ratkaisu: mieli on onnistuttu erottamaan kehosta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen määrittelee hänen mielensä, ja keho on vain mielen jatke. Normikansalaisille annettaan käyttöön yksi keho kolmea henkilöä kohti. Köyhälistö viettää aikaansa kehottomana sosiaaliservereillä unelmoiden edes lyhyestä kehoajasta. Eliitti vaihtaa kehoa kuin vaatteita aina tilanteeseen sopivaksi; "minkä lihan tänään valitsisi?" -tyyliin.

Päähenkilö Kip Markham on elänyt kehottomana serverillä tomaatin mausta haaveillen useita vuosia. Sattumien kautta hän pääsee kehoon, pakenee ja tapaa lain harmaalla alueella operoivan (pun intended) eliitin kehonmuokkaajan Artistin.

Tästä eteen päin en halua paljastaa liikaa. Luvassa on muun muassa syntykehon metsästystä, virkavallan pakoilua, räjäyttelyä, kodin etsintää ja kiiturilla lentämistä.

Arvostelun osa 3, jossa kehun kirjaa

"Haluaisitko todella elää ikuisesti, jos et enää koskaan voisi koskettaa toista ihmistä?"

Ylläoleva on lainaus Tulevaisuuden kasvot -keskusteluohjelmasta 18.4.2463. Vuokko-Syrjänen aloittaa jokaisen luvun dokumentaarisella artifaktilla. Tykkäsin tästä rakenteellisesta ratkaisusta, samoin kuin hänen tavastaan nimetä luvut tyyliin "31. luku, jossa hengitän".

Kirjan juoni on mukavan vaihteleva ja yllättävä. Tarina soljuu eteenpäin helposti luettavana, sitä kerrotaan koko ajan Kipin näkökulmasta minä-muodossa. Mukana on  sopiva määrä huumoria, mistä tykkäsin kovasti. Liian synkät dystopiat eivät koskaan ole olleet itselleni se rakkain tyylilaji.

Rakenne ja juoni ovat siis kunnossa. Erinomaisen kirjasta tekee kuitenkin sen esittelemä vaihtoehtomaailma. Artistin työpaja, kiiturin ominaisuudet, pop-tähden mielikuvitukselliset kehot, rekonstruktioiden ongelmallisuus, serverin zenimäinen rauhallisuus: kaikki yksityiskohdat rakentavat taidokkaasti maailmaa, johon uppoutuu, ja jonka näkee lukiessa silmissään.

Mielen lataus kehosta serverille ja takaisin niskassa olevan portin kautta on kieltämättä rankkaa tieteisfantasiaa. Syntykeho kuitenkaan ole mikään hard-core sci-fi kirja, vaan uskon, että siitä tykkäävät myös normaalisti tieteiskirjallisuutta välttävät lukijat. Vaikka teknistieteellistä kuvausta on kohtuullisen paljon, on tarinan keskiössä kuitenkin koko ajan ihminen.

Arvostelun osa 4, jossa yritän löytää edes jotain kritisoitavaa

Luin kirjan loppuun muutama tunti siiten ja olen siitä yhä niin täpinöissäni, että on hankala löytää mitään, mikä olisi minua häirinnyt tai ärsyttänyt. Yritetään kuitenkin löytää jotain.

Loppuratkaisu oli omaan makuuni hieman liian ennalta arvattava ja särmätön.

Loppujen lopuksi tarina pyörii koko ajan vain muutaman henkilön ympärillä (tähän vaikuttaa paljon myös minä-muotoinen kerronta). Tämä kestää kyllä hyvin kirjan maltillisen (478 sivua) pituuden, mutta kieltämättä piirit tuntui välillä hieman pieniltä.

Arvostelun osa 5, jossa paljastan kuka kuvassa on

Syntykeho kestää mielestäni vertailun mihin tahansa lukemaani vastaavan genren kansainväliseen menestysteokseen. Se muistutti muun muassa Marc-Uwe Klingin mainiota Qualityland-teosta. Lukiessa tuli myös useaan kertaan mieleen, kuinka mainion kehikon kirja antaisi vaikkapa Netflix-sarjalle. 

Kirjan on kustantanut Osuuskumma, joka on  vuonna 2012 perustettu osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka ansiokkaasti julkaisee suomalaista spekulatiivista fiktiota. Toivottavasti lukijat löytävät kirjan, vaikkei se suurten kustantamoiden ulkopuolelta tulevana näytäkään saavan paljon hyllytilaa kirjakaupoissa. 

