Täyskäännös on oikeudenkäyntijännäri jossa ei ole oikeastaan mitään puutteita. Se tuntuu kliinisen tarkasti kirjoitetulta. Niinpä siinä ei myöskään ole selkeitä kohokohtia. Luin kirjan noin kaksi viikkoa sitten ja nyt arvostelua kirjoittaessani muistan että lähes ahmin kirjan läpi, mutta en enää kauheasti muista mitä kirjassa tapahtui. Mainiota kertakäyttöviihdettä siis.
Täyskäännöksessä pääosissa on kaksi Connellyn aikaisemmista kirjoista tuttua henkilö - asianajaja Mickey Haller ja rikosetsivä Harry Bosch. Kirjan alussa Haller loikkaa puolustusasianajajan hommistaan lakituvan käytävän toiselle puolelle eli syyttäjäksi. Käsittelyssä on 24 vuotta aikaisemmin tapahtunut lapsenmurha, joka nyt on otettu uudelleen käsittelyyn. Avukseen Haller saa Boschin sekä Boschin ex-vaimon Maggie McPhersonin.
Connelly kirjoittaa tapansa mukaisesti erittäin hyvin ja tarina rytmitys pelaa hienosti. Kyseessä on ensisijaisesti oikeussalidraama, vaikka tarinassa paljon dekkarinkin aineksia on. Kirja on mukavaa luettavaa alusta loppuun ja sitä on helppo suositella kaikille oikeudenkäyntikuvausten ystäville. Kirjan loppu jättää varmasti monen mielestä ärsyttävän paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan.
* * *
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
torstai 12. huhtikuuta 2012
Nokia Lumia 800 (matkapuhelin)
Sain käyttööni uuden lelun - Nokia Lumia 800:n - noin viikko sitten. Puhelin on herättänyt minussa paljon ajatuksia enkä malttanut olla kirjaamatta niitä tänne blogiini. Kun sain Lumian käteeni oli ensivaikutelma "ihan ok, semmoinen kuin odotin". Päivän käytön jälkeen olin aivan myyty ja kehuin puhelinta kaikille. Nyt viikon jälkeen innostus on laantunut kun puhelimesta on paljastunut yllättävän paljon puutteita.
Aloitetaan nyt listaamalla asiat jotka Lumiassa ärsyttää eniten.
Ominaisuuksien puute
Nokialaista matkapuhelinta noin viimeiset 17 vuotta käyttäneenä olen ehtinyt tottua tiettyihin ominaisuuksiin. Nyt iso osa noista puuttuu Lumiasta ja se meinaa ärsyttää välillä aika kovasti. Tässä esimerkkejä:
Käyttöliittymän keskeneräisyys
Metro nimen saanut käyttöliittymä näyttää ja tuntuu hyvältä päätasoilla ja useimmin käytetyissä paikoissa. Mutta vahva keskeneräisyyden maku siitä jää. Esimerkkejä:
Etulevyn turhat näppäimet
Puhelimen näytön alla on Windows puhelinten standardinäppäimet: "Nuoli takaisin", "Windows näppäin" ja "Suurennuslasi". Windows näppäin toimii vastaavasti kuin iPhonen ja Androidien ainoa näppäin eli vie aina takaisin kotinäyttöön. Tässä ei valittamista. "Nuoli takaisin" on tavallaan hyvä idea, sillä pääsee aina edelliseen puhelimen tilaan. Mutta ongelma syntyy siitä, että ikinä ei oikein voi tietää mikä tuo edellinen tila on, kun ei tiedä miten sovellukset tiloja käsittelevät. Eli pelottaa painaa nappia kun ei tiedä viekö se kokonaan sovelluksesta pois vai vain sovelluksen sisällä edellisen tilaan. Toki tämän voi pitkällä napin painalluksella tarkistaa mutta silti tämän näppäimen logiikka ei minulle vielä ole ihan täysin auennut. Täysin turha näppäin on sitten "Suurennuslasi" joka vie aina Bing-hakukoneeseen. Sormi osuu helposti tuohon näppäimeen enkä tästä "joka paikasta pääsee Bingiin" oikotiestä kovin suurta hyötyä näe. Kokonaisuutena liikaa nappeja, se yksi Windows nappi riittäisi hyvin.
