Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY)

Olin jo päättänyt, että lue enää yhtään Remestä, sen verran vaisu maku hänen uudemmasta tuotannostaaan minulle on jäänyt. Nyt kuitenkin tartuin Remeksen kirjaan ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Näin Jäätyvästä helvetistä monta hyvää arviota ja kun työkaverikin kehui sitä lounaspöydässä päätin antaa Remekselle vielä tilaisuuden.

Kirjan juoni on jatkoa Remeksen edelliselle kirjalle, Hornalle. En Hornaa ole lukenut, mutta onneksi vain parissa kohdassa tuli sellainen olo, että kirjassa viitattiin vanhoihin tapahtumiin joista olisi ollut hyvä tietää jotakin. Jäätyvän helvetin ydin on Venäjän aloittama nykyajan sissisota Suomea vastaan. Sähkötuotantoa ja -jakelua sabotoidaan, tietoverkkoja vasten hyökätään ja energialaitoksia tuhotaan. Nopeasti koko Suomi on epätietoisuuden ja paniikin vallassa. Ja remesmäiseen tyyliin yksi mies, Suomen tiedustelupalvelun agentti Lari Vuori, ryhtyy pelastamaan kotimaatamme suurta ja pahaa vihollista vastaan.

Jäätyvässä helvetissä viehätti (lue: pelotti) eniten sen realistisuus. Sähkötön Suomi pakkastalvella on dystopia, joka voisi oikeasti tapahtua. Remes viittaa paljon oikeisiin paikkoihin, olemassaoleviin poliittisiin henkilöihin ja esimerkiksi julkisesti tiedossa oleviin suojausjärjestelmiin. Kirjan ollessa minulla vielä kesken kävin suunnistamassa iltarasteilla Oulun Pikkaralassa, jonka sähkönsiirtokeskus kirjassa tuhotaan.  Kyseisen paikan ohi ajaessa tuli väkisinkin vilkuiltua, että minkätasoinen vartiointi paikassa on. Tämänkaltaiset yhteydet tosimaailmaan toivat tarinan lähemmäksi ja saivat kirjan pyörimään mielessä useaan otteeseen. Remeksen luoma kauhukuva tuli mieleen myös moneen kertaan kun tiedostusvälineitä seurasi, tämän bloginkin kirjoittamisen aikaan yksi uutisten pääotsikoista näyttää olevan "Saksa: Venäjä teki ilmeisesti kyberhyökkäyksen parlamenttiin".

Remes pohtii ansiokkaasti sähköttömän maan haasteita. Itse mietin aluksi, että kyllähän meidän perhe hyvin pärjäisi takan ja kamiinan omaavassa talossamme. Sitten kirjan avustamana tajusin, että eiköhän sinne meidän lämpimään kämppään olisi aika moni muukin (väkisin) tunkemassa kun kerrostalot jäähtyvät ja kansa niistä lähtee turvaa etsimään.

Olisin mielelläni lukenut enemmänkin tavallisten ihmisten haasteista tässä dystooppisessa ympäristössä. Nyt tämä kauhuskenaario oli kuitenkin vain kehys perinteisemmälle toiminnalliselle agenttijuonelle, jossa yksi mies taistelee maailman (tai ainakin Suomen) pelastamiseksi. Onneksi tämä juoni oli tällä kertaa vauhdikas, helposti seurattava ja sujuvasti etenevä, vaikkakaan ei tarjonnut mitään uutta tällä jännityskirjallisuuden alueella.

Remes taitaa tikittävän jännityksen rakentamisen ja onnistuu Jäätyvässä helvetissä tässä hyvin Kirja piti otteessaan, pisti ajattelemaan, koukutti kivasti ja tarinan ihmisistäkin tuli kiinnostuttua enemmän  kuin normaalisti Remeksen kirjoissa. Mitäpä sitä muuta hyvältä jännäriltä tarvitsee.

Lisäys 20.5.2016: Kirjan uhkakuvan realistisuus alkaa saada tuekseen lisää pelottavia uutisia tosimaailmasta (YLE: Ruotsissa epäillään lähetysmastojen sabotaasia – yhteydessä torstain lentokaaokseen?)

* * *

Ilkka Remes: Shokkiaalto (WSOY)

Kymmenisen vuotta sitten olin täysin koukussa Remeksen kirjoihin. Pääkallokehrääjä ja Karjalan Lunnaat olivat - tai ainakin tuntuivat silloin olevan - mainioita jännitystarinoita jonkalaisia ei suomalaisilta kirjailijoilta oltu ennen nähty. Erityisesti mieleeni jäi Pedon Syleily joka edelleen on mielestäni paras Remeksen kirja. Lisäpisteitä Remes sai tuolloin vielä siitä että Pedon Syleilyn luettuani lähetin Remekselle sähköpostia kysyen muutamasta kirjaan liittyvästä asiasta - ja sain henkilökohtaisen vastauksen heti seuraavana päivänä.

Viime vuosien kirjat Ilkka Remekseltä ovat kuitenkin olleet minulle enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Hän tuntuu juuttuneen "liukuhihnakirjoittamiseen" eivätkä uudet kirjat tuo oikein mitään uutta juonen, ympäristön tai henkilögallerian osalta.

Shokkiaallossa KRP:n huumepoliisi Riku Tanner sekaantuu monimutkaiseen tapahtumasarjaan johon linkittyvät vahvasti vanhat Stasi- ja KGB-salaisuudet. Ja nuo salaisuudet liittyvät taas nykyajassa Olkiluodon uuden ydinvoimalan käyttöönottoon. Ja tästä saadaan aikaiseksi monimutkainen vyyhti jota Riku Tanner setvii samalla kun on huolissaan ex-vaimostaan, pojastaan, kollegoistaan ja kirjan aloittavan murhatutkimuksen kautta tutuksi tulleista ihmisistä.

Shokkiaalto on mielestäni Remeksen kirjoista huonoin. Henkilökuvaus on aina ollut Remeksen heikko kohta ja sitä se on myös tässä kirjassa. Päähenkilö Riku Tanner on hajuton ja mauton tyyppi. Tällä kertaa myös juoni oli ennalta arvattava ja tylsähkö. Jotenkin Remes ei saanut viidettä vaihdetta päälle kerronnassa vaan jännittävätkin kohtaukset pääosin latistuivat liiallisen selittämisen alle. Remes taitaa "tikittävän jännityksen" rakentamisen hyvin, mutta tässä kirjassa tikitys jäi kovin vähäiseksi.

Toivomus Remekselle: Kirjoita välillä jännitysromaani joka 1) ei sijoitu nykyaikaan tai ihan lähitulevaisuuteen 2) ei sisällä mitään ydinvoimaan tai biologisiin aseisiin liittyvää ja 3) sisältää päähenkilön joka ei ole niin siloposkinen ja virheetön kuin Riku Tanner ja useat muut edellisten kirjojen sankarit. Nykymalli missä uusi kirja on ikäänkuin kuin muuteltu kopio edellisestä ei enää vain toimi.

*