Vielä kerran tähän loppuun: Syntykeho on erinomainen kirja! Esikoisromaaniksi se on suorastaan hämmentävän lumoava.

Arvion yhteydessä olevassa kuvassa on DALL-E tekoälyn tulkinta siitä, miltä Artistin keho näyttää. Tekoäly piirsi kuvan perustuen minun oman mieleni tulkintaan siitä, miltä Artisti näyttää kirjan perusteella silloin, kun on höyhenkehossaan. 


* * * * *

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)

Auringon pimeä puoli voitti vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kun tämän lisäksi juoni esittelytekstin perusteella vaikutti kiehtovalta yhdistelmältä jännitystä ja aikamatkailua, oli kirja helppo valinta lukulistalleni.

Kirjan päähenkilö on kuusitoistavuotias Emilia. Hän asuu eristetyssä diktatuurissa, Kaivoksen kaupungissa. Juonesta ei tee mieli paljastaa yhtään liikaa, ja niinpä tyydyn vain toteamaan, että luvassa on itsensä etsimistä, valtaapitäviä vastaan kapinointia ja salaperäisiä henkilöitä.

Rasi-Koskinen kirjoittaa vangitsevasti. Hän onnistuu tyylillään loihtimaan kaiken tapahtuvan päälle usvamaisen mystisen verhon, mutta tekstiä on silti helppo lukea.

Aikamatkailu kirjassa kuin kirjassa sisältää aina samat isoisäparadoksit ja madonreikäteoriat. Tässäkään kirjassa niiltä ei vältytä. Kirjailija käyttää kuitenkin ilahduttavan aitoja ja tuoreita teorioita ajassa liikkumista selittäessään. Vaikka olen ajasta ja sen luonteesta paljon lukenut sekä tieto- että kaunokirjallisuudesta, toi Auringon pimeä puoli kuitenkin uusi ajatuksia ja laittoi ajatukset liikkeelle. Mikään kova sci-fi kirja tämä ei silti missään tapauksessa ole, vaan keskiössä ovat vahvasti ihmiset ja tunteet, eivät koneet ja teoriat.

Kirjassa oli paljon samaa kuin 2021 lanu-Finlandian voittaneessa Mistä valo pääsee sisään -teoksessa. Ainakin dystooppinen tulevaisuudenkuva totalitäärisestä hallinnosta, aikuisuuden kynnyksellä oleva päähenkilö ja valtarakenteita vastaan kapinointi yhdistävät näitä (ja lukuisia muita) kirjoja. Yhteistä on myös se, että vaikka kirjat ovat nuortenkirjoja, sopivat ne aivan yhtä hyvin aikuisen luettavaksi.

Koukutuin alussa tarinaan ihan täysillä ja kirjaa piti päästä joka välissä lukemaan. Loppua kohti lukuinnostus kuitenkin hieman laantui. Kirja on pitkähkö (366 sivua) ja pituuteen nähden tapahtumia on loppujen lopuksi vähän. Viimeisen reilun sadan sivun aikana tuli usein fiilis, että tarina junnaa paikoillaan ja samaa asiaa kerrotaan uudestaan. Osaksi tämä oli tarkoituksellista ja juonelle olennaista, mutta silti pieni tylsyyden tunne iski kirjan loppupuolella ennen loppuratkaisuja.

Auringon pimeä puoli on sopivan erilainen ja erinomaisesti kirjoitettu kirja, joka saa aivoissa aikaan mukavaa solmuun menemisen tunnetta. Sopii niin nuorille kuin aikuisillekin.

* * *


perjantai 25. maaliskuuta 2022

Saakelin satasen kuulumisia

Valjastan tämän kirjablogini hetkeksi oman kirjani kuulumisten kertomiseen.

Nuortenkirjani Saakelin satanen ilmestyi tasan vuosi sitten. Nyt teki mieli kirjoittaa ylös laajemmin sitä, minkälaista palautetta kirja on saanut.