Keskinkertainen kamera
Kameralta jos miltä odotin suuria Lumian saatuani. Valitettavasti ainakin näin lyhyen käytön jälkeen kamera tuntuu peruskännykkäkameralta ja joiltain osin jopa huonommalta kuin vanhan S40-puhelimeni kamera. Suurimmat ongelmat ovat tarkennuksessa ja värien toistossa. Loppu iltapäivän hämärässä ulkokuvista tuli todella sinisiä automaattiasetuksilla. Tämän sai toki korjattua muokkaamalla asetuksia. Tarkennus tuntuu toimivan - sekä kuvissa että videoissa - jotenkin viivellä ja sinne päin. Yllättävän "pehmeitä" on kaikki kuvat olleet. Myöskään videokamera ei ole vakuuttanut. Ei tuo kamera nyt mikään huono ole, mutta ei myöskään kyllä millään erotu edukseen muista vastaavista.
Akkukesto
Hyvin lyhyen käytön perusteella akku kestää omassa käytössäni alle päivän. Itselleni tämä tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Lisäksi virransäästöasetukset ja akun toiminta-ajan tarkistaminen/optimoiminen eivät vakuuta.
Toki puhelimessa on myös paljon hyvää. Alla suurimmat positiiviset asiat omasta näkövinkkelistäni.
Ihmiskeskeisyys ja sosiaalisen median integrointi on WAU!
Lumiaa mainostetaan "Put people first" sloganilla. Puhelimessa onkin mielestäni tosi hyvin onnistunut ihmiskeskeinen ajattelu. Ensin siis mietitään vaikkapa että kenelle on asiaa ja sitten vasta toimitetaanko asia tekstiviestillä, Facebookilla, sähköpostilla tai jollain muulla tavalla. Tämä todella toimii! Myös erilaisten yhteisöjen (Facebook, LinkedIn, sähköpostitilit jne) integrointi on tehty tuoreella tavalla ja näiden käyttöönotto toimi todella hyvin.
Tuore ja toimiva käyttöliittymä
Metro-käyttöliittymä on virkistävästi erilainen kuin muissa älypuhelimissa käytettävät ratkaisut. Tykkäsin tiilistä ja navigointimallista. Siirtyminen paikasta toiseen käy helposti ja "kosketustuntuma" on koko ajan kohdillaan. Käyttöliittymä on myös nopea, en ole tahmaamista havainnut.
Sovelluskauppa
Lumia on ehkä eniten saanut kritiikkiä huonosta sovellusten saatavuudesta. Niinpä odotukset eivät olleet korkealla kun Marketplace:en ensimmäisen kerran kirjauduin. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, kauppa toimii hyvin ja valikoimaa oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Lisäksi XBOX Live integraatio vaikuttaa onnistuneelta. Ainoa valittamisen aihe on sovellusten hinta - siinä missä jokin sovellus maksaa Applelle 80 senttiä, tuntuu se maksavan Windows Phonelle helposti yli kaksi euroa.
Hyvä Suomi!
Suomenkielen tuki tuli Windows puhelimiin muistaakseni vasta aivan viime aikoina ja pelkäsin löytäväni Lumiasta "IKEA:n hyllyn kasaamisohjeiden veroisia kielikukkasia". Sen sijaan suomenkielinen käyttöliittymä on ammattitaidolla tehty, käytetyt termit ovat selkeitä ja kieli sujuvaa.
Laadukas rauta
Laitteen muotoilu on mielestäni todella onnistunut. Puhelin tuntuu kädessä laadukkaalta ja näyttö on erinomainen. Sivunäppäimiä on helppo painaa. Ainoa huoli on usb-portin suojan heppoisuus - mahtaako kestää käytössä kun latauksen takia tuota luukkua joutuu aukomaan päivittän...
Muut ominaisuudet (selain, kartat, navigaatio, musiikki, sähköpostit, tekstiviesti jne) vaikuttavat ihan toimivilta jutuilta ilman suuria puutteita tai kohokohtia. Perusasiat puhelimessa on kyllä kunnossa, mutta iso kasa yksityiskohtia vaatisi ainakin omaa käyttöäni ajatellen pikaista korjausta ettei puhelimen hienot puolet peity pienten mutta lukuisten ärsytyksenaiheiden alle. Ohjelmistopäivitystä odotellessa...

