keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Antti Tuomainen: Hirvikaava (Otava)

Antti Tuomainen on profiloitunut kirjoittajaksi, jonka kirjoissa yhdistyvät jännitys ja musta huumori tavalla, joka vetoaa laajaan joukkoon lukijoita. Vaikka kaikki kirjat sijoittuvat Suomeen, erottuvat ne kuitenkin selkeästi perinteisistä Nordic Noir -dekkareista, ja tämä persoonallinen tyyli varmasti on yksi syy, miksi Tuomainen on todella suosittu myös ulkomailla.

Olen seurannut Tuomaisen uraa ihan alusta asti, luin hänen ensimmäisen kirjansa heti sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2006. On ollut hienoa nähdä, miten pienestä vähälle huomiolla jääneestä dekkarista on 15 vuoden aikana tultu tilanteeseen, jossa Tuomainen on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä (ja palkituimmista) suomalaisesta kirjailijoista ja jonka teoksia on julkaistu yli 30 maassa. Mahtava esimerkki kelle tahansa aloittelevalle kirjailijalle!

Hirvikaava on jatko-osa Tuomaisen edelliselle kirjalle, Jäniskertoimelle. Pääosassa on edelleen loogisesti elämäänsä jäsentävä vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen, hänen omistukseensa siirtynyt seikkailupuisto ja Henrin naisystävä taiteilija Laura Helanto. Mukaan änkeää myös mies menneisyydestä, leikkivälineitä myyvä Suomen Leikki Oy ja voimakastahtoinen pääomasijoittaja. Tästä saadaan aikaan soppa, jossa yhden jos toisen henki on uhattuna.

Hirvikaavan (kuten myös Jäniskertoimen) jännite ja huumori muodostuu pitkälti siitä konfliktista, missä Koskisen säntillinen ja ennalta suunniteltu elämä törmää seikkailupuiston kaoottisuuteen. Vakuutusmatemaatikko yrittää järkeillä itseään ulos tilanteista, joista järki on kaukana.

Tykkään todella paljon Tuomaisen kirjoitustyylistä, joka on yhtä aikaa kauniin runollista ja lakonisen iskevää. Tarinaa on helppo lukea ja useaan kertaan haluaa lukea jonkun lauseen uudestaan puoliääneen, sitä makustellen.

Hirvikaava on Tuomaisen ensimmäinen jatko-osa, edelliset kirjat ovat olleet itsenäisiä teoksia. Tämän takia Hirvikaavasta jäi puuttumaan vähän tuttua tuomaistaikaa, missä osa viehätystä on yllättyä siitä minkälaisen uuden ympäristön kirjailija on tällä kertaa luonut. Draaman kaaren osalta Hirvikaava on hyvin samankaltainen Jäniskertoimen kanssa. Itselleni olisi maistunut muutama yllättävä juonenkäänne  lisää, nyt etenkin kirjan loppupuolella tapahtumat olivat turhan ennalta arvattavia.

Hirvikaava on Tuomaisen kymmenes kirja. Seuraava kirja on käsittääkseni kolmas osa Henri Koskinen -trilogiaan. Odotan sitä innolla jo nyt ja veikkaan tässä sen nimeksi tulevan Ilvesyhtälö.

* * * *

lauantai 11. syyskuuta 2021

Piia Leino: Lakipiste (S&S)

Lakipiste sijoittuu vuoteen 2045. Kirjan maalaama kuva lähitulevaisuudesta on (pelottavan) uskottavan oloinen. Ilmastonmuutos on entisestään kasvattanut rikkaan eliitin ja muun kansan välistä eroa. Älylaitteet ovat kehittyneet näennäisesti ihmisten elämää helpottavaan suuntaan, mutta ilmassa on vahvoja dystopian merkkejä, kun addiktoivat laitteet ovat nousseet kohtuuttoman suureen rooliin. 

Kirjan pääosassa on Googlen toimittaja Aaro Kangas, joka selvittää luonnonmukaisesti elävän yhteisön mahdollista radikalisoitumista. Suurin osa tapahtumista sijoittuukin tähän ekoyhteisöön ja tätä pääjuonta pilkkovat älylaitteiden vaaroja esittelevät tapaukset eri puolilla maapalloa.