Saakelin satanen on suunnattu ensisijaisesti yläkouluikäisille, mutta se näyttää maistuvan hyvin myös aikuisille lukijoille. Suurin osa palautteesta onkin aikuisilta lukijoilta, nuoret lukijat eivät taida kovin ahkerasti lukukokemuksiaan jakaa, ainakaan niissä kanavissa, joita itse seuraan. Itselleni se tärkein ja rakkain palaute on kuitenkin tieto siitä, että nuoret kirjaa lukevat ja siitä tykkäävät. Tämä palaute tulee usein mutkan kautta, kirjavinkkareilta, vanhemmilta ja koulujen lukulistoilta.

Oman kirjani myötä olen selkeästi aiempaa tarkemmin seurannut nuortenkirjoja. Suomessa julkaistaan todella hyviä nuortenkirjoja, mutta niiden näkyvyydessä on paljon parantamisen varaa. Nuortenkirjat niputetaan usein samaan lastenkirjojen kanssa ja ne jäävät niiden varjoon; etsiväpeppusia, koiramäkiä ja vitsipitsoja kun myydään selvästi enemmän. Suurissa marketeissa nuortenkirjojen valikoima on masentavan pelkistettyä - hyllyjä täyttävät lähinnä harrypotterit ja vastaavat suuret ulkomaiset sarjat.

Kirjakauppaketjun suosituimmat lasten- ja nuortenkirjat. 

Ja kyllä: Ylläolevassa kirjoituksessa on myös pientä katkeruutta siitä, että Saakelin satasta ei juurikaan ole päätynyt kivijalkakauppojen hyllyille, vaan sitä on haettu luettavaksi lähinnä verkkokaupoista ja kirjastoista. Tätä kirjoittaessani kirjaa löytyy ainakin Helsingin Akateemisen kirjakaupan hyllystä.

Kirjaa on kuitenkin myyty hyvin. Ensimmäinen painos myytiin loppuun syksyllä ja toinen painos on juuri loppumassa. Kustantajalta sain tällä viikolla tiedon, että kolmas painos tilataan. Mahtavaa!

Ylivoimaisesti suurin osa Saakelin satasen palautteesta ja näkyvyydestä on ollut minulle todella suuri positiivinen yllätys. Alle olen ryhmitellyt kirjan saamaa näkyvyyttä ja palautetta eri kanavissa.

Kirjailija kirja kädessään
Uunituore kirja hyppysissä maaliskuussa 2021


Palkintoehdokkuudet

Saakelin satanen oli ehdokkaana Topelius-palkinnon saajaksi yhdessä neljän muun kirjan kanssa. Vaikka voittoa ei tullut, oli jo ehdokkaaksi pääseminen suuri kunnia. Voiton vei mainio Anniina Nikaman Myrrys.

Blogistanian kuopus äänestyksessä suomalaiset kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat valitsivat vuoden 2021 parhaat lasten- ja nuortenkirjat. Saakelin satanen sai ääniä, vaikkei mitalisijoilla yltänytkään. Voiton kilpailussa vei Finlandia-voittaja Mistä valo pääsee sisään, josta itsekin tosi paljon tykkäsin.

Saakelin satanen oli yksi kolmesta ehdokkaasta Minna Canthin perillinen -palkinnon saajaksi. Tämän kirjallisuuspalkinnon valitsi Tampereen Juhannuskylän koulun oppilaista koostuva raati ja palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Tässäkin kilpailussa voitto meni Myrrys-kirjalle, mutta jälleen kerran jo ehdolla olo oli tosi positiivinen asia. 

Kirjastot

Etenkin Helmet- (pääkaupunkiseutu) ja Outi-kirjastoissa (Oulun alue) Saakelin satasen kappale- ja lainausmäärät vaikuttavat tosi hyviltä! Kirjaa on Helmet-kirjastoissa noin 90 kappaletta ja Outi-kirjastoissa yli 60 kappaletta. Suurin osa kirjoista on koko ajan lainassa ja onpa välillä lainausjonoakin syntynyt. Nöyräksi vetää, kun huomaa, että nuo kappalemäärät ovat ihan samalla tasolla kuin "suuremmilla" nuortenkirjoilla. Oletan, että tuommoisia määriä ei kirjastoon tilata, ellei kirjoille ole kysyntää.

Kirja on myös päässyt useiden kirjastojen vinkkauslistoille ja videoille. Esimerkiksi Espoon kirjaston YouTube kanavalle, Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastojen kirjakutsuille sekä Helmet-kirjastojen lukudiplomiin.