- Puhelimen ja tietokoneen yhteistyö onnistuu vain Zune ohjelmiston avulla. Ei onnistu Bluetoothilla kuvien lähetys läppäriin. Ei onnistu puhelimen käyttö massamuistitilassa. Ärsyttävästi annetaan siis vain yksi vaihtoehto joka vaatii raskaan Microsoftin ohjelman asentamisen omalle koneelle. Ja Linux koneen omistajana ei tietenkään ole mitään järkevää tapaa tiedostojen siirtoon. Argh! (ja kommenttina: kyllä, Sky Drive on se ratkaisu esimerkiksi Linux ongelmaan mutta tuntuu todella turhalta siirtää esimerkiksi isoja videotiedostoja verkon kautta puhelimen vieressä olevalle läppärille). Nokia on myös aina ajanut avoimia ympäristöjä (toisin kuin vaikkapa Apple) ja oli nyt todella suurin pettymys että Nokian puhelimessa pakotetaan tiettyihin - laitteisto- ja ohjelmistospesifisiin - ratkaisuihin.
. Puhelimessa ei ole "Profiilit" ominaisuutta ja käyttöliittymän muokkaaminen "oman näköiseksi" on hyvin rajallista. - Valokuville ei voi tehdä käytännössä mitään puhelimen päässä, edes niiden kääntäminen ei onnistu.
- Edit 14.4.: Puhelimeen saa ilmaiseksi ladattua Nokia Creative Studio ohjelman, jolla onnistuu sekä kuvien kääntäminen että lukuisat muut kuvan muokkaukset.
- Puhelimelle ei voi asettaa staattista IP-osoitetta (vaikka käyttöliittymä harhaanjohtavasti sellaisesta vinkkaa)
- Oman musiikin käyttäminen soittoäänenä on todella hankalaa eikä onnistu ilman ohjeiden etsimistä internetistä
- Sähköpostin synkronointiasetukset on huomattavasti suppeammat kuin vaikkapa vanhoissa Symbian-puhelimissa.
Käyttöliittymän keskeneräisyys
Metro nimen saanut käyttöliittymä näyttää ja tuntuu hyvältä päätasoilla ja useimmin käytetyissä paikoissa. Mutta vahva keskeneräisyyden maku siitä jää. Esimerkkejä:
- .Miksi ihmeessä esimerkiksi kalenterimuistutusten "Snooze" ja "Dismiss" nappien suunnittelu on kuin suoraan MS-DOS maailmasta? Rumaa!
- Miksi tilarivillä olevat ikonit (akku, verkko, kello) ei ole kosketus-sensitiivisiä kuten muilla valmistajilla. Symbianissa ja Androidissa on todella kätevää sitä kautta esimerkiksi kytkeä WLAN päälle ja pois. Ei onnistu tässä luurissa.
- Moniajo on hankalasti ymmärrettävää ja tuntuu että on lähes mahdotonta tietää että mikä sovellus taustalla (turhaan) syö akkua. Toisaalta esimerkiksi Sports Trackerista pitää poistua juuri oikealla tavalla (vaikkapa kirjoittamaan tekstiviestiä) ettei harjoitus katkea (ilman mitään ilmoitusta)
Etulevyn turhat näppäimet
Puhelimen näytön alla on Windows puhelinten standardinäppäimet: "Nuoli takaisin", "Windows näppäin" ja "Suurennuslasi". Windows näppäin toimii vastaavasti kuin iPhonen ja Androidien ainoa näppäin eli vie aina takaisin kotinäyttöön. Tässä ei valittamista. "Nuoli takaisin" on tavallaan hyvä idea, sillä pääsee aina edelliseen puhelimen tilaan. Mutta ongelma syntyy siitä, että ikinä ei oikein voi tietää mikä tuo edellinen tila on, kun ei tiedä miten sovellukset tiloja käsittelevät. Eli pelottaa painaa nappia kun ei tiedä viekö se kokonaan sovelluksesta pois vai vain sovelluksen sisällä edellisen tilaan. Toki tämän voi pitkällä napin painalluksella tarkistaa mutta silti tämän näppäimen logiikka ei minulle vielä ole ihan täysin auennut. Täysin turha näppäin on sitten "Suurennuslasi" joka vie aina Bing-hakukoneeseen. Sormi osuu helposti tuohon näppäimeen enkä tästä "joka paikasta pääsee Bingiin" oikotiestä kovin suurta hyötyä näe. Kokonaisuutena liikaa nappeja, se yksi Windows nappi riittäisi hyvin.