Lakipiste on toimiva yhdistelmä dystopiakuvausta, yhteisön shamaanimaista fiilistä, jännitystä ja rakkauskertomusta. Tarina etenee sujuvasti ja koukuttaa vahvasti. Itseä kirjassa häiritsi ainoastaan  se, että osa yhteisön jäsenistä jäi aika etäisiksi (piti välillä selata taaksepäin ja tsekata, että kukas se tämä henkilö nyt oli). Lisäksi loppuratkaisu oli omaan makuuni vähän pliisu. 

Pääjuonesta irralliset älylaiteonnettomuuksista kertovat pätkät olivat erinomaisia. Ne toivat uuttaa tuoretta kulmaa, eivätkä toistelleet jo kovin tutuksi tulleita skenaariota tyyliin "tekoäly joutuu päättämään kenen päälle auto ajaa". Väkisinkin aloin miettiä, mitä vaaroja jo nyt käytössä olevat nettiin liitetyt laitteet voivat aiheuttaa. Omaan televisiooni ulkopuolinen pääsisi todennäköisesti helposti kiinni, mutta pahin skenaario olisi varmaan tv:n aukaisu aamuyöllä ja äänenvoimakkuuden säätäminen maksimiin. Pyykinpesukoneenikin on kiinni wifissä, mutta rajapinta ei mahdollistane koneen käynnistämistä etänä, eli hakkerilla olisi tässä tapauksessa enemmän pohdittavaa. Itseajavat autot ja muut raskaammat verkkoon liitetyt liikkuvat laitteet kuitenkin muodostanevat mahdollisuuden uhata ihmisen henkeä ohjelmistoihin murtautumalla jo tänään.

Lakipiste päätyi lukulistalleni kun näin siitä positiivisen arvion toisessa kirjablogissa. Heti kirjan luettuani etsin lisää tietoa kirjoittajasta ja ilokseni huomasin, että Lakipiste oli jo Piia Leinon neljäs kirja. Niinpä Taivas jo odottaa yöpöydälläni vuoroaan, joka koittaa heti Antti Tuomaisen Hirvikaavan jälkeen.

* * * *


tiistai 31. elokuuta 2021

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (Bazar)

Seitsemän sisarta aloitti suursuosioon nousseen kirjasarjan, jonka kirjoittaja Lucinda Riley menehtyi tämän vuoden kesäkuussa. Olen kirjasarjaan törmännyt todella usein viime kuukausina: Sosiaalisessa mediassa, kirjastojen varatuimmat listoilla ja Rileyn suru-uutisen yhteydessä. Niinpä päätin sivistää itseäni ja lukea tämän sarjan avausosan, vaikka jo ennalta arvelin, ettei kirja ihan minun suosikkigenreäni olekaan.

Omaperäinen miljonääri on adoptoinut kuusi tyttöä. Lasten kasvatuksesta on ensisijaisesti vastannut miljonäärin palkkalistoilla oleva huoltaja. Kirjasarja alkaa miljonäärin, jolle adoptiolapset ovat antaneet nimen Papa Salt, kuolemasta. Kirja kerrallaan selvitetään kunkin nyt jo aikuisen tyttären historiaa ja sitä, ketkä heidän oikeat vanhempansa ovat. Seitsemän sisarta kertoo sisarkatraan vanhimman, Maian, tarinan. Selvitystyö johtaa Rio de Janeiroon ja Pariisiin, sekä nykyajassa, että 1920-luvulla, jolloin Rion kuuluisaa Kristus-patsasta rakennettiin.

Sadan vuoden aikaiset tapahtumat toivat jossain määrin mieleeni Ken Folletin erinomaisen Kingsbridge-sarjan. Valitettavasti ainakin omaan makuuni Seitsemän Sisarta oli Folletin sarjaan verrattuna eräänlainen kevytversio. Olisin kaivannut paljon enemmän särmää ja juonenkäänteitä, etenkin kirjan lähes seitsemänsadan sivun  pituuden huomioon ottaen. Kristus-patsaaseen liittyvä tieto oli mielenkiintoista, siitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Juonen keskiössä on tuttuakin tutumpi "kielletty rakkaus yläluokkaisen naisen ja köyhän, mutta taiteellisen ja tunteellisen miehen välillä". Titanic, anyone? Lähes koko kirja pyörii tämän aiheen ympärillä, välillä kyllästymiseen asti.

Kirjaa voisi ehkä luonnehtia disneymäiseksi; se sopii kaikille, ei ole liian pelottava eikä ahdistava, ei sisällä väkivaltaa eikä seksiä (no, seksiä on vähän, mutta silleen vanhan Suomi-Filmin tyyliin kiltisti). Toisaalta kirjaa on helppo lukea, se on sujuvasti kirjoitettu ja Riley on mielestäni onnistunut hyvin 1920-luvun autenttisen ilmapiirin kuvailuissa. Tykkäsin Pariisista.