Medianäkyvyys - lehdet ja blogit

  • Kirjamessuilla
    Kaleva haastatteli minua kirjan kirjoittamisesta
  • Maaseudun tulevaisuus julkaisi kirjasta erinomaisen arvion
  • Helsingin Sanomissa vinkattiin kolmea kirjaa yläkouluikäisille, joukossa Saakelin satanen
  • Kalevassa vinkattiin syyslomalukemista, arvatkaa mikä kirja oli mukana...
  • Tupoksen  koulun ysiluokkalaiset tekivät minusta ja kirjasta jutun paikalliseen Rantalakeus-lehteen.
  • Yle:llä lukuaktivisti Henriika Tulivirta jutteli viisaita asioita nuortenkirjoista ja suositteli Saakelin satasta
  • Lastenkirjahylly-blogi kirjoitti Satasesta erinomaisen arvion
  • Kujerruksia-blogi arvioi kirjan - ja olipa todella positiivinen arvio!
  • Kirjafile-videoblogissa Satanen sai hyvää palautetta
  • Mun Oulu-verkkomedia julkaisi jutun, jossa kerrotaan muun muassa kirjan syntyprosessista
  • Siniset Helmet -blogissa listattiin joululahjavinkkejä, Saakelin satanen 13vuotiaiden listalla. Aikaisemmin blogissa oli myös kirjasta mainio arvio.
  • Lisäksi kirjasta on ollut juttua ainakin Pohjoinen kulttuurilehti Kaltiossa, Forum 24-paikallislehdessä, Hämeen Sanomissa ja Koululaisessa.
  • Pääsin myös kertomaan kirjasta Helsingin kirjamessujen mainiolle Kallio-lavalle. Oli hieno kokemus, erinomaiset haastattelijat ja mukavia kohtaamisia.

Sosiaalinen media, GoodReads ja suora palaute

Kirjasta on Instagramissa parikymmentä mainiota arviota. Suurin osa löytyy #saakelinsatanen aihetunnisteella. Muutamia valittuja lauseita näistä:



  • "Kirja on helppo- ja nopealukuinen sekä koukuttava."
  • "Mikko With kirjoittaa hyvin, helppolukuisesti ja juonensa hän on punonut hyvin."
  • "Dekkarihenkinen kirja kuvaa nuoria uskottavasti: se ei aliarvioi nuoria kirjan henkilöinä, eikä myöskään lukijoina. "
  • "Oi että tää kirja on mainio!"
  • "Ihanaa lukea tämmöisiä vähän älykkäämpiä "poikakirjoja"..."
  • "Ajattelin että tarina on jo kuultu, mutta tää kirjaimellisesti veti maton jalkojen alta."
  • "Erityisen iloiseksi tulin kirjan toimivasta nuorten dialogista"
  • "Olipa erikoisen aidontuntuisesti kuvattuja nuoria!"
  • "Mikko With osoittaa tällä kirjalla olevansa huikean taitava ja monipuolinen kirjailija"
  • "Ensinnäkin juoni oli todella taitavasti rakennettu."
  • "Teksti on rytmikästä, hauskaa ja terävää, ja hahmoista on helppo tykätä."

GoodReads palvelussa kirja on tähditetty 56 kertaa ja siitä on kirjoitettu 18 arviota. Tähtien keskiarvo tätä kirjoittaessa on 3,48. Muutamia poimintoja arvioista:

  • "Ehdottomasti kirja, joka on otettava mukaan yläkoulun kirjavinkkauspakettiin."
  • "Tuli luettua melkein yhdeltä istumalta, sen verran koukutti vaikka en kohderyhmää olekaan."
  • "Mikko With osaa kertoa nuorista luontevasti."
  • "Siis täähän oli hyvä! Ei hitsi."
  • "Tää oli genressään loistava."
  • "Tarina erottui valtavirrasta ja vei mukanaan."
  • "Ohhoh, odotin perus-nuortenjännäriä, mutta tää olikin vähän omaperäisempi tapaus."
  • "Tämä on superhauska!"
  • "Tämä oli vekkuli uutuus nuortenkirjojen joukossa."
Toki arvioissa on myös kritiikkiä, kuten pitää ollakin. Otan myös "ei tämä mikään sysipaska ollut" -kommentin positiivisena palautteena :)