Keskinkertainen kamera
Kameralta jos miltä odotin suuria Lumian saatuani. Valitettavasti ainakin näin lyhyen käytön jälkeen kamera tuntuu peruskännykkäkameralta ja joiltain osin jopa huonommalta kuin vanhan S40-puhelimeni kamera. Suurimmat ongelmat ovat tarkennuksessa ja värien toistossa. Loppu iltapäivän hämärässä ulkokuvista tuli todella sinisiä automaattiasetuksilla. Tämän sai toki korjattua muokkaamalla asetuksia. Tarkennus tuntuu toimivan - sekä kuvissa että videoissa - jotenkin viivellä ja sinne päin. Yllättävän "pehmeitä" on kaikki kuvat olleet. Myöskään videokamera ei ole vakuuttanut. Ei tuo kamera nyt mikään huono ole, mutta ei myöskään kyllä millään erotu edukseen muista vastaavista.
Akkukesto
Hyvin lyhyen käytön perusteella akku kestää omassa käytössäni alle päivän. Itselleni tämä tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Lisäksi virransäästöasetukset ja akun toiminta-ajan tarkistaminen/optimoiminen eivät vakuuta.
Toki puhelimessa on myös paljon hyvää. Alla suurimmat positiiviset asiat omasta näkövinkkelistäni.
Ihmiskeskeisyys ja sosiaalisen median integrointi on WAU!
Lumiaa mainostetaan "Put people first" sloganilla. Puhelimessa onkin mielestäni tosi hyvin onnistunut ihmiskeskeinen ajattelu. Ensin siis mietitään vaikkapa että kenelle on asiaa ja sitten vasta toimitetaanko asia tekstiviestillä, Facebookilla, sähköpostilla tai jollain muulla tavalla. Tämä todella toimii! Myös erilaisten yhteisöjen (Facebook, LinkedIn, sähköpostitilit jne) integrointi on tehty tuoreella tavalla ja näiden käyttöönotto toimi todella hyvin.
Tuore ja toimiva käyttöliittymä
Metro-käyttöliittymä on virkistävästi erilainen kuin muissa älypuhelimissa käytettävät ratkaisut. Tykkäsin tiilistä ja navigointimallista. Siirtyminen paikasta toiseen käy helposti ja "kosketustuntuma" on koko ajan kohdillaan. Käyttöliittymä on myös nopea, en ole tahmaamista havainnut.
Sovelluskauppa
Lumia on ehkä eniten saanut kritiikkiä huonosta sovellusten saatavuudesta. Niinpä odotukset eivät olleet korkealla kun Marketplace:en ensimmäisen kerran kirjauduin. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, kauppa toimii hyvin ja valikoimaa oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Lisäksi XBOX Live integraatio vaikuttaa onnistuneelta. Ainoa valittamisen aihe on sovellusten hinta - siinä missä jokin sovellus maksaa Applelle 80 senttiä, tuntuu se maksavan Windows Phonelle helposti yli kaksi euroa.
Hyvä Suomi!
Suomenkielen tuki tuli Windows puhelimiin muistaakseni vasta aivan viime aikoina ja pelkäsin löytäväni Lumiasta "IKEA:n hyllyn kasaamisohjeiden veroisia kielikukkasia". Sen sijaan suomenkielinen käyttöliittymä on ammattitaidolla tehty, käytetyt termit ovat selkeitä ja kieli sujuvaa.
Laadukas rauta
Laitteen muotoilu on mielestäni todella onnistunut. Puhelin tuntuu kädessä laadukkaalta ja näyttö on erinomainen. Sivunäppäimiä on helppo painaa. Ainoa huoli on usb-portin suojan heppoisuus - mahtaako kestää käytössä kun latauksen takia tuota luukkua joutuu aukomaan päivittän...
Muut ominaisuudet (selain, kartat, navigaatio, musiikki, sähköpostit, tekstiviesti jne) vaikuttavat ihan toimivilta jutuilta ilman suuria puutteita tai kohokohtia. Perusasiat puhelimessa on kyllä kunnossa, mutta iso kasa yksityiskohtia vaatisi ainakin omaa käyttöäni ajatellen pikaista korjausta ettei puhelimen hienot puolet peity pienten mutta lukuisten ärsytyksenaiheiden alle. Ohjelmistopäivitystä odotellessa...
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)