Olen aina kammoksunut termiä lukuromaani (enkä edes ihan ymmärrä mitä se tarkoittaa). Seitsemän sisarta on ehkä sitten semmoinen. Viihdyttävä, helppo ja kevyt. Luulen, että itselleni sarjaa riitti tämä yksi osa, vaikka hyvillä mielin tämän loppuun asti luinkin.

* * *


 


maanantai 5. heinäkuuta 2021

Marc-Uwe Kling: Qualityland (Like)

Olen lukenut kevään ja kesän aikana useita erinomaisia kirjoja, mutta en ole saanut niistä kirjoitettua arviota tänne blogiin. Nyt tuli kuitenkin eteen kirja, josta on ihan pakko kirjoittaa ajatuksia ylös.

Tykkään dystopiakirjoista kovasti, vaikka ne yleensä ovatkin kovin toivottomia ja ankeita perusvireeltään. Qualityland on dystopia, mutta ei millään lailla tyypillinen genrensä edustaja. En ole pitkään aikaa lukiessa nauranut ääneen niin usein, kun tein tämä opuksen äärellä.

Kirjan päähenkilö on Peter Työtön. Hän ei kuitenkaan ole työtön, vaan hänellä on oma koneromuttamo. Qualitylandissa henkilön sukunimi määräytyy sen mukaan, mikä vanhemman ammatti on ollut lapsenteon aikaan. Tästä nimisäännöstä saadaan kirjassa aikaan myös toimivaa yhteiskunnallista pohdintaa: Onko lääkärinä toimineen naisen tyttären sukunimi Pakolainen vai Lääkäri, jos lapsi on laitettu alulle naisen paettua maastaan? Mikä määrittää identiteetin, mikä leima lyödään otsaan?

Qualitylandissa kaikki on täydellistä. Ei hyvää eikä parempaa, vaan parasta. Näin on ainakin jos omat tasopisteet ovat tarpeeksi korkeat ja luottamus jättikorporaatioihin horjumaton. LaatuKumppani valitsee treffiseuran automaattisesti ja varaa kalentereista ajan ravintolaan, jonka ruokalista miellyttää molempia osapuolia. Ei siis turhaa säätämistä ja oikealla & vasemmalle svaippailua. Jos tapaaminen etenee pidemmälle, niin ennen seksiä allekirjoitetaan sopimus liittyen kehonkäyttöoikeuksiin. Hyvä tapa on myös lopuksi arvioida kumppanin suoritus asteikolla 1-10 tähteä.

Tekoäly ja algoritmit ohjaavat arkea. Ainakin silloin, kun ne toimivat. Ihanan hykerryttävä oli kohta, missä Peter toimii navigaattorina eksyneelle itseajavalle autolle. Ihmisen lausumat "Kääntykää sadan metrin päässä vasemmalle" -repliikit ärsyttivät kovasti tekoälyä. Oikeastaan koko kirjan ajan Kling leikittelee ajatuksella siitä, kuka on isäntä ja kuka on orja.

Kirjan tunnelmasta tuli jossain määrin mieleen mainio Ready player one. Kirjoja yhdistää ainakin nostalgiset heitot 80- ja 90-luvulle. 

Kling käyttää kirjassa paljon ulkotekstillisiä tehokeinoja. Iso osa sivuista on pohjaväriltään mustia ja niillä on päätarinasta irrotettuna muun muassa mainoksia ja nettikeskusteluja. Kirjassa vastaan tulevissa lukumäärissä suositaan kahden potensseja. Kesken lukemisen oli pakko tarkistaa, onko 8 589 934 592 kahden potenssi (kyllä on: 2 potenssiin 33). Itseäni nämä kaikki kikkailut kiehtoivat, jotain ne varmaan ärsyttävät.

Kuulostaako ylläoleva oudolta ja irralliselta? Niin on tarkoituskin, en halua spoilata yhtään enempää. Kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus, vaikka sci-fi tai dystopia ei oma juttu olisikaan. Omasta mielestäni tämä kirjan versio 1.6 oli ihan paras LaatuKirja. Jatko-osa on jo saksaksi tulossa heinäkuussa, toivottavasti myös suomennos ilmestyy pian.