Lisäksi olen saanut kirjasta paljon palautetta suoraan eri kanavia pitkin. Tässä pari poimintaa:

  • Nuori lukija: ""Älyttömän hyvä! Sikahauska! Melkein yhtä hyvä kuin Neropatit."
  • Kirjavinkkari: " Saakelin satanen puolestaan on ollut seiskavinkkausten hitti ilmestymisensä jälkeen. Siihen tarttuvat juuri he, jotka lähtökohtaisesti eivät halua lukea mitään."
  • Lukijan vanhempi: "Ei tuo poika yleensä lue mitään, mutta nyt luki sun kirjaa yötä myöten."
  • Oma tytär: "Iskä, sähän oikeasti ymmärrät mitä nuorten päässä liikkuu! Miksi se ei näy in real life?"

Tekipä itsetunnolle hyvää kirjoittaa tämä yhteenveto! Sitä on usein todella kriittinen omaa tekstiään kohtaan ja helposti yksi negatiivinen palaute jyrää alleen ison kasan positiivista. 

Yksi palautteista Instagramissa oli: "Tykkäsin tosi paljon ja taatusti luen kirjailijan tulevatkin teokset." Tässä joutuu nyt varmaan ihan tosissaan pohtimaan Saakelin sataselle jatko-osaa. Jonkinlainen juonihahmotelma on jo kasassa. Jos (kun?) jatko-osa tulee, niin lupaan siinä ainakin osin avata Heikkisen mysteeriä (tätä on kyselty...).

Loppuun vielä pyyntö:

Me aikuiset voimme paljon vaikuttaa siihen, miten nuoret löytävät mielenkiintoista lukemista. Vaikka omassa nuoruudessani Viisikot, 3 Etsivää ja Dana-tytöt olivat ihan parhautta, väitän, että nykynuorisokirjallisuus on vielä parempaa! Netistä löytyy paljon hyvin vinkkejä ja kirjastoissa on  asiantuntevia vinkkareita töissä. Kaikille nuorille lukeminen ei ole "se juttu", mutta monelle lukemisesta voi tulla hieno harrastus, kun sen vain löytää. Autetaan nuoria löytämään!


keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Tommi Tenkanen: Matka mustaan aukkoon (Ursa)

Pöydällä on paksusta lasista tehty noin 30 x 30 senttimetrin kokoinen kuutio. Selostan juuri ympärilläni oleville ihmisille, että kuutio painaa noin yhden tunturin verran, koska sen sisällä on muinainen, alkuräjähdyksen aikainen, atomiakin pienempi musta-aukko. Itsekin huomaan ihmetteleväni, miten pöytä kestää kuution painon. Mainostan, että tämä ratkaisee maapallon jäteongelmat, koska jätteet voi tuoda mustanaukon tapahtumahorisontin viereen ja siitä ne sitten tempaistaan kohti singulariteettia. 

Edellä oleva ei ole - tietenkään - lainaus Tommi Tenkasen uudesta tietokirjasta. Kyseessä on näkemäni uni, kun olin ennen nukkumaan menoa lukenut tätä kirjaa. Yleensä kirjat eivät tule uniini, eivät edes ne jännittävimmät dekkarit. Matka mustaan aukkoon on kuitenkin jo toinen Tenkasen kirja, joka päätyi yölliseen ajatusvirtaani. Olen myös huomannut miettiväni mustien aukkojen salaisuuksia auton ratissa ja kävelylenkillä. Tämä on ilman muuta hyvän kirjan merkki!

Tenkasen kirja on lähes kolmesataa sivua pitkä. Aluksi ajattelin, että miten ihmeessä mustista aukoista saa niin paljon asiaa. Tämä ihmettely perustui tietenkin siihen, että luulin etukäteen tietäväni mistä on kyse. En tiennyt.

Kirjassa käydään läpi esimerkiksi mustien aukkojen tutkimista ja havainnointia, aukkojen ominaisuuksia, säieteoriaa ja maailmankaikkeuden olemusta. Vaikka teksti on kansantajuista, pisti se monessa kohdassa aivot tiukalle ja saman kohdan joutui lukemaan useaan otteeseen. Luin kirjaa myös hyvin hitaasti, vain joitain sivuja illassa. Tuntui, että muuten asia menisi hukkaan, jos sen ei anna hetken prosessoitua. Mukavan lisän tietokirjamaiseen kerrontaan toivat keskustelut, joissa Tenkanen oli kirjaa varten haastatellut alan kansainvälisiä tutkijoita.

Kuten jo edellä tuli ilmi, laittoi tämä kirja aivot useaan otteeseen ylikierroksille. Maailmassa on paljon  kiehtovia asioita, joista tiedetään koko ajan enemmän, mutta joita ei oman uskomukseni mukaan saada koskaan täysin selvitettyä. Mustien aukkojen lisäksi lasken tähän joukkoon esimerkiksi maailmankaikkeuden ensimmäiset hetket (lukusuositus: Kari Enqvist - Ensimmäinen sekunti, silminnäkijän kertomus), pimeän aineen ja energian (lukusuositus: Tommi Tenkanen - Pimeän aineen arvoitus), elämän esiintymisen maailmankaikkeudessa (lukusuositus: Stephen Webb - Missä kaikki ovat?) ja ajan todellisen luonteen (lukusuositus: Carlo Rovelli - Ajan luonne).

Näitä elämää suurempia asioita on välillä hyvä miettiä. Laittaa aivot töihin ja tuo myös perspektiiviä tämän hetken maailman haasteisiin, koronasta Venäjään.

Jos avaruus ja maailmankaikkeuden salaisuudet edes himpun verran kiinnostaa: Tämä kirja kannattaa  ehdottomasti lukea!

* * * *



perjantai 28. tammikuuta 2022

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)

Mistä valo pääsee sisään on dystopia lähitulevaisuudesta. Ilmastonmuutos on nostanut meren pintaa ja tapahtumien pääpaikkana toimiva Tokio on peittynyt osittain veden alle. Suurta osaa maailmaa pitää hallussaan totalitäärinen diktatuuri Itäisten Kauppaliittojen Unioni. Unionin julma ja väkivaltainen koneisto ylläpitää kastijärjestelmää, jossa alemmat kastit on alistettu eliitille eli kokokansalaisille.

Aalto kertoo tarinaa kolmesta eri näkökulmasta. Aleksei on kokokansalainen. Hän palaa kirjan alussa Tokioon isänsä johtamaan ihmistutkimuslaitokseen pitkän poissaolon jälkeen. Marija on ulkokansalainen ja mukana Unionin valtaa uhmaavassa kapinaliikkeessä. Kolmas näkökulma kuuluu koeyksilölle, Aleksein isän tutkimuslaitokseen muistinpyyhintään tuotavalle naiselle.

Kirjailija maalaa tulevaisuuden Tokiosta erittäin aidon tuntoisen kuvan. Lukiessa paikat näkee mielessään ja ne tulivat myös uniin. Juoni koukuttaa ja etenee selkeästi, ilman turhia kikkailuja. Yksi vangitseva  ja vahvoja ajatuksia herättävä sivujuoni on Aleksein äidin riippuvaisuus virtuaalimaailmasta. 

Kirja on jatko-osa Korento-romaanille. En ole Korentoa (vielä) lukenut ja Mistä valo pääsee sisään toimii mielestäni mainiosti myös itsenäisenä teoksena. 

Tarinan peruselementit ovat tuttuja monesta muusta teoksesta. Totalitäärinen hallintokoneisto yhdistettynä kapinallisiin ei ole uutta. Useassa kohdassa Orjattareni tuli vahvasti mieleen. Mutta tämä ei ole missään tapauksessa moite - jos kirja muistuttaa Margaret Atwoodin teoksia, ei se voi olla huono!

Mistä valo pääsee sisään voitti, lukemani perusteella täysin ansaitusti, viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Lukiessa mietin useaan kertaan, että missä menee nuorten ja aikuisten kirjan raja. Missään vaiheessa en ajatellut lukevani erityisesti nuortenkirjaa. Toki päähenkilöt ovat nuoria (Aleksei 19-vuotta), mutta tällä perusteella myös esimerkiksi Emmi Itärannan upea Teemestarin kirja olisi vähintään yhtä selkeästi nuortenkirja.

Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Mietin pitkään neljän ja viiden tähden välillä. Päädyin neljään sen takia, että henkilöt jäivät lopulta hieman etäisiksi eikä heihin syntynyt vahvaa "jännittää miten sille käy" -sidettä. Vahva suositus tälle - toivottavasti löytää lukijoita niin nuorista kuin aikuisista.

* * * *