* * * * *




perjantai 29. tammikuuta 2021

Marko Annala: Kuutio (Like)


Olin lisännyt Kuution lukulistalleni kahdesta syystä: Se oli saanut hyviä arvioita ja siinä on hieno kansi.

Olin viivästyttänyt sen lukemista koska juoni kuulosti tylsältä. Inhimillinen tarina isyydestä ja rakkaudesta. Joopa joo.

Juonen tiivistelmä piti hyvin paikkaansa. Kuutio eroaa viime aikoina lukemistani kirjoista muun muassa seuraavilla tavoilla: Siinä ei tapahdu henkirikosta. Se ei sisällä aikamatkustusta. Kirja ei sijoitu tulevaisuuteen eikä menneisyyteen vaan tapahtuu tässä ja nyt. Päähenkilö ei matkusta kuuhun eikä muualle avaruuteen. Kirjassa ei manata ilmastonmuutosta eikä taivaalta tipu meteoriitteja.

Kaiken ylläolevan sijaan Kuutio kertoo pätkän miehen elämästä. Mies kipuilee yksinhuoltajan arkea, toimittaa pelilehteä ja tarkastelee elämäänsä eri tahoilta. Tarina ei ala elämän käännekohdasta eikä lopussa ole kliimaksia. On vain pätkä elämää.

Ihastuin täysin Annalan kirjoitustyyliin. Kirja nappaa mukaansa, teksti on yhtä aikaa helposti luettavaa ja kaunista. Huumoria on juuri sopivasti ja se sijoittuu tarinaan vaivattomasti, alleviivaamatta. 

Ehkä osa kirjan viehätyksestä perustui samaistumiseen. Yksinhuoltajan arki on tuttua minullekin, joskin ilman Kuution miehen rakkaan pojan haasteita. Myös pelien maailma, jota kirjassa tosin oli hyvin kohtuullinen määrä, tuntui tutulta.

Kuutio oli minulle ihan järisyttävän hieno lukukokemus. En minä muuta osaa sanoa.

Marko Annalan Paasto on minulla jo luettavana ja Värityskirja lukulistalla. Neljättä kirjaa odotan jo nyt.

* * * * *



keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vesa Sisättö: Valot Näsinneulan yllä (Osuuskumma)

Maailma vinksahtaa raiteeltaan. Näennäisesti kaikki on kuten ennen. Mutta keitä ovat katukuvaan ilmestyneet vaiteliaat seisoskelijat? Miksi intiaanien määrä Suomessa lisääntyy? Onko Coca-Colan väri muuttunut ja mikä on Pepsi? Ja ennen kaikkea: Miksi Joonaksen paikan aviomiehenä ja isänä on ottanut toinen Joonas?

Valot Näsinneulan yllä on ihana sekoitus normaalia ja epänormaalia. Absurdit tapahtumat sulautuvat luontevasti päähenkilö Joonaksen toimittajan työn ja jatkuvan ryyppäämisen rytmittämään elämään. Mukaan mahtuu myös aidon tuntuinen rakkaustarina.

Yksi kirjan teemoista on ilmastonmuutos. Helsinki on veden vallassa ja Tampere uusi pääkaupunki. Tämä teema jää kuitenkin muiden tapahtumien varjoon, eikä kirja ollutkaan ennakko-odotusteni mukaisesti ilmastodystopia. Hyvä näin.

Tykkäsin kovasti kirjassa vaiheesta, joka sijoittuu Antarktikselle perustettuun AntaSuomeen. Sinne sijoitetuista tapahtumista olisin mielelläni lukenut enemmänkin, AntaSuomi toi hyvän muutoksen tarinaan juuri  siinä kohdassa, kun vaihtelua aloin kaivata. Kirjan loppu oli pieni antikliimaksi. Absurdeja ilmiöitä selitetään rautalangan kanssa, mutta - kuten usein spe-fi:ssä - epärationaalisten tapahtumien selittäminen rationaalisesti tuntuu vähän kököltä. En myöskään lämmennyt lopun toimintapainotteiseen "pelastetaan maailma" -osioon.

Kokonaisuutena Valot Näsinneulan yllä oli miellyttävän erilainen ja arjesta tehokkaasti irrottava lukukokemus, tykkäsin kovasti. Jostain syystä lukemisen aikana alkoi aina tehdä mieli kylmää olutta.

PS. Löysin kirjan Hesarin arvostelun kautta. En kuitenkaan suosittele lukemaan kyseessä olevaa juttua ennen kirjaa. Mielestäni se sisältää liikaa juonipaljastuksia.

